Tarjolla Kanervalan kartanon kamarinovet ja pärehöylän terä – Perniön varaosa-apteekki on perinnetaloja remontoivien löytölaari

0
Kun särkisalolainen Kanervalan kartano meni remonttiin, Jyrki Karenius oli paikalla pelastamassa talteen muun muassa historiallisen kohteen kaikki väliovet. SSS/Minna Määttänen

Lukkoja, heloja, tähtiventtiileitä. Kaakeliuunin kaakeleita, seinähirsiä, ikkunoita. Räppänöitä totta kai. Ja vanha pärehöylän teräkin lähtisi reilulla satasella, mikäli sattuu omistamaan pärekoneen ja haluaa välttämättä itse laatia asumuksensa perinnekaton.

Maallikolle herää äkkiä epäilys, että Salon Rakennus Varaosan myymälätiloissa Perniön Ylikulmalla on tavaraa enemmän kuin tarvitaan ja yksittäisiä myyntiartikkeleita varmaankin miljoona erilaista.

– En ole koskaan laskenut. Mutta pelkästään erilaisia ikkunoita on tuhatkunta, sanoo varaosaliikettä pyörittävä Jyrki Karenius.

Entisen meijerin tiloissa tavaraa on kahdessa isossa rakennuksessa. Varasto on kertynyt niiltä ajoilta, kun Karenius purki vanhoja rakennuksia ympäri Salon seutua.

– En heittänyt mitään pois, vaan otin kaiken talteen. Toin purkutavaran tänne, irrotin osat ja kunnostin ne, hän kertoo.

Vanhat kaakeliuunit ovat tyypillisesti remontoijien etsimiä herkkupaloja. Kuvassa osia Salossa aikoinaan vain hetken aikaa toimineen kaakelitehtaan uuninosista. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Purkutyöt Karenius suoritti niin sanotusti one man show -periaatteella. Kun käytössä oli kaivinkone ja kuorma-auto, homma vei keskimäärin kuukaudesta kahteen.

Myöhemmin hän purki taloja myös kevyemmällä kalustolla ja kuljetti hylkytavaran Ylikulmalle peräkärryllä.

– Se oli aika kovaa hommaa.

Nykyään Karenius on jo eläkeläine, eikä häntä saakaan lähtemään kokonaisen rakennuksen purkuun, mutta myymälässä riittää myytävää. Isäntä vinkkaa, että Rakennus Varaosaan kannattaa myös tarjota tavaraa.

– Talvella meni ennätyksellisesti tulisijatarvikkeita, kuten uuninluukkuja, hän kertoo.

Salon Rakennus Varaosaa pyörittävä Jyrki Karenius hallitsee lukot. Hänen valikoimiensa vanhimmat lukot ovat kirjaimellisesti satojen vuosien takaa, kuten kuvan 1700-luvulta peräisin oleva ja Kareniuksen entisöimä kamarilukko. SSS/Minna Määttänen

Remontoijien kestosuosikkeja ovat Kareniuksen mukaan lukot ja helat. Hän esittelee mittavaa lukkovalikoimaansa, jonka vanhimmat yksilöt ovat 1700-luvulta.

– Nämä ovat niin sanottuja kamarilukkoja, hän kertoo ja näyttää Björkbodan lukkotehtaan tuotoksia, joita asennetaan välioviin.

Niiden on puolestaan parasta olla peilimallisia ja mitä enemmän on kruusauksia, sitä nopeammin vanha ovi löytää uuden omistajan.

– Eniten kysytään pariovia. Niitä menisi vaikka kuinka paljon, mutta niitä ei saa oikein mistään.

Kareniuksen valikoimien komeimmat väliovet ovat peräisin Särkisalon historiallisesta Kanervalan kartanosta. Kun Kanervala päätyi venäläisen oligarkin omistukseen vuonna 2006, siellä tehtiin kirjaimellisesti täysremontti. Osa purkutavarasta päätyi Rakennus Varaosaan.

– Toin Kanervalasta kaksi pakettiautollista ovia, talon kaikki väliovet, Karenius kertoo.

Kartanon uudelle omistajalle kävi köpelömmin, sillä Putinin lähipiiriin kuulunut Mihail Lesin kuoli Yhdysvalloissa vuonna 2015 huomattavan epäselvissä olosuhteissa.

Jyrki Karenius valmistaa myös päreitä. Kauneimmat yksilöt päätyvät Kareniuksen mukaan asiakkaiden ruokapöytään tarjoiluastioiksi. SSS/Minna Määttänen

Jyrki Karenius teki pitkään käytettyjen autojen kauppaa, mutta 15 vuotta sitten hän siirtyi ”rakennusapteekkariksi”.

Puolessatoista vuosikymmenessä on hahmottunut hyvin, mitä suomalaiset vanhan talon remontoijat etsivät – ja keitä he ovat.

– Eniten täällä käy 30–50-vuotiaita, ja etupäässä he ovat naisia. Suurin ostajaryhmä tulee Helsingistä.

Puskaradio toimii. Kun Karenius saa käsiinsä himoituiksi tietämiään varaosia, hän postaa niistä tiedot remontointiin keskittyneisiin Facebook-ryhmiin.

Tieto leviää nopeasti, ja jos kyseessä sattuvat olemaan kauniisti koristellut vanhat pariovet, Karenius tietää että kovin kauaa ne eivät hänen varastossaan enää vanhene.

– Ihmisten arvostuksissa ei mielestäni ole tapahtunut 15 vuodessa muutosta. Vanhaa tavaraa on aina osattu arvostaa.

Salon Rakennus Varaosan kaltaisia vanhoja rakennustarvikkeita myyviä liikkeitä on Jyrki Kareniuksen laskelman mukaan Suomessa kymmenkunta.

– Meillä on tämän alan edullisimmat hinnat. Näin asiakkaat ovat kertoneet.

Jyrki Karenius piti hetken aikaa myymälää myös Raaseporin Fiskarsissa, mutta se oli ihmisvirroista huolimatta hänen mukaansa selvästi huonompi liikepaikka kuin Perniö.

Melkein kaikkea löytyy, sillä perniöläisen rakennusapteekin hyllyillä on hengästyttävä määrä perinnetietoisen remontoinnin ja entisöinnin vaatimaa helaa ja nippeliä. SSS/Minna Määttänen