Uusi musiikkitapahtuma starttaa Teijolla – katujameissa esiintyy paikallisia muusikoita

0
Teijon katujamit kokoaa paikallisia esiintyjiä yhteen. Kuvassa kesän katujameihin kutsuttuja soittajia. Kuva: Riikka Koli

Teijon katujamit käynnistyvät ensimmäistä kertaa viikon päästä Teijon kyläkaupan piha-alueella. Kyseessä on uudenkarhea tapahtuma, jota jatketaan säännöllisesti muutaman viikon välein.

– Teijon alueella ei ole ollut oikein mitään livemusaa. Tapahtuman avulla sekä paikalliset että matkailijat pääsevät tutustumaan katumusiikkiin matalalla kynnyksellä ja samalla vahvistamme kylän yhteisöllisyyttä, kertoo tapahtuman alullelaittaja Petri Hänninen.

Katujamien tapahtumapaikka ei pysy välttämättä joka kerta samana.

– Tarkoituksena on infota esiintyjistä, ajankohdista ja sijainneista Teijon katujamien Facebook-sivuilla. Haluamme testata erilaisia esiintymispaikkoja. Mitään täysin kiveenhakattua suunnitelmaa meillä ei ole, toteaa Hänninen.

Hännisen mukaan tapahtuman tarkoituksena on nostaa paikallisen katumusiikin tunnettavuutta.

– Teijon ruukkikylissä asuu yllättävän paljon kiinnostavia muusikoita: laulajia, lauluntekijöitä ja yhtyeitä.

Katujameissa voidaan Hännisen mukaan esittää musiikkiesitysten lisäksi muitakin performansseja.

– Tästä ei ole vielä aivan konkreettista ajatusta. Aktiivinen toimija Teijon kylällä on esimerkiksi Kulttuurimeijeri ry, joka järjestää enimmäkseen taidenäyttelyitä. Voisimme mieluusti tehdä jonkinlaista yhteistyötä tulevaisuudessa.

Katujamien esiintyjät ja tekninen henkilöstö ovat mukana vapaaehtoispohjalta. Yleisö voi Hännisen mukaan halutessaan palkita esiintyjiä aplodien lisäksi rahallisella korvauksella.

Tapahtuma järjestetään Salon kaupungin kulttuuripalvelujen tuen avulla.

Teijon katujamit starttaavat perjantaina 26.5.2023 kello 19.00 Teijon kyläkaupan piha-alueella. Ensimmäisellä kerralla esiintymässä on Rahat ja Henki -yhtye. Tapahtumaan on vapaa pääsy.