Salon uuden jäähallin rakentaminen siirtynee taas vuodella

2
Salon vanha jäähalli on ollut II divisioonaan pelaavien Kiekkohaiden kotihalli. Kuva helmikuulta Kiekkohait-Haka-ottelusta. SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salon uusi jäähalli on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmassa vuodelle 2024. Saako kaupunki hankkeen suunnitelman sekä lopullisen kustanssuarvion valmiiksi ennen ensi vuotta koskevaa budjettikäsittelyä?

Kaupunginvaltuusto hyväksyi huhtikuun kokouksessaan. hankesuunnitelman äänin 34–17. Päätös tarvittiin, jotta päästiin kilpailuttamaan arkkitehtisuunnittelu.

Salon vapaa-aikajohtaja Antti Mattila kertoo, että tilapalveluiden kilpailutus on vielä käynnissä. Kilpailutuksen jälkeen koostetut tarjoukset eli suunnitelmat menevät vapaa-ajan lautakunnan kautta kaupunginhallitukseen.

– Aikataulu on tiukka, Mattila toteaa.

Nykyinen suunnitelma on vuodelta 2021 ja siksi sitä viilataan vielä. Mattilan mukaan päivittäminen tarkoittanee vain pieniä muutoksia, kuten luistimien teroituspaikkaa.

Kun lopullinen suunnitelma ja samalla selvästi tarkempi kustannusarvio on valmis, hanke etenee takaisin päätöksentekoprosessiin. Viimeisin kustannusarvio hallista oli 8,1 miljoonaa euroa. Vapaa-ajan lautakunta tekee ensi vuoden talousarvion lokakuun kokouksessa. Valtuusto hyväksyy ensi vuoden budjetin joulukuun alussa.

Hanke voidaan sisällyttää budjettiin vasta, kun lopullinen rakennussuunnitelma on valmis. Mattilan mielestä sen pitäisi valmistua tämän vuoden aikana.

– Suunnitelma pitäisi saada mielellään talousarviokäsittelyyn tai ainakin viimeisiin kaupunginhallitus ja -valtuustokokouksiin. Näin toivon ja uskon, Mattila vakuuttaa.

Salon vapaa-aikajohtaja Antti Mattila toivoo, että uuden jäähallin suunnitelma valmistuu ennen ensi vuoden budjettikäsittelyä. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon jäähallin uudisrakennus saisi valtiolta maksimituen eli 750 000 euroa vuodelle 2024. Jäähallin uudisrakennus on aluehallintoviraston tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Vaatimuksena on, että avustuksen saajalla on valmis suunnitelma ja kustannusarvio.

Mattilan mukaan linjaus valtion tuesta on, että kaupunki saa tuen, kun se aloittaa hallin rakentamisen. Jos rakentamisvuosi muuttuu, Salon kaupunki ilmoittaa siitä asianmukaisesi valtion viranomaisille. Myös rakentaminen kilpailutetaan ennen sen aloittamista.

– Kaikki on kiinni Salon kaupungista, ei niinkään opetusministeriöstä. On hyvin tavallista, kaupungit siirtävät budjettivuosittain joitain investointeja.

Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että rakentaminen alkaa aikaisintaan 2025 eli jälleen vuosi aiemmin arvioitua aikaa myöhemmin. Rakentamisen aloitusvuoden suhteen Mattila pysyy salamyhkäisenä.

– En ota kantaa siihen, alkaako hallin rakentaminen -24, -25, -26 vai joskus muulloin.

Mattila nostaa lisäksi esiin toisen rakentamisvuodesta riippumattoman haasteen: kylmälaitejärjestelmät eivät anna takeita siitä, että molempiin halleihin saadaan jäätä.

– Investointina on joka tapauksessa tehtävä kylmäkonttien uusiminen. Siinä puhutaan muutamista tuhansista euroista, hän arvioi.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Kohta ollaan köyhiä
3 kuukautta sitten

Kyllä kaiken maailman jäähallit jää rakentamatta kun Salo joutuu maksumieheksi tunnin junan rakentamiseen. Ruvetaan vaan jo laittamaan kaikki investoinnit jäihin.

MDI
3 kuukautta sitten

Miten tämä on niin vaikeaa, ei Salo maksa tunnin junaa, joka on muuten 57 minuuttia Helsinkiin.