Mielipide: Junataisto ei tosiaan ole ohi

4
Suomen Lähijunat Oy on tarjonnut kunnille liikennettä Salon ja Uudenkaupungin välisellä reitillä. Arkistokuva: SSS/Marko Mattila.

Uuden Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan sisältyy odotettu kirjaus ns. Turun tunnin juna -hankkeen edistämisestä. Odotettu siinä mielessä, että hanketta ovat koko ajan voimakkaimmin ajaneet juuri Turun kokoomusta lähellä olevat tahot, Petteri Orpo yhtenä näkyvimmistä.

Hankkeen kannattajat ovat tietysti lausuneet julki tyytyväisyytensä hallitusohjelman kirjauksesta, mutta suuria riemunkiljahduksia ei ole kuultu. Reaktioiden vaisuus selittyy sillä, että hallitusohjelmaan on kirjattu vain Kupittaa−Salo- ja Espoo−Lohja-välien edistäminen, ei koko hankkeen. Lisäksi rahaa hallitusohjelma lupaa vain 460 miljoonaa euroa. Jo pelkästään Kupittaa−Salo-välin hinnaksi on Väylävirasto arvioinut 750 miljoonaa euroa.

Mainitusta hallitusohjelman kirjauksesta onkin vielä pitkä matka hankkeen toteutumiseen. Seuraava koetinkivi on rakentamispäätös. Edes hallituspuolueissa ei ole täyttä yksimielisyyttä tällaisen ”rautatiesiltarumpupolitiikan” järkevyydestä.

Suurin koetinkivi on tietysti raha. Hankkeen koko kustannusarvio on noin 4 miljardia euroa. Tässä kohtaa hankkeen kannattajat vetoavat yleensä EU-rahoitukseen. Valtioneuvoston Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma vuosille 2021–2032 kertoo kuitenkin näin: ”Tukea voi komission työsuunnitelman mukaisesti hakea hankkeille, joiden toteuttamisesta on tehty kansallinen rahoituspäätös ja joiden hyöty-kustannussuhde on yli 1.” Helsinki–Turkua nopea junayhteys -hankkeen hyöty-kustannussuhteeksi Väylävirasto on hankearvioinnissaan laskenut 0,44.

Jotakin kuitenkin EU:lta ehkä saataisiin. Valtiovarainministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön tammikuussa julkaistussa raportissa arvioidaan, että EU:n tuki rakentamiseen olisi 250 miljoonaa eli vajaat 10 prosenttia kokonaiskustannuksista.

Yksityistä rahaa hankkeeseen on kyseisen raportin mukaan mahdollista saada vain, jos valtio takaa sijoittajille tietyn tuoton – eli veronmaksajat radan silloinkin maksaisivat ja vielä voittomarginaalilla korotettuna.

Salo on toistaiseksi päättänyt panostaa hankkeeseen 3,74 miljoonaa euroa suunnittelurahoja. Nyt hallitusohjelmassa kaivataan kuntia mukaan ratayhtiön omistajiksi eli osallistumaan rakennuskustannuksiin. Jos tähän lähdetään, siirrytään puhumaan aivan eri kokoluokan summista eli kymmenistä miljoonista euroista.

Valtaosa salolaisista suhtautuu kielteisesti ratahankkeeseen. Esimerkiksi maaliskuussa Taloustutkimuksen kyselyssä vain 16 prosenttia vastanneista allekirjoitti väitteen ”Tunnin juna Turusta Helsinkiin pitää saada rakenteille valtiontalouden säästöpaineista huolimatta”.

Salon Seudun Sanomien pääkirjoitus 17.6.2023 esittää syyksi salolaisten nihkeyteen viestinnän epäonnistumisen: ”Tunnin juna toisi Salolle lukuisia hyötyjä, mutta niiden artikuloiminen äänestäjille on osoittautunut hyvin vaikeaksi.”

Olisiko kuitenkin niin, että syy ei ole lobbareiden osaamattomuudessa tai kuntalaisten ymmärtämättömyydessä, vaan siinä, että viesti on väärä? Väitetyt hyödyt ovat toiveita vailla tutkimusnäyttöä ja konkretiaa, mutta haitat olisivat täyttä totta. Tämän suurin osa salolaisista näkee ja ymmärtää.

Timo Lähteenmäki

kaupunginvaltuutettu, maakuntavaltuutettu (vas.)

Salo

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Nykyaikaan
5 kuukautta sitten

Aluksi riemun kiljahdus tunnin junan hyväksymisestä hallitusohjelmaan. Nykyisellään yksi myöhässä oleva juna myöhästyttää sekä vastaantulijoita, että jatkoyhteyksiä. Nopeuden lisäksi myös aikataulun pitäminen paranee huomattavasti sitten joskus 2030-luvulla.

Don Quijote hyökkäsi harhojen vallassa tuulimyllyjen kimppuun. Kun jokainen tietää, että ’ei minun takapihalleni’ on heppoinen syy, niin sen sijaan tarjotaankin lukijoille mitä mielikuvituksellisempia harhoja vastustuksen syiksi, näitä on saatu eri tahoilta lukea vuosien ajan.

Jos kysymyksen olisi asetellut toisin, niin oikaisulle myönteisiä olisi tullut enemmistö. Miten olisi ”onko jo aika oikaista iso mutka radassa, joka on rakennettu keisarivallan aikaan 1890-luvulla”?

Jäitä hattuun
5 kuukautta sitten
Reply to  Nykyaikaan

Mihin aiot käyttää ne minuutit, jotka tuo ’oikaisu’ ehkä mahdollistaisi? Kysehän on vain minuuteista, vaikka puolustajia kuunnellessa ja lukiessa välillä tuntuu, että puhutaan suunnattomasta työajan menetyksestä.

MDI
5 kuukautta sitten

Tunnin juna Salo-Helsinki 57 minuuttia, Salo-Leppävaara (Kehä 1) 45 minuuttia. Vuosi sitten Paikku Salo-Kokkila 55 minuuttia (n. 15 km), mitäpä ihminen niillä minuuteilla tekisi.

Pertti
5 kuukautta sitten

Kyllä se on parempi välttää tämmöiset räpiköinnit. Täyty ensin varmistaa, että junat pystyy kulkemaan aikatalussa paremmin kuin tänään.
Seuraavaksi kannattaa tehdä sellainen rata joka todella on nopeampi, eikä tällaisia pieniä muutoksia mitä on suunnitella.
Joku ketä on vahvasti uuden radan kannalla, kertokaa nyt mitä niillä minuuteilla tehdään ja kuinka paljon ne tuottaa?