Pikkupojat ovat irti Mathildedalissa! ”Halusimme kunnioittaa Veskun, Speden ja Simon koomikkoyhteistyötä”

0
Ei Spedeä, Simo Salmista tai Veskua, vaan Mathildedalin pikkupoikina esiintyvät Akseli Sveholm (Kake), Mauno Haukila (Väke) ja Janne Ahonen (Make). Sveholm ja Ahonen ovat turkulaisia, Haukila Perniöstä. Kuvat SSS/Minna Määttänen.

Suomessa on niin monta kesämökkiä, että jos jokaisessa niissä viettäisi yhden yön, menisi 1 400 vuotta, valistaa kertoja Petteri Kallonen Mathildedalin kesäteatterin tämänvuotisessa näytelmässä.

Jokaisessa kesämökissä on omat omituiset naapurinsa. Mökeistä löytyy myös vilkkaita pieniä poikia, sellaisia kuin 6-vuotias Make, 5-vuotias Kake ja 4-vuotias Väke.

Maken, Kaken ja Väken sähläämistä seurataan tänä kesänä Mathildedalissa Pikkupojat -näytelmässä, jonka moni tuntee Spede Pasasen 1980-luvun televisiosketseistä ja samannimisestä elokuvasta. Niissä Makea näytteli Vesa-Matti Loiri, Kakea Spede Pasanen ja Väkeä Simo Salminen.

– Halusimme kunnioittaa Veskun, Speden ja Simon koomikkoyhteistyötä. Sykäyksen näytelmälle antoi Vesku Loirin poismeno vuosi sitten, taustoittaa Teatteri Provinssin johtaja Seppo Suominen.

Tosin ohjaaja Toni Enholm kielsi työryhmäänsä katsomasta Speden elokuvaa ennen oman näytelmän esityksiä.

– Tämä on meidän tulkintamme Speden käsikirjoituksesta, ja kukin näyttelee roolit omalla ja tämän teatterin tyylillä, Enholm painottaa.

Raision Teatterista tuttu Toni Enholm ohjaa ensimmäistä kertaa Teatteri Provinssille ja Mathildedalissa. Kuva SSS / Minna Määttänen.
Pikkupoikien esiintyjäkaartissa on mukana sekä ammattilaisia että harrastajia. Ylärivissä vasemmalta oikealle Satu Elg, Markku Mäkilä, Elsa Pietilä ja Petteri Kallonen, alarivissä ohjaaja Toni Enholm sekä pikkupojat Akseli Sveholm, Janne Ahonen ja Mauno Haukila.

ENHOLMIN KIELTO ei purrut hyvin. Ne, jotka 20–70-vuotiaasta työryhmästä eivät olleet nähneet elokuvaa, etsivät sen saman tien käsiinsä. Monelle nuorelle osallistujalle Pikkupojat olivat jo tuttuja YouTube-klipeistä. Ryhmä on silti yhtä mieltä siitä, että oma ääni on saatu kuuluviin ja kasarihengen lisäksi nykyaika näkyy.

Mitenköhän kävi huumorin kanssa? Moni 1980-luvun sketseistä koetaan nykyään loukkaavaksi. Jouduttiinko Spede Pasasen alkuperäistä käsikirjoitusta sensuroimaan?

Vastaus on kyllä ja ei. Mathildedalissa muokattiin käsikirjoitusta vain pienesti. Sami Sivonen oli koulinut sen jo vuonna 2016 meidän aikamme katsojille sopivaksi, dramatisoituaan sen muualla Suomessa esitettäväksi.

Seppo Suominen kehuu, että tämänkesäinen Mathildedalin näytelmä sopii koko perheelle eli myös lapsille.

Pikkupojat on naurupommi, viihdyttävää kesäillan komediaa.

Näytelmässä naapurit kinaavat ja äiti on saada hermokohtauksen, kun pojat milloin pistävät hampaansa tongilla heilumaan, milloin syövät kaikki hiekkakakut. Poikien isä tekee kesälomalla ihan vain kymmenen tuntia töitä päivässä.

– En tämän jälkeen kyllä hanki lapsia! nauraa Maken, Kaken ja Väken äitiä tulkitseva 20-vuotias Elsa Pietilä.

Pikkupojat jatkaa Teatteri Provinssin perinnettä tuottaa Mathildedaliin näytelmiä, jotka on takavuosina koeponnistettu televisiossa. Lavalla on nähty esimerkiksi Tankki täyteen ja Sisko ja sen veli, jotka Pikkupoikien tavoin naurattivat televisiokatsojia 1980-luvulla.

Pikkupoikien kertoja sanoittaa näitä valintoja osuvasti heti näytelmän alussa: ”Nostalgialla on aina paikkansa sydämissämme – ja lompakoissamme.”

Todennäköisesti televisiosta tuttuja tarinoita nähdään Mathildedalissa jatkossakin: Teatteri Provinssi sopi juuri alueen omistajien kanssa, että teatteri jatkaa Mathildedalissa seuraavana viitenä vuotena.

Esityskausi 30.6.–13.8.