LP Viesti julkisti ensimmäiset uudet pelaajasopimukset ensi kaudelle – päävalmentaja Lemminkäisen mukaan Anna Czakanin toipumista seurataan

0
LP Kangasalan Nea Luntamo (vas.) yritti tavoitella palloa läheltä lattiaa maaliskuussa pelatussa runkosarjan ottelussa Salohallissa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

LP Viesti raotti salaisuuden verhoa ensi kauden joukkueen osalta torstaina. Viiden jo tiedossa olleen jatkajan seuraksi LP Viestiin siirtyvät passari Nea Luntamo LP Kangasalasta sekä keskipelaajat Assi Vainikka mestari Pölkky Kuusamosta ja Ella Kuosmanen Ykkössarjan Joen Jujusta. Sopimukset ovat yksivuotisia.

Heinäkuussa 24 vuotta täyttävä Luntamo on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut liigapassari. Ennen Kangasalaa Luntamo pelasi kolme kautta ykköspassarina OrPossa. Viime kaudella Luntamo pääsi pelaamaan myös paljon, vaikka hänen kolleganaan oli maajoukkuerinkiin kuuluva Emmi Jalonen.

– Nea pystyy pelaamaan nopeaa tempoa. Olen tyytyväinen, että saimme hänet Saloon. Näin meidän ei tarvitse ottaa passaria ulkomailta, LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen alleviivaa.

Lemminkäinen muistelee kevään puolivälieräsarjaa, josta LP Kangasala eteni LP Viestin nenän edestä mitalipeleihin.

– Nea oli puolivälierissä meille huomattavasti hankalampi passari kuin Emmi. Nean aloitussyöttö on todella hyvä. Hänen syöttöjään vastaanotimme kolmella pelaajalla.

Lemminkäinen kertoo, että 179-senttisellä Luntamolla ja LP Viestillä on yhteistä historiaa, vaikkei passari olekaan salolaisseuraa edustanut.

– Hän oli meillä harjoituksissa parina kesänä ennen kuin lähti Tampereen seudulle.

Raision Loimun kasvatti pukee LP Viestin paidan päällensä mieluusti.

– Opinnot Tampereella ovat loppusuoralla ja näin ollen läsnäolo loppuu lähes kokonaan. Samaan aikaan avautui mahdollisuus palata lähemmäs kotia Varsinais-Suomeen pelaamaan, mikä olikin suunnitelmissa heti kun opinnot sen mahdollistaisivat, Luntamo taustoittaa.

LP Viestissä viime kaudella passanneen Saana Virtasen jatko on edelleen auki eikä neuvotteluita ole käyty. Hänen nilkkansa leikattiin keväällä.

– Jos kaikki menee hyvin kuntoutuksessa, hän on syksyllä pelikuntoinen. Saana kuitenkin miettii myös pelkästään opiskeluihin panostamista, Lemminkäinen kertoo.

28-vuotias Vainikka oli Pölkyssä niin sanotusti kolmoskeskipelaajan roolissa Bettina Yli-Sissalan ja Cara McKenzien takana. Ennen Pölkkyä 183-senttinen Vainikka pelasi WoVossa ja PuMa-Volleyssa.

– Olen iloinen, että LP Viesti osoitti kiinnostusta ja tarjosi paikkaa joukkueessa. On kiva palata etelämmäs. Peli- ja kehittymishaluja riittää vielä, Espoo Lentiksen kasvatti toteaa.

Assi Vainikan viime kausi päättyi mestaruusjuhliin. Kuva: Mestaruusliiga

19-vuotias ja 178-senttinen Kuosmanen uskoo Salon olevan todella hyvä paikka kehityksen kannalta.

– Valmennuksesta ja seurasta on hyvät ensivaikutelmat. Vähän jännittää toki muuttaa kauas uuteen kaupunkiin, mutta olen todella innoissani ja hyvillä fiiliksillä uudesta seurasta, Kontiolahden Iskun kasvatti luonnehtii.

Ella Kuosmanen pääsee kokemaan liigavauhtia LP Viestissä. Kuva: Joen Juju

Kuosmanen pelaa ensi kaudella osittain myös Ykkössarjaa LP Viesti Akatemiassa, samoin kuin Salossa jo aiemmin pelannut saman pelipaikan Emmi Mäki-Kojola.

Liigajoukkueen neljänneksi keskipelaajaksi LP Viesti hankkii pelaajan ulkomailta. Hänet ja LP Viestin uuden kakkosvalmentajan sekä samalla Akatemian päävalmentajan nimen LP Viesti pyrkii julkistamaan ensi viikolla.

Ulkomailta LP Viestin on tarkoitus hankkia myös yksi yleispelaaja ja hakkuri.

Sen sijaan ex-maajoukkuepelaaja Anna Czakanin varaan Lemminkäinen ei tässä vaiheessa laske mitään. Vakavista terveysongelmista kärsinyt Viestin oma kasvatti kertoi toukokuussa unelmoivansa paluusta liigakentille ensi kaudeksi.

– Koen olevani edelleen nuori. Lentopallo on ollut yksi elämäni isoimmista asioista, enkä haluaisi lopettaa uraani näin, 26-vuotias Czakan kertoi SSS:lle.

Lemminkäisen mukaan Czakanin tilannetta seurataan.

– Katsotaan, tuleeko hän pelikuntoon ja onko hänellä halua pelata meillä. Joka tapauksessa toivon, että hän pystyisi pelaamaan vielä lentopalloa, oli seura mikä tahansa. Olisi ikävää, jos ura loppuisi näin, Lemminkäinen sanoo.

LP Viesti kaudella 2023–2024

Passari: Nea Luntamo
Yleispelaajat: Saimi Heikkinen, Iina-Reeta Kaikkonen, Arita Ternava
Keskipelaajat: Ella Kuosmanen, Emmi Mäki-Kojola, Assi Vainikka
Liberot: Netta Laaksonen, Anna Syrjälä
Hakkuri: ?
Päävalmentaja: Tomi Lemminkäinen
Apuvalmentaja: ?
Fysiikkavalmentaja: Janne Harju
Tilastot: Petri Virtanen

”Pelaajia on vaikea häiritä yksipuolisesti sopimusasioilla”

Hämeenlinnan Lentopallokerhon vt. manageri Vesa-Pekka Hirvioja kritisoi tiistaina SSS:ssä sitä, kuinka Hämeenlinnan pelaajia värvättiin muihin seuroihin kesken kevään pudotuspelien. Hirvioja ei pitänyt käytäntöä reiluna.

LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen ei näe asiassa ongelmaa.

– Pelaajia on vaikea häiritä yksipuolisesti sopimusasioilla, siihen tarvitaan molemmat osapuolet. Pelaajat myös ilmaisevat useasti hyvin selkeästi, jos he haluavat pohtia seuraavan kauden seuraansa vasta kevään pelien jälkeen, Lemminkäinen kertoo käytännöistä.

– Hämeenlinnan ei kannattaisi kommentoida näitä asioita ollenkaan. Enkä tarkoita pelkästään tätä kevättä.

Lemminkäisen mukaan seurat ovat pahasti myöhässä, jos ne alkavat kysellä pelaajien tulevaisuuden suunnitelmia vasta kauden jälkeen.

– Jääkiekon SM-liigassakin taidetaan jo marraskuussa tietää pelaajien seuraavan kauden seurat.