Shakin peluu keskeytyi riitaan, jonka seurauksena mies puukotettiin kuoliaaksi – syyttäjä vaatii nuorelle naiselle vankeutta taposta Helsingin Punavuoressa

0
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina vuosien vankeuteen 28-vuotiaan naisen, joka oikeuden mukaan puukotti miehen kuoliaaksi Helsingin Punavuoressa maaliskuussa. Kuva oikeudesta kesäkuun 8. päivältä. LEHTIKUVA / Ivan Bessedin
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina vuosien vankeuteen 28-vuotiaan naisen, joka oikeuden mukaan puukotti miehen kuoliaaksi Helsingin Punavuoressa maaliskuussa. Kuva oikeudesta kesäkuun 8. päivältä. LEHTIKUVA / Ivan Bessedin

Syyttäjä vaatii vankeusrangaistusta alle kolmekymppiselle naiselle, jonka syytetään puukottaneen miehen kuoliaaksi maaliskuussa Helsingin Punavuoressa. Syyttäjän mukaan nainen haki riidan päätteeksi keittiöstä veitsen ja iski sillä miestä rintaan. Nainen kiistää aiheuttaneensa miehen kuoleman ja syyllistyneensä asiassa tappoon.

Poliisin esitutkintapöytäkirjan mukaan asunnolla oli ennen väkivallantekoa juotu alkoholia ja pelattu shakkia. Muut paikalla olijat kertoivat naisen ja uhrin päätyneen samalle sängylle nukkumaan. Jossain vaiheessa he virkosivat ja alkoivat riidellä ja töniä toisiaan.

– En ole varma, kumpi heistä virkosi ensimmäisenä. Yhtäkkiä se shakin peluu loppui kuin seinään. Siinä alkoi se maanpäällinen helvetti. Kaikki olivat hereillä, ketään ei ollut enää sängyssä, yksi paikalla olleista sanoi.

Todistajien mukaan mies kohdisti väkivaltaa naiseen. Yksi kertoi miehen lyöneen naista kasvoihin, minkä jälkeen nainen haki keittiöstä veitsen. Seuraavaksi todistaja kertoi nähneensä naisen kasvot veressä ja veitsi kädessä istumassa hajareisin miehen päällä.

Todistaja kertoi ottaneensa veitsen naiselta

Paikalla olijat ottivat veitsen naiselta ja huomasivat puukotuksen jäljet miehessä. Yksi todistajista kertoo, ettei meinannut saada veistä naiselta.

– Se ei suostunut luovuttamaan sitä veistä. Otin vasemmalla kädellä jonkinlaisen otteen hänen oikean käden kyynärvarresta ja oikealla kädellä väänsin hänen oikean käden rannetta, jossa veitsi oli.

Ihmiset yrittivät elvyttää uhria ja soittivat hätäkeskukseen.

Nainen kiisti esitutkinnassa, että olisi puukottanut miestä.

– En todellakaan ole, herranjumala sentään. Missä vaiheessa? En todellakaan ole.

Nainen vetosi siihen, että miehen lyötyä häntä, hän oli pyytänyt paikalla olijoita soittamaan hätäkeskukseen.

– Miksi olisin mennyt häntä pahoinpitelemään, kun tiesin että sinne on poliisit tulossa.

Oikeudenkäynti asiassa alkoi torstaina Helsingin käräjäoikeudessa.

– – – – – –

Uutista on korjattu klo 12.45. Uutisessa kirjoitettiin virheellisesti, että syyttäjän mukaan nainen löi miestä keittiöveitsellä. Naisen syytetään tehneen teon keittiöstä hakemallaan veitsellä.

Jecaterina Mantsinen