Tulipalo Salon Iot Parkissa – akuston osa paloi

0
Tuotantorakennuksessa paloi akuston osa, ja työntekijät poistuivat rakennuksesta. Kuva: SSS/Aino Koli

Akuston osa paloi tuotantolinjastolla teollisuusrakennuksessa IoT Parkissa Salossa keskiviikkoiltana puoli kymmenen aikaan. Pelastuslaitos sai tilanteen nopeasti hallintaan, eikä tuli päässyt leviämään. Henkilövahinkoja ei aiheutunut.

Palon havaitsivat työntekijät, jotka tekivät hälytyksen. Samaan aikaan pelastuslaitokselle tuli hälytys myös automaattisesta paloilmoittimesta.

Työntekijät aloittivat alkusammutuksen, ja pelastuslaitos viimeisteli sen. Palosta aiheutuva savu on hyvin myrkyllistä, joten työntekijöiden oli poistuttava rakennuksesta.

Tilanne oli hallinnassa jo kymmenen aikaan illalla. Palo rajoittui pienelle alueelle eikä ollut vaarassa levitä.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän päällikön Sebastian Holmin mukaan työntekijät toimivat tilanteessa mallikelpoisesti.

Palo oli määritelty suureksi rakennuspaloksi, ja paikalle hälytettiin noin 25 yksikköä. Paikalla oli Holmin mukaan 6–7 yksikköä, muut peruttiin.