Tuhannen taalan reissu Firenzeen – Wilma Murto on aloittanut ulkoratakauden tapojensa mukaisesti

0
Seuraavan kerran Wilma Murto nähdään kotimaassa 13. kesäkuuta Turussa Paavo Nurmi Gamesissa. (Kuva: TS-arkisto/Ari-Matti Ruuska)

Kolme kuukautta sitten seiväshypyn EM-hallikultaa voittaneen Wilma Murron ulkoratakausi on lähtenyt käyntiin nihkeästi – hänen lähihistoriansa tuntien odotetun nihkeästi.

Vilppaan hyppääjä jäi perjantai-iltana Firenzen Timanttiliigan osakilpailussa kuudenneksi tuloksella 451. Murto ylitti aloituskorkeuden 441 ja 451 ensimmäisellä yrityksellä, mutta 461 oli liikaa.

– Oikeastaan olen tosi tyytyväinen siihen mitä tein, vaikka tulos ei tyydytä, Murto totesi Urheiluliiton nettisivuilla.

Samaa mieltä oli Murron valmentaja Jarno Koivunen.

– Ihan hyviä hyppyjä vuodenaikaan nähden. Juoksun kulku ja rytmi olivat hyviä, Koivunen arvioi.

– Tämä oli Wilmalta sikäli positiivinen kisa, että nyt viimeisessä 461:n yrityksessä hän käytti jo seivästä, jolla hän on hypännyt 485. Nyt vaan muutama kisa lisää, niin eiköhän hyppääminen lähde siitä ihan kunnolla eteenpäin.

Firenzen kisa oli Murron kolmas ulkona tänä vuonna. Avauskisassa Dohan Timanttiliigassa hän ylitti vain 430 ja kaksi viikkoa sitten Turussa lyhyellä vauhdilla 455. Turun lupaava tulos ei siis vielä realisoitunut suuremmalla näyttämöllä.

Murto ei kuitenkaan lähtenyt Pietro Mennean mukaan nimetystä kilpailusta tyhjin käsin. Kuudennesta sijasta saa nimittäin tuhat dollaria eli noin 930 euroa palkintorahaa.
Jo edesmennyt Mennea muuten voitti 200 metrin olympiakultaa 1980 Moskovassa ja piti lajin ME-aikaa (19,72) hallussaan peräti 17 vuotta (1979–1996), kunnes eräs Michael Johnson tikkasi sen historiankirjoihin.

Salonseutulainen oli tavallaan osallisena siinäkin, sillä Johnsonin ME-juoksun (19,32) selosti silloinen Halikon yläasteen liikunnanopettaja Mauri Myllymäki.

Firenzen kilpailun kärkikaksikko oli sama kuin Dohassa. USA:n Katie Moon ja Slovenian Tina Sutej ylittivät 471, mutta voitto meni Moonille vähemmillä pudotuksilla.
Moon nosti vielä riman 482:een, mutta se oli liikaa. Moon kuittasi kisan voitosta 10 000 dollaria (9 300 euroa).

Kolmas oli Australian Nina Kennedy ja neljännen sijan jakoivat USA:n Sandi Morris ja Italian Roberta Bruni. Murto jakoi kuudennen sijan Norjan Lene Onsrud Retziuksen kanssa.

Sisä- ja ulkoratojen Euroopan mestari Murrolla riittää kovatasoisia kisoja lähes jokaiselle viikolle. Timanttiliiga jatkuu ensi viikolla Pariisissa, jossa on ohjelmassa myös naisten seiväshyppy.

Kahden viikon kuluttua Murto pääsee kotistadionilleen Paavo Nurmi Gamesiin, jossa hän kohtaa Kennedyn sekä viime kesän EM-kisojen hopeamitalisti Sutej’n ja EM-pronssimitalisti Aikaterini Stefanidin, joka jäi Firenzessä yllättäen jumboksi (441).

Firenzen osakilpailun tulostaso jäi muuten melko vaisuksi, mutta ilta huipentui hurjalla tavalla: Kenian Faith Kipyegon juoksi naisten 1 500 metrillä uuden maailmanennätyksen 3.49,11.

 

 

Päivitetty klo 22.58: Kipyegonin ME ja Murron kommentit