Kansalaisilla on vielä tämä viikonloppu aikaa ottaa kantaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) palvelustrategiaan. Ylätason suunnitelmassa ratkaistaan, millaisia sosiaali- ja terveyspalveluita Varha järjestää ja miten ja missä niitä on saatavilla.
Palvelustrategia on määrä hyväksyä tämän vuoden aikana. Tarkemmat palveluverkkoa ja palvelujen tuotantotapoja koskevat päätökset tehdään erikseen myöhemmin. Kyselyn tulokset vaikuttavat siihen, miten hyvinvointialueen palvelut muotoutuvat.
Strategiatyössä Varhasta on löytynyt seitsemän palvelukokonaisuutta, joiden kehittämisellä on kiire. Ne ovat perhekeskuspalvelut, lastensuojelu ja lapsiperheiden sosiaalityö, iäkkäiden kotiin annettavat palvelut, ympärivuorokautinen ja yhteisöllinen asuminen, mielenterveys- ja päihdepalvelut, sote-keskuspalvelut sekä perustason vuodeosastopalvelut.
Palvelustrategiakysely on avoinna verkossa. Kyselyn johdannossa todetaan, että pula sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä on johtanut siihen, että Varha voi tarjota sote-palveluita vähemmän kuin väestö tarvitsisi.
Henkilökuntapula todennäköisesti jatkuu, mikä vaatii Varhan mukaan muutoksia palvelujen tuottamiseen. Niillä pitäisi parantaa palvelujen saatavuutta, vaikka henkilökuntaa ei ole enempää.
Hyvinvointialueiden rahat tulevat pääosin valtiolta. Alueet keräävät myös asiakasmaksuja. Meneillään olevien hallitusneuvottelujenkin aikana on todettu moneen kertaan, että hyvinvointialueille varatut rahat eivät riitä. Valtakunnan tasolla puhutaan miljardien vajeesta. Varhan valtuuston joulukuussa tälle vuodelle hyväksymä 2,3 miljardin euron budjetti on noin sata miljoonaa euroa alijäämäinen.
Kyselyyn voi vastata vielä ensi maanantaihin 22. toukokuuta asti. Kysely löytyy TÄÄLTÄ.
Toimittajan kommentti: Onhan autossa kondensaattori
Spede Shown 1970-luvun sketsissä suoritetaan insinöörin tutkintoa aikansa tietotekniikkaa käyttäen. Kasettinauhurista kuuluu kysymys: onhan autossa kondensaattori, onhan?
Sketsi tuli mieleen, kun vastasin Varhan palvelustrategiakyselyyn. Meitä halutaan kuulla, mikä on hyvä. Toisaalta joistain kysymyksistä on jo luettavissa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Vastaaja ottaa kantaa väittämiin niin kuin vaalikoneissa. Hän voi olla samaa tai eri mieltä, joko täysin tai jokseenkin.
Mitä vastata, kun väite on: se, että saan tarvitsemani palvelun, on tärkeämpää kuin se, että asiointimatkani voi hieman pidentyä? Kuinka moni on sitä mieltä, että palvelun pitää olla lähellä, vaikka se ei ole sitä, mitä tarvitsen? Eiköhän tulos ole, että kansalaisten mielestä palvelu voi olla vähän kauempanakin.
Entä tämä: psykiatrinen erikoissairaanhoito on tarkoituksenmukaista koota alueella harvoihin toimipisteisiin, jotta erikoislääkärien työpanos käytetään tehokkaasti palveluiden tuottamiseksi. Voinko olla täysin eri mieltä?
Ja vielä yksi: parhaiten toimivien vuodeosastojen vahvistaminen ja kotisairaala- ja kotisaattohoitopalvelujen laajentaminen on mielestäni tärkeämpää kuin pienten vuodeosastojen säilyttäminen kaikilla paikkakunnilla. Tietenkin olemme samaa mieltä, sillä emme kai halua estää parhaiden osastojen vahvistamista.
Tärkein kyselyn antama tieto saattaa liittyä digitaalisuuteen. Meiltä kysytään, haluammeko käyttää digitaalisia palveluita ja tarvitsemmeko siihen apua. Jos kaavakkeen löytää Varhan sivuilta, apua tuskin tarvitsee.