
Espoon Tapiolan tilapäisistä telinesilloista on löytynyt puutteita ulkopuolisessa tarkastuksessa. Espoon kaupunki kertoo, että sillat pysyvät toistaiseksi suljettuina.
Eritasoisia puutteita oli kaikissa vielä pystyssä olevissa neljässä tilapäisessä kävelysillassa, kertoi Espoon kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo STT:lle.
– Nyt siltojen toteuttajat ja tilaajat käyvät läpi puutteet ja arvioivat niiden vakavuustason, Isotalo sanoi.
Siltojen käyttökielto jatkuu hänen mukaansa niin kauan kuin puutteet on korjattu ja tarkastuksessa tämä on todettu.
Miksi siltojen puutteet eivät ole tulleet esille säännöllisissä tarkastuksissa?
– Se on tietysti hyvä tähän prosessiin liittyvä kysymys. Toisaalta nyt tehtiin sen tyyppinen tarkastus, joka on varmaan perusteellisempi kuin nämä viikkotarkastukset ovat. Mutta sitäkin asiaa nyt selvitellään, Isotalo kertoi.
Ulkopuolinen tarkastus kaikille suljettuina oleville silloille
Tarkastajan lausuntojen mukaan silloissa on korjausta ja lisätarkastuksia vaativia asioita. Tarkastuksessa havaittiin muun muassa tuennan ja lukituksen puutteita sekä puutteita ristikoiden nurjahdustuennassa. Rambollin laatimissa lausunnoissa todetaan myös, että siltojen rakenteista tulee tehdä laskelmat.
Ulkopuolinen tarkastus on tehty kaikille Merituulentien ja Itätuulenkujan välisille silloille, jotka suljettiin sortumisonnettomuuden jälkeen aiemmin toukokuussa. Tarkastus ei koskenut tuolloin romahtanutta siltaa.
Kaupunki ja telinetoimittajat ovat tehneet silloille myös omia tarkastuksiaan, ja kaikki toimijat ovat tiedotteen mukaan jo tehneet välittömiä korjauksia.
Alueella on useita rakennustyömaita, ja tilapäiset kävelysillat ovat olleet käytössä alueella kulkemisen helpottamiseksi. Osa silloista on Espoon kaupungin ja osa yksityisten rakennustyömaiden tilaamia.
Kaupunki kertoo etsivänsä ratkaisuja, joilla lopullisten teräsbetonikansien valmistumista voitaisiin nopeuttaa.
Rakenteet eivät kestäneet
Kaupunki sulki telinesillat sen jälkeen, kun yksi silloista romahti 11. toukokuuta. Onnettomuudessa loukkaantui 27 ihmistä. Suurin osa heistä oli kahdeksasluokkalaisia oppilaita Helsingin Kalasataman koulusta.
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi aiemmin toukokuussa, että turma johtui kahden poikittaisen palkin putoamisesta ja tätä seuranneesta kävelytason romahtamisesta. Otkesin johtava tutkija Kai Valonen sanoi tuolloin STT:lle, että kävelysillan rakenteet eivät kestäneet sillalla ollutta kuormaa.
Onnettomuustutkintakeskus selvittää sortumisen syytä. Myös poliisi tutkii asiaa.
Anu-Elina Ervasti, Eeva Nikkilä-Kiipula
Kun pöytäkirja tehdään samassa ravintolapöydässä kuin tarkastus niin näinhän siinä joskus käy. Onneksi selvittiin ilman kuolonuhreja, useat kärsivät vammoista kylläkin loppueämänsä, voimia heille.
Keijo oli varmaan paikalla kun ”varmaa tietoa” löytyy, pitäisikö takavarikoida autot?