
Särkisalon Tallbackan mäellä koristellaan perinteiseen tapaan juhannussalko tulevana juhannusaattona. Salko koristellaan talkootyönä paikallisten asukkaiden ja kesälomalaisten voimin.
Juhannussalon koristelulla on suomenruotsalaisella rannikkoalueella pitkät perinteet. Särkisalossa salkoperinne alkoi 1990-luvun alkupuolella. Tuolloin tapahtuma järjestettiin Niksaaressa, josta se siirtyi myöhemmin Tallbackan mäelle. Salon rakenne ja koristelu ovat pysyneet samanlaisina näihin päiviin saakka.
Tapahtuma alkaa perjantaina kello 11, ja koristeltu juhannussalko pystytetään noin kello 13. Perinteisen salon koristelun lisäksi juhannustapahtumassa on kirpputori.