Puutarhoja uhkaa uusi vauhdilla leviävä vieraslaji, josta on jo tehty havaintoja Salon naapurikunnassa

1
Haitallinen vieraslaji espanjansiruetana saapui Suomeen paljon aiemmin kuin uusi vieraslaji mustapääetana. Tämä espanjansiruetana on kuvattu lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Kuva: SSS-ARKISTO/SAMI KILPIÖ

Uusi puutarhojen tuholainen ja vieraslaji levittäytyy Suomessa vauhdilla. Mustapääetanasta ei ole varmistettuja havaintoja Salon seudulta, mutta esimerkiksi Tammisaaresta on.

– Ensimmäiset havainnot tehtiin Helsingistä viisi vuotta sitten, sanoo erikoistutkija Erja Huusela Luonnonvarakeskuksesta.

Huusela neuvoo kasveja siirtäviä olemaan tarkkana, jotta mustapääetana ei tule mukana.

– Ne ovat nopeasti lisääntyviä, hän varoittaa.

Mustapääetanat ovat yleisväriltään tummia ja niiden tärkein tuntomerkki onvieraslajit.fi-sivuston mukaan selvästi erottuvat musta pää, tuntosarvet ja kaula. Etana on neljästä viiteen senttimetriä pitkä.

– Mustapääetanoita on havaittu jo Jyväskylässä ja Tampereella, Huusela kertoo.

Huusela arvelee ensimmäisten mustapääetanoiden kulkeutuneen Suomeen tuontitaimien mukana. Ensimmäiset havainnotkin ovat puutarhoista ja arboretumeista.

Vieraslajit.fi -sivustolla neuvotaankin välttämään paakkutaimien tai avojuuritaimien tuontia naapurimaista, kuten Ruotsista ja Baltian maista.

Sivustolla myös neuvotaan, miten mustapääetanoita voi hävittää. Tärkeää on eläinten lopettaminen mahdollisimman nopeasti, esimerkiksi murskaamalla pää.

Jos vieraslajin torjunta aloitetaan heti ripeästi, voidaan säästyä suuremmilta operaatioilta.

Uusi vieraslaji on aiemmin Suomeen tulleen espanjansiruetanan tavoin tuholainen puutarhoissa.

Espanjansiruetanoita on Huuselan mukaan tavattu Suomesta jo parinkymmenen vuoden ajan, ja niitä on myös Salon seudulla.

Espanjansiruetanat on luokiteltu kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi, joita ei saa päästää luontoon eikä tuoda Suomeen.

Näitä kookkaita jopa noin 14 senttimetriä pitkiä etanoita tituleerattiin aiemmin tappajaetanoiksi, joka on harhaanjohtava nimitys. Kaikkiruokaiset espanjansiruetanat syövät kyllä lajikumppaneitaan, mutta vain kuolleita yksilöitä.

Puutarhoissa etanat ovat melkoisia tuholaisia ja niitä on torjuttu urakalla.

Torjuntavimmassa on epäilty joskus myös ihmisten tappaneen Suomessa luontaisesti eläviä yleisväriltään tummia ukkoetanoita, jotka ovat samaa kokoluokkaa espanjansiruetanan kanssa.

Huusela sanoo, että espanjansiruetanat ovat yleensä likaisen ruskehtavia, joskin jotkin yksilöt voivat olla yhtä tummia kuin ukkoetanat. Esiintymistavoista lajit voi kuitenkin erottaa.

– Yleensä näkee kerrallaan vain yhden ukkoetanan, mutta espanjansiruetanoita voi olla paljon.

Ohjeita lajien erottamiseksi toisistaan löytyy myös vieraslajit-sivustolta. Siellä neuvotaan tarkkailemaan hengitysaukkoa, joka ukkoetanalla sijaitsee vähän kauempana päästä kuin espanjansiruetanalla.

Ukkoetanan hengitysaukko on kilven puolivälin takapuolella. Lisäksi ukkoetanalla on selässään pitkittäinen harjanne, joka päättyy häntäpäässä terävään kärkeen. Harjanne puuttuu siruetanoilta, joiden selkäpuoli on tasaisen kupera.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Tapsa
3 kuukautta sitten

Älkää sekoittako Siruetanaa Pantterietanaan!