
Vilpas oli tuttuun tapaansa ensimmäinen liigaseura, joka julkaisi tulevan kauden ulkomaalaisvahvistuksen.
Vilppaalla on ensi kaudeksi kuusi sopimuspelaajaa: Tavon King, Mikko Koivisto, Juho Nenonen, Riku Laine sekä omat kasvatit Onni Mäkynen ja Tuukka Juntunen.
Se on varmaa, että ykkössentteri tulee ulkomailta, mutta sen jälkeen joukkueen rakentamisessa on päävalmentaja Jussi Savolaisen mukaan neljä suunnitelmaa.
Ensimmäinen ja toivotuin suunnitelma on se, että Vilpas löytäisi jostain kotimaisen sentterin. Ongelmana on, ettei sellaisia ole juurikaan tarjolla.
– Täydellisessä maailmassa me hankkisimme suomalaisen vitospaikan pelaajan (eli sentterin). Se suunnitelma näyttää hankalalta, mutta meillä on siihen vielä yksi valttikortti, Savolainen paljastaa.
Jos kotimaista sentteriä ei löydy, Vilpas saattaa hankkia kaksi ulkomaalaista sentteriä, sillä joukkueessa on jo kaksi kotimaista nelospaikan pelaajaa (Laine ja Nenonen). Kahden sentterin hankinta saattaa olla todennäköisin lopputulema, vaikka Savolainen ei muita vaihtoehtoja sen enempää avannutkaan.
Muut vaihtoehdot riippuvat pitkälti siitä, keitä kotimaisia pelaajia Vilpas pystyy hankkimaan.
Yksi asia on käytännössä varma: kaudet 2019–2022 Vilppaassa pelannut Perttu Blomgren ei jatka seurassa.
– Pertun jatko on hyvin, hyvin epätodennäköistä, mutta Roopen (Ahonen) nimi on edelleen listallamme, Savolainen myöntää.
Pitäkää Perttu Vilppaassa!! Tehkää pelaaminen ”epätodennäköisestä” todeksi, noin hyviä ei löydy ihan äkkiä..