Popartisti Juha Tapio esiintyy Salossa joulukuussa.
Tapio konsertoi Salohallissa perjantaina 8. joulukuuta täyspitkällä, noin kaksi tuntia kestävällä konsertilla. Konsertissa kuullaan Juha Tapion tuotantoa laidasta laitaan.
Juha Tapio on tullut tunnetuksi myös sanoittajana, säveltäjänä ja kitaristina. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Mitä silmät ei nää, Ohikiitävää, Kelpaat kelle vaan, Kaksi puuta, Sitkeä sydän ja Jotain niin oikeaa.
Juha Tapiolla on kaksi kultalevyä sekä kymmenen albumia, jotka ovat myyneet vähintään platinaa. Hän oli mukana Vain Elämää -sarjan toisella tuotantokaudella vuonna 2013 sekä seitsemännellä All Stars -kaudella vuonna 2017.
Juha Tapio on voittanut useita Emma-palkintoja ja hän on Iskelmä Gaalan kautta aikojen palkituin artisti.
Juha Tapion konsertti on Salon Teatteri Provinssin tapahtumatuotannon syksyn toinen konsertti. Vesterinen yhtyeineen saapuu Saloon lokakuussa.
Vesterinen yhtyeineen -yhtyeen konsertin ennakkomyynti on lähtenyt järjestäjän mukaan käyntiin hyvin. Salohalliin mahtuu noin 2 000 katsojaa.