Hallitusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos myöhään torstai-iltana.
Hallitusohjelma on vuotanut jo suurelta osin julkisuuteen, mutta kello 17 alkavassa tiedotustilaisuudessa kuullaan lisää esimerkiksi Tunnin junasta, Saaristomerestä ja talousratkaisuista.
ILTALEHDEN saamien tietojen mukaan hallitusohjelmassa on sovittu ainakin seuraavaa:
Hallitus aikoo siirtää henkilöstömitoituksen nousua niin, että nykyinen 0,65 henkilöstömitoitus ympärivuorokautisessa hoivassa pidetään voimassa hallituskauden ajan, eikä se nouse 0,7:ään kuten alun perin piti.
Jakeluvelvoitteen vaikutukset polttoaineen pumppuhintoihin kompensoidaan.
Hallitus aikoo toteuttaa vastasyntyneiden osakesäästötilin, jonne valtio lahjoittaa jokaiselle vastasyntyneelle suomalaiselle lapselle ensisijoituksen osana äitiyspakkausta.
Hallitus aikoo sitoa työperusteisen oleskeluluvan nykyistä vahvemmin työhön siten, että Suomesta on poistuttava, jos henkilön työsuhde loppuu, eikä henkilö ole kolmen kuukauden kuluessa solminut uutta työsuhdetta.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto pitenee 12 kuukauteen.
Samalla on tarkoitus ottaa käyttöön työssäoloehdon euroistaminen. Sillä tarkoitetaan, että päivärahan saaminen sidotaan tehtyjen työtuntien määrän sijaan ansaittuun palkkaan.
Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan on tulossa porrastus. Kahdeksan työttömyysviikon eli noin kahden kuukauden jälkeen etuuden taso laskisi 80 prosentin tasolle alkuperäisestä.

PERJANTAIN tiedostustilaisuudessa ovat mukana hallitusneuvotteluiden vetäjä Petteri Orpo (kok) sekä puheenjohtajat Riikka Purra (ps), Anna-Maja Henriksson (r) ja Sari Essayah (kd).
Tiedotustilaisuus pidetään Säätytalossa, Helsingissä.