Moisioon aiotaan rakentaa uusia taloja – Raumanin talon tontilla käynnistetään kaavamuutos

0
Tontilla oleva puusto on kartoitettu, ja myös vanhojen rakennusten historia ja kunto selvitetään kaavoituksen yhteydessä. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Moision puutaloalueella aiotaan muuttaa asemakaavaa niin, että Rummunlyöjänkadun ja Siltavoudinkadun kulmatontille voi rakentaa uusia pientaloja. Tontilla on vanhoja rakennuksia, joista Raumanin puutalo on tarkoitus kunnostaa.

Kaupunkikehityslautakunta hyväksyi tällä viikolla omalta osaltaan kaupungin ja Asunto-osakeyhtiö Rantapuiston välisen sopimuksen kaavoituksen käynnistämisestä. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginhallitus.

Kaupunki on jo kertaalleen antanut Asunto Oy Rantapuistolle luvan rakentaa tontille uusia taloja. Kaupunginhallitus myönsi vuonna 2016 luvan poiketa alueen asemakaavasta.

Turun hallinto-oikeus kumosi poikkeamislupapäätöksen seuraavana vuonna. Hallinto-oikeuden mukaan poikkeaminen haittaisi kaavoitusta ja vaikeuttaisi rakennetun ympäristön suojelua. Se tarkoittaa, että jos uutta aiotaan rakentaa, tontin kaava pitää muuttaa.

Asunto-osakeyhtiön tavoite on, että kaava muutetaan poikkeamisluvan mukaiseksi.

Yhtiön takana on turkulainen Rakennustoimisto Asuntomestarit Oy.

Rantapuiston tontilla on kokoa runsaat 5 800 neliötä. Yhtiön suunnitelma on rakentaa tontille kahdeksan pientaloa, joihin tulisi yhteensä 25–35 asuntoa.

– Kaavoituksen edetessä katsotaan, kuinka ajantasaisia suunnitelmat ovat, sanoo Salon kaupungin asemakaavapäällikkö Virpi Elovaara.

– Tontilla oleva puusto on kartoitettu, ja tavoite on säilyttää sitä. Myös vanhojen rakennusten historia ja kunto selvitetään kaavoituksen yhteydessä.

Kaavoituksen käynnistämissopimuksessa todetaan, että Moisio on arvokas pientaloalue. Uutta voi rakentaa niin, että aluekokonaisuuden kulttuurihistoriallinen arvo säilyy.

Talojen korjaamisellekin on asetettu ehtoja. Esimerkiksi ulkovuorauksen on oltava puuta, ja ovien, ikkunoiden ja kattojen pitää säilyttää alueen rakennuksille ominaisina.

Kaupunki haluaa kuitenkin lisätä keskusta-asumista, mutta myös suojella asuntoyhtiön tontilla olevan Raumanin talon. Myös yhtiö aikoo säilyttää ja kunnostaa sen.