
Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii laajaa terrorismijuttua, jossa on useita epäilyjä, kertoi Helsingin Sanomat perjantaina. Lehden mukaan KRP on jäädyttänyt varat kolmelta suomalaismieheltä, joita epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Miehet ovat lehden tietojen mukaan osoittaneet kiinnostusta oikeistoradikaalia toimintaa kohtaan.
Samat miehet vangittiin viime vuonna todennäköisin syin epäiltyinä törkeästä ampuma-aserikoksesta, jonka epäillään tapahtuneen marraskuun 2021 ja elokuun 2022 välisenä aikana Päijät-Hämeessä, mutta lehden mukaan heidät on sittemmin vapautettu tutkintavankeudesta.
Samasta törkeästä ampuma-aserikoksesta epäiltynä vangittiin viime vuonna myös neljäs mies. KRP kertoi maaliskuussa, että tätä kolmekymppistä miestä epäillään kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemiseen sekä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Syyttäjäksi määrätty apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe vahvistaa HS:lle, että Hämeen poliisin tutkimissa ampuma-aserikoksissa ja KRP:n terrorismirikosepäilyissä on kyseessä yksi juttukokonaisuus, johon sisältyy kaksi haaraa ja useampia epäiltyjä.