Vastaantulijat tervehtivät ja vaihtavat muutaman sanan, kun Päivi Hellströmin kanssa kävelee Särkisalon keskustassa. Täällä kaikki tuntevat kaikki, se käy selväksi. Siksi Hellström halusi nuorena pois, ja siksi hän viihtyy täällä nyt.
Paljasjalkainen särkisalolainen ehti viettää aikaa muualla, mutta nyt hän on taas kotipaikassaan, jonka nimi lukee hänen paidassaan. Hän on valmistuttanut ja myynyt parin vuoden ajan Särkisalo-tuotteita.
– Halusin saada Särkisalon näkyville. Ajattelen, etteivät tuotteet ole vain minun, vaan kaikkien yhteinen juttu. Minulla on vain ilo ja kunnia tehdä tätä, Hellström kertoo.
– On ihana fiilis, kun näkee jollakin paidan. Olen pyytänyt ihmisiltä kuvia, kun he pitävät niitä eri paikoissa. Usein tuotteet herättävät keskustelua, moni tietää Särkisalon ja toiset kyselevät siitä.
Särkisalo-logon suunnitteli Hellströmin opiskelukaveri Halikon käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen ajalta, graafinen suunnittelija Teemu Lineri.
– Tässä on moderni ankkuri, yksinkertainen ja selkeä. Meri on läsnä Särkisalossa, ja ankkuri on kunnan vanhan vaakunan aiheena. Vaakunasta olen ottanut myös värejä tuotteisiin.
Hellström myy Särkisalo-tuotteita Instagramin ja Facebookin kautta sekä tapahtumissa. Tarjolla on huppareita, t-paitoja, kasseja, lippiksiä ja mohairvillapipoja. Mekkojakin oli pieni erä.
– Kaikkia ideoita en ole pystynyt toteuttamaan. Resurssit eivät riitä esimerkiksi nettikaupan hoitoon.
Tuotteet valmistetaan muuten eri paikoissa, mutta pipot ovat Särkisalosta.
– Yhteyttä otti paikallinen pariskunta, Irma ja Juhani Lamminen. He olivat tehneet pipoja aiemmin ja heillä oli jäljellä lankoja ja koneet.
Tilauksessa ja painatuksessa Hellströmin yhteistyökumppanina on Tokla Oy.
Särkisalo-logot hän painaa itse. Se on käsillä tekemistä, jonka hän on aina tuntenut omaksi alakseen. Kun hän aikoinaan lähti Särkisalosta, hän päätyi Salon kautta Turkuun opiskelemaan verhoilijaksi.
– Nuorena oli kova hinku päästä pois pieneltä paikkakunnalta ja nähdä maailmaa, hän muistaa.
Seuraavaksi hän suuntasi pääkaupunkiseudulle. Työpaikka verhoilijana löytyi Helsingistä, ja siellä meni kymmenisen vuotta. Kun työt loppuivat, oli mietittävä uusia vaihtoehtoja.
– Olin työskennellyt ilman omia asiakaskontaksteja, ja alkoi tulla halu olla ihmisten kanssa tekemisissä. Ajattelin että käsillä tekeminen on terapeuttista, ja löysin ekspressiivisen taideterapian.
Tie uuteen unelmatyöhön ei ollut suora, ja toistaiseksi Hellström on matkan varrella.
Terapeuttiopintojen pohjalle tarvittiin lähihoitajan koulutus, jonka hän hankki Helsingissä. Sen jälkeen vuorossa oli vuosi ekspressiivisen taideterapian opiskelua Muurlassa.
– Sitten syntyikin lapsi, ja kotona olon jälkeen tuntui, että voisin tehdä töitä välillä. Hain hoitajan töitä ja jäin sille tielle, mutta taideterapia on vielä haaveena.
Hellström asui Turussa ja kävi lomilla Särkisalossa, niin kuin oli käynyt koko muualla asumisensa ajan.
– Sydämeni on ollut täällä aina. Aloin huomata, että arki kaupungissa oli loman ja maalle pääsyn odotusta.
Ajatus paluusta alkoi kehittyä, ja palaset loksahtivat kohdalleen pari vuotta sitten. Oli päätettävä, mitä tehdä tyhjilleen jääneelle lapsuudenkodille. Tyttäret olivat sopivan ikäisiä muuttoon, vanhempi oli menossa yläkouluun ja nuorempi päiväkotiin.
Hellström sai työpaikan kotihoidossa, ja työssäkin hän nauttii siitä, että saa olla kotiseudullaan.
– Tämä on paratiisimainen ympäristö verrattuna kaupunkiin, ja asiakkailta kuulee ihania tarinoita.
Monilla on muistoja Särkisalosta ja yhteisistä tutuista. Joskus saa kuulla, että joku on tuntenut Hellstömin sukulaisia.
– Isäni ja hänen isänsä ovat täältä, en edes tiedä kuinka pitkältä ajalta sukuni on Särkisalosta. Juureni ovat vahvasti täällä.
Muistot vanhemmista ja lapsuudesta ovat nousseet uudella tavalla pintaan nyt eritysesti siksi, että palattuaan lapsuudenkotiinsa Päivi Hellström päätyi luopumaan siitä.
Koti oli vanha Hakkalan koulu, jonka toiminta oli loppunut jo 1960-luvulla.
– Isoisäni Helge Hellström osti koko kompleksin, johon kuului useampia rakennuksia. Eri taloissa asuu vieläkin sukulaisia.
Kolme vuotta sitten Päivi Hellströmin äiti kuoli. Isä oli kuollut jo aiemmin. Koulu jäi tyhjilleen, ja Hellström halusi kokeilla siellä asumista.
Satavuotias 400 neliömetrin rakennus osoittautui kuitenkin raskaaksi ja kalliiksi ylläpidettäväksi. Silti ajatus luopumisesta oli vaikea edes sanoa ääneen ensimmäisen kerran.
Hellström joutui käymään muistoja läpi perusteellisesti vielä tyhjentäessään taloa ostajan toiveen mukaan.
Nyt jälkeenpäin olo on hyvä. Hellström on tyytyväinen siihen, että asui talossa jonkin aikaa eikä myynyt sitä heti.
Luopumispäätöksen jälkeen Hellström alkoi etsiä uutta kotia. Se oli yllättävän hankalaa.
– Minua ahdisti että joudunko lähtemään Särkisalosta. Onneksi kuitenkin löysin rivitaloasunnon, joita on täällä vähän.
Hellström miettii, että pienempien asuntojen puuttuminen vaikeuttaa esimerkiksi sellaisten paluumuuttajien tuloa, jotka eivät halua ainakaan heti hankkia omakotitaloa.
Nyt hän on saanut seurata oman lapsen koulukäyntiä samassa kyläkoulussa, jossa viihtyi itse aikoinaan.
– Täällä lapset saavat olla lapsia. On helppoa ja turvallista, kun tuntee myös kavereiden vanhemmat.
Vanhempi tytär käy yläkoulua Perniössä ja lähestyy sitä ikää, jossa Päivi Hellström alkoi haluta pois. Sen näkee myöhemmin, mikä on Särkisalon merkitys lapsille, mutta Hellström ei sieltä enää lähtisi.
Särkisalo-tuotteiden mukana tulee kortti, jossa lukee ”Onnellisuus ei ol päämäär, se ol tapa matkusta. Tul föly.”
– Siinä on särkisalolainen elämäntapa. Ettei vain odota lomaa, vaan arjestakin saa ja pitää nauttia. Ei tarvita ihmeellisiä juttuja, että elämä olisi onnellista, Päivi Hellström sanoo.
