Salon talousjohtajaksi valittu ei ota virkaa vastaan – Markus Maunula jatkaa nykyisessä virassaan

6
Salon talousjohtajan virkaa hoidetaan jälleen tilapäisjärjestelyin. Ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään, että vt. talousjohtajana jatkaa Maria Kulmala. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salon talousjohtajan viran hoito jatkuu sijaisjärjestelyin, sillä kaupungin talousjohtajaksi valittu Markus Maunula ei ota virkaa vastaan.

Kaupunginhallitus valitsi kauppatieteiden maisteri Markus Maunulan toukokuun alkupuolella talousjohtajaksi. Maunula on Liedon talousjohtaja ja hän asuu Raisiossa.

Maunula ilmoitti kaupungille sähköpostilla, ettei hän ota vastaan talousjohtajan virkaa. Hän kertoo Salon Seudun Sanomille jatkavansa nykyisessä virassaan Liedon talousjohtajana.

– Asiaan ei liity dramatiikkaa. Sain nykyiseltä työnantajalta sellaisen tarjouksen, joka miellytti enemmän, Maunula sanoo.​

Talousjohtajan virkaa on Salossa jo pitkään hoidettu tilapäisjärjestelyin. Talousjohtaja Anna-Kristiina Korhonen valittiin vuosi sitten Salon kaupunginjohtajaksi, mutta hän toimi jo sitä ennen vs. kaupunginjohtajana.

Ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään, että talousjohtajan viransijaisuusjärjestelyjä jatketaan ja vt. talousjohtajana jatkaa Maria Kulmala.

Kaupunginhallitus keskustelee kokouksessa myös talousjohtajan virantäytön aikataulusta.

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Vaikeaksi menee
3 kuukautta sitten

Oliko vain yksi pätevä hakija? Ottakaa seuraavaksi paras.

Missä vika
3 kuukautta sitten

Sitten on niitä, jotka hakevat uutta paikkaa vain rahastus mielessään. Tästä oli näköjään kyse nytkin. Eikö Salon laajalta alueelta löydy halukasta ja pätevää? Nähty on jo viime vuosina ulkopaikkakuntalaisten motivaatio ja pysyvyys.

Repa
3 kuukautta sitten

Miksi vt talousjohtajaa ei valita vakituiseksi talousjohtajaksi, eikö hän ole tähän mennessä jo osoittanut kyvykkyytensä hoitamaan kyseistä tehtävää tai haetaanko osaajan tilalle sopivaa.

Tosi on
3 kuukautta sitten

Nii eikö näissä kunnan hommissa aina valita joku varasijalle.
Siitä vaan tämä henkilö kehiin säästytään taas kalliilta rosessilta.
Tai nykyinen Vt vaan vakinaiseksi.

Apukoulun priimus
3 kuukautta sitten

Tämä onkin tehtävänasettelultaan poikkeuksellisen hankala juttu!

Kuulin eräältä metallipajayrittäjältä että juuri se kutosen tai seiskan oppilas on se paras työntekijä. Tätä huonompi rikkoo laitteet ja parempi miettii aivan liikaa.

Tässä on nyt jokseenkin sama juttu että huono kun on yksinkertaisesti huono, mutta liian fiksu ymmärtää yskän tutustuessaan valintaprosessissa kuntapolitiikan elämänkoulun moniosaajiin. Pitäisi vaan valita suosiolla se välimallin ehdokas?

Tammisiltalainen
3 kuukautta sitten

”Joka päivä pahempi”. Vai miten se Salon slogan menee? Ainakaan vetovoimaa Salon kaupungin viroilla ei tunnu olevan. Jotkut onneksi huomaavat jo valintaprosessin aikana millaiseen kaupunkiin ovat menossa.