
Perjantaina uutisoitiin, ettei MuSaFutsal saanut lisenssiä tulevalle kaudelle Naisten Futsal-liigaan. Tänä keväänä hopealle suoriutuneen ja sitä ennen kaksi mestaruutta voittaneen MuSan poistuminen tarkoittaa mullistuksia paitsi liigan voimasuhteisiin, myös koko naisfutsaliin Suomessa.
Liigalisenssiä ei myönnetty, koska emoseura ei toimittanut Palloliitolle määräpäivään mennessä sarjan lisenssimääräykseen kuuluvaa tilinpäätöstä. Satakunnan Kansan haastattelussa MuSan kapteeni Siiri Lilja kertoo, että joukkueen pelaajat saivat lukea vasta lehdestä, ettei ensi kaudella pelatakaan liigassa.
– En tiedä, kuinka montaa meistä kiinnostaa pelata enää tuossa seurassa. Minä ainakin luultavasti valmennan ja toimin jatkossa jonkun muun värisissä verkkareissa. Tekisi mieli hakea toimistolta SM-pokaalit pois, Lilja sanoi haastattelussa.
Kaiken voittaneessa MuSaFutsalin joukkueessa pelasi käytännössä naisfutsalin suurin kerma, kun kaikki avauskokoonpanon pelaajat olivat maajoukkueen vakiokalustoa. Siksi myös maajoukkueen pelaaminen otti vaikutteita siitä, miten MuSa pelasi ja toisin päin.
– Olihan se kauhea järkytys ja etenkin se, että pelaajat lukivat asiasta lehdestä. Niin surullinen kohtalo ja en pahimmalle vihaajalle toivoisi tuollaista. Sielläkin oli tiivis yhteisö ja monet käyttivät joukkueesta nimitystä perhe, FC Halikon kapteeni Elli Laaksonen harmittelee vastustajiensa puolesta.
Pelaajamarkkinoille siis vapautuu moni yhä pelihaluja puhkuva tähtipelaaja. Tosin esimerkiksi kokenut Elina Setälä lopettaa, josta on antanut viitteitä myös viime kauden pistepörssin voittanut Netta Hannula. MuSan kakkosjoukkue pelaa Ykköstä, mutta Lilja eikä Laaksonen usko, että yksikään MuSan liigaryhmän pelaajista siellä pelaisi ensi kaudella.

Liigalisenssin ensi kaudeksi sai FC Halikko, joka ei kuitenkaan lähde joukkueenjohtaja Merja Kaunisvaaran mukaan houkuttelemaan MuSan pelaajia sinipunaisiin ensi kaudeksi.
– Meille saa tulla pelaamaan, mutta näillä näkymin ei lähdetä aktiivisesti kysymään heiltä. He (MuSan pelaajat) tietävät, että ovat tervetulleita varmasti jokaiseen joukkueeseen, mihin vain haluavat ottaa yhteyttä.
Kapteeni Laaksonen ajattelee, että joukkue suhtautuisi MuSan tähtien saapumiseen suotuisasti.
– Tämä on kilpaurheilua. Jos tulee kovia pelaajia joukkueeseen, meidän pelaajamme pystyvät asennoitumaan siihen nostamalla omaa vaatimustasoa. Se kuuluu tähän lajiin.
FC Halikon runko säilyy käytännössä samana viime kaudesta. Muutama pelaaja on liittymässä harjoitusrinkiin. Seura myös järjestää try out -jakson juhannuksen jälkeen.
Joukkueen oleellisin tekijä eli päävalmentaja on toistaiseksi kysymysmerkki. Koko liigataipaleen valmentaneet Ari Peltola ja Sauli Maunu eivät ole tämän hetken tiedon mukaan jatkamassa liigajoukkueen valmennuksessa. Maalivahtivalmentaja Martti Vanhatalon työ jatkuu ja hänen roolinsa tulee kasvamaan. Lisäksi joukkueen huoltajana toiminut Mia Oksanen käy parhaillaan urheilun psyykkistä koulutusta.
Joukkue aloitti kauden alkuun valmistautumisen tiistaina nopeustesteillä. FC Halikko aikookin panostaa fysiikkapuoleen entistä enemmän: muun muassa Vilppaassa ja LP Viestissä meritoitunut fysiikkavalmentaja Ville Salmi tulee olemaan joukkueen mukana kauden loppuun saakka. Satsaus on huomattava naisten liigajoukkueelle.
– Tehtiin viime kaudella se virhe, ettei fysiikkavalmennusta jatkettu harjoituskautta pidemmälle. Kun pelataan liigaa, fysiikkavalmennuksen on oltava mukana läpi kauden. Ilman hyvää fysiikkapohjaa myöskään lajiharjoituksista ei saa mitään irti, Kaunisvaara arvioi.