Synkistä oloista Suomeen saapunut rescuekoira Harri-Tapio nauttii nyt elämästä: ”Kanankoivet riisillä ja uunilohi perunoilla höystettynä ovat suosikkeja”

0
Rescuekoira Harri-Tapio nauttii pihaleikeistä uuden isäntänsä Jukka Elonen-Kulmalan kanssa. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo.

– Tuli sellainen tunne, että tarvitsen kaverin tänne.

Kemiönsaaressa Dragsfjärdintien varrella asuva Jukka Elonen-Kulmala on ollut koko elämänsä koiraihminen. Keväällä 2022 Elonen-Kulmala koki jonkin puuttuvan, sillä taloudessa ei ollut eläimiä. Selvitystyön jälkeen Kulmala päätyi rescuekoirista kertovalle sivustolle.

– Rupesin katselemaan netistä rescuekoirien kuvia ja sieltä Harri-Tapio iski silmään. Tossa hän nyt sitten on. Ajattelin jo silloin aikaisemmin, että seuraavan koiran nimi on ”Tapsa”. Nimestä tulee mieleen sellainen reilu mies.

Rescuekoirat ovat kodittomia koiria. Harri-Tapio saapui kesällä 2022 nykyiseen kotiinsa Romaniasta, jossa on miljoonia kodittomia koiria.

Koiratarhoilla eläimet viettävät elämänsä häkeissä, joista ainoa ulospääsy on adoptio eläinsuojelijoiden ja rescueyhdistysten avulla. Hämärästä taustasta johtuen Harri-Tapion rotu on vielä mysteeri.

– Siitä on vielä DNA-tutkimukset käynnissä. Todennäköisesti hän on sekarotuinen. Yleisilme viittaa minusta hollanninpaimenkoiraan. Koiran menneisyydestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta se on mielestäni selvää, että hän on joskus ollut jonkun ihmisen tai perheen kanssa, sillä hän osasi heti alussa istua hienosti ja ojentaa tassunsa.

Kulmala toteaa, että rescuekoiran hankintaa tulee pohtia tarkasti. Sitä ei voi tehdä hetken huumassa. Kriteerit koiran saamiseksi ovat varsin tiukat, ja Kulmalan taustoja ja luonnetta tutkittiin kattavasti.

Jukka Elonen-Kulmala on saanut Harri-Tapiosta itselleen ystävän. Koira on asunut vuoden uuden omistajansa kanssa.
Harri-Tapion lempiruoka on kala.

Koiran hankinta ei ole myöskään ilmaista. Adoptiomaksu ja Romaniassa tehtävät lääkäritutkimukset maksavat noin 650 euroa.

– Hakijan pitää ymmärtää, että koiraan pitää sitoutua pitkäksi aikaa ja se ei ole mikään tavara. Harri-Tapio oli Romaniassa pelätty tapaus, sillä häkkihoitajat eivät juuri uskaltaneet mennä samaan tilaan koiran kanssa. Harrin kohdalla kysyttiin vielä ekstratarkasti, että olenko varma mihin olen ryhtymässä. Ei tämä koira ihan jokaiseen kotiin sovi.

Kulmala ja Harri-Tapio elävät yhteistä elämää 24 tuntia vuorokaudessa.

Kaksikko käy lenkeillä joka päivä, ja askelia kertyy päivittäin vähintään 10 000. Ulkona leikitään tavallisia koiraleikkejä ja ruoanlaitto on yhteinen harrastus. Kaverukset myös nukkuvat vierekkäin.

Romaniassa katukoirilla ei ole paljon ravintoa tarjolla. Ruoat ovat yleensä roskisjätteitä, ja ne saattavat sisältää paljon huonolaatuisia bakteereja.

Vuoden yhteiselon aikana Harri-Tapio on tykästynyt erityisesti muutamaan ruokaan.

– Kanankoivet riisillä ja uunilohi perunoilla höystettynä ovat suosikkeja. Huomasin, että kalaa hän syö mielellään. Varsinkin pää ja tarkemmin poskilihat ovat suurta herkkua. Kalasta tietenkin nypin ruodot pois ja kanankoiven perkaan kuin pikkulapselle.

Haastattelun aikana koira käyttäytyy rauhallisesti. Alussa pidetty kuonokoppa otetaan nopeasti pois, ja sisätiloissa Harri-Tapio kuljeskelee vapaana.

Omistajan mukaan vuoden aikana kehitystä on tapahtunut käytöksessä huomattavasti. Ulkoilusta nauttiva parivaljakko käy usein lenkeillä Kemiön keskustassa, joten myös tavallista ”koira-arkea” on runsaasti. Koiran kokema raadollinen tausta kuitenkin näkyy tietyissä tilanteissa.

– Tapsa kiihtyy nollasta sataan nopeasti, ja se piirre ei välttämättä poistu hänestä koskaan. Kun ensimmäistä kertaa tulimme tänne uuteen kotiin, hän ei oikein ymmärtänyt talo-käsitettä. Nyt hän on tottunut siihen. Rauhallisuutta tässä opetellaan joka päivä. Alussa Tapsa varasti myös ruokaa pöydiltä. Kerran lähti matkaan uuniin juuri menossa ollut paahtopaisti, mutta nämä koiruudet ovat kuitenkin takanapäin. Tapsa on rauhoittunut huomattavasti.

Rescuekoira saapui Suomeen Romaniasta, jossa koirien kohtelu on usein ala-arvoista.

Romanian koiratilanne on murheellinen

  • Vuonna 2022 Suomeen tuotiin noin 7000 rescuekoiraa.
  • 1980-luvulla Romanian diktaattori määräsi ihmiset muuttamaan kaupunkeihin ja tämän seurauksena suuri määrä koiria jäi maaseudulle.

 

Ilman vaaratilanteita arki ei ole kuitenkaan sujunut.

Varsinkin alussa koira kävi jopa omistajaansa kiinni, mutta päällekäymiset ovat viime aikoina jääneet pois lähes kokonaan. Kulmalan mukaan välillä Tapsa lähtee ulkona peurojen perään, mutta nopeasti hän palaa kotiin. Aamu- ja iltapissat sujuvat myös hyvin rauhallisesti.

Äkkipikainen luonne takaa sen, että lenkkipolulla tulevat ihmis- ja eläinkohtaamiset aiheuttavat koirassa melua ja riehumista. Kotipihalla Tapsa pitää tarkkaa vartiota.

– Kerran oli yksi kissa pihassa. Tapsa lähti vajan viereen täysillä ja sitten kuului kauhea rääkäisy ja kissa pomppasi kolmen metrin korkeuteen, naurahtaa Kulmala.

Kulmalan lapset ja lähipiiri ovat suhtautuneet uuteen perheenjäseneen todella positiivisesti. Vuoden yhteiselon jälkeen rescuekoiran hankkimista ei ole tarvinnut katua.

– Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Olen jopa positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin meillä on mennyt.

Harri-Tapion uuteen elämään ovat kuuluneet televisiosarjan kuvaukset. Sarjassa seurataan Harri-Tapion sopeutumista uuteen kotiin.

Rescue me! – Koirien tarina -sarja alkaa Yle Areenassa 18.6. TV-sarja käynnistyy Yle TV1-kanavalla 20.6.