
Pitkään suunnitteilla olleet tuulivoimalat saadaan vihdoin pyörimään Somerolla. Voimaloiden pystytystyöt käynnistyvät kesäkuussa. Sähköntuotanto alkaa loppukesästä noin kymmenen vuoden odottelun ja monien viivästysten jälkeen.
Palmankalliolle noin kilometrin päähän Someron keskustasta tulee neljä 4,3 megawatin tuulivoimalaa, jotka tuottavat noin 50 gigawattituntia sähköä vuodessa. Se on vajaan 3000 omakotitalon kulutuksen verran vuodessa.
Voimaloiden taival on ollut vaiherikas, mutta tällä hetkellä tuulivoima on myötätuulessa.
– Ukrainan sota nosti energian hintaa, joskin hinta on tullut jo alaskin. Venäjän hyökkäys lisäsi uusiutuvan kotimaisen energian tarvetta ja arvostusta. Myös ilmastotavoitteiden täyttymiseen tarvitaan tuulivoimaa, Ilmattaren perustaja ja yhtiön kansainvälisistä hankkeista vastaava Mikko Toivanen huomauttaa.
Someron tuulivoimalat ovat osa laajempaa kokonaisuutta, sillä Ilmatar tekee parhaillaan voimaloita Someron lisäksi Alajärvelle, Kristiinankaupunkiin, Isojoelle ja Karvialle.
– Tällä hetkellä meillä on menossa poikkeuksellisen monta tuulivoimalahanketta, Ilmattaren rakennuttamisjohtaja Petri Ainonen kertoo.
Ilmatar haki suunnittelutarveratkaisua Someron neljälle voimalalle vuonna 2014. Rakennusluvista valitettiin Turun hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valitukset.
Valitukset veivät oman aikansa, mutta pääosa viivästyksistä on tullut Ilmattaren omista lykkäyksistä. Ainosen mukaan kymmenen vuoden projekti ei ole harvinaista tuulivoimaloiden kohdalla.
– Nopeimmat on viety suunnittelusta sähkön tuotantoon kahdessa vuodessa, mutta kymmenen vuotta mahtuu vielä normaaliin aikahaitariin.
Ilmatar joutui välillä jo aloittelemaan kiireellä voimaloiden perustamistöitä neljä vuotta sitten, kun rakennusluvat olivat menossa umpeen. Ilmatar haki loppuvuodesta 2018 rakennusluville lisäaikaa, mutta Someron ympäristölautakunta ei lisäaikaa myöntänyt.
Viisi vuotta siten valtiot tuet näyttelivät isoa osaa tuulivoimamarkkinoilla, sillä valtio tuki hankkeita niin syöttötariffien kuin uusiutuvan energian kilpailutuksen kautta.Ilmattaren hankekehitysjohtaja Pentti Itkonen perusteli tuolloin Someron voimaloiden jatkoaikaa valtion toimilla (SSS 28.11.2018) :
– Valtio aikoo järjestää uusiutuvalla energialla sähköä tuottaville yrityksille huutokaupan. Valtion tuet jaetaan yhtiöiden tarjousten perusteella. Tämä huutokauppajärjestely on vielä kesken, joten emme tiedä valtion tuesta, Itkonen kertoi Salon Seudun Sanomille.
Voimaloiden korkeuden ja tehon nousu myötä tuulivoimaloissa on päästy markkinaehtoiseen rakentamiseen. Syöttötariffia maksetaan viimeisille tariffin piiriin päässeille voimaloille vuoteen 2029 asti.
– Ilmattaressa ensimmäiset vapaarahoitteiset voimalat tehtiin neljä vuotta sitten, Ainonen huomauttaa.

Someron uusien voimaloiden napakorkeus on 105 metriä ja siipien pituus 75 metriä. Iso urakka on ollut teiden rakentaminen voimala-alueelle, sillä raskaat kuljetukset tarvitsevat vahvat ja leveät tiet.
– Olemme rakentaneet teitä noin neljä kilometriä. Olemassa olevia teitä on käytetty hyväksi, mutta soraa on pitänyt ajaa paljon teiden vahvistamiseksi ja leventämiseksi. Maasto on ollut haastava, sillä täällä on paljon kalliota ja korkeuseroja, Ilmattaren työmaapäällikkö Heikki Sorvari kertoo.
Kalliosta saatu sora on hyödynnetty niin teiden kuin voimala-alueiden rakennustöissä. Voimaloiden perustukset ja sähkökaapeloinnit ovat nyt valmiina.
Maanrakennustöissä on käytetty paljon paikallisia urakoitsijoita. Varsinaiset tuulivoimalat pystyttää voimaloiden toimittaja tanskalainen Vestas.
– Pystytystöissä on mukana noin 30 työntekijää, Sorvari huomauttaa.
Tässä vuosien varrella on jo unohtunut, miten on Ilmattaren olikaan käynyt tuon tukiasian suhteen. Kaapelikin on ilmeisesti jo valmiina, voimaloiden liittämiseksi kantaverkkoon.
Nämä rakentuva ilman valtion tukia. Siksi taisi kestää vähän pitempään, kun eivät ehtineet mukaan syöttötariffiin.