Verstappenin hallinta jatkuu, jälleen vakuuttava voitto – Mercedes yllätti Espanjan gp:ssä, Bottaksella vaikea kisa

0
Formula ykkösten MM-pistekärki, Red Bullin Max Verstappen jatkoi vakuuttavaa hallintaansa sarjassa voittamalla Espanjan gp:n. LEHTIKUVA / AFP
Formula ykkösten MM-pistekärki, Red Bullin Max Verstappen jatkoi vakuuttavaa hallintaansa sarjassa voittamalla Espanjan gp:n. LEHTIKUVA / AFP

Formula ykkösten MM-pistekärki, Red Bullin Max Verstappen jatkoi vakuuttavaa hallintaansa sarjassa voittamalla Espanjan gp:n. Voitto oli hollantilaistähdelle kolmas peräkkäinen ja kauden viides, kun kisoja on nyt takana seitsemän. Verstappen johtaa MM-sarjaa ylivoimaisesti ennen toisena olevaa tallitoveriaan Sergio Pereziä, eroa kaksikolla on jo 53 pistettä.

F1-urallaan Verstappen, 25, on nyt voittanut 40 gp:tä. Seuraavalla voitollaan Verstappen nousee jakamaan viidettä sijaa kaikkien aikojen voittotilastossa brasilialaislegenda Ayrton Sennan kanssa.

Espanjassa Verstappen on voittanut kahdesti peräkkäin ja yhteensä kolme kertaa. Tänä vuonna koko viikonloppu oli yhtä dominointia: Verstappen oli ykkönen kaikissa harjoituksissa ja aika-ajoissa, johti kisaa alusta loppuun ja otti yhden MM-lisäpisteen nopeimmalla kierroksella.

– On erittäin miellyttävää ajaa tällaista autoa. Jälleen yksi vahva viikonloppu meiltä, ja toivottavasti saadaan tuo jatkumaan läpi kauden, Verstappen sanoi ratahaastattelussa.

Vaisusti tällä kaudella esiintynyt Mercedes onnistui Barcelonan radalla. Autoaan ilmeisen onnistuneesti päivittäneen Mercedeksen kuljettajista Lewis Hamilton oli toinen ja George Russell täydensi kärkikolmikon. Red Bullin Perez oli neljäs.

– Mikä tulos, ei tätä odotettu. Hattu päästä tallille, Hamilton hehkutti tyytyväisenä.

– Red Bullit ovat vielä meitä edellä, hieman liian nopeita ovat yhä. Mutta tehdään töitä ja jatketaan heidän jahtaamistaan, ja olisi upeaa päästä lähemmäs kauden loppuun mennessä. Jos ei, niin sitten (lähempänä Red Bullia) ensi vuonna.

Bottaksella tuskaisaa: ”Ei minkäänlaista vauhtia”

Alfa Romeon Valtteri Bottaksella oli vaikeaa, kuten oli jo lauantaina aika-ajoissa. Ruudusta 16 startannut Bottas jäi kisassa 19:nneksi eli viimeistä edelliseksi, ja ainoat MM-pisteet hänellä ovat yhä kauden avauskisasta Bahrainista napatut neljä pinnaa.

Alfa sai kuitenkin kolmannen kerran tällä kaudella pistesijan, kun Zhou Guanyu otti kaksi MM-pistettä 9. sijallaan. Kaksikko on MM-pistetaulukossa tasoissa sijalla 14, kummallakin on neljä pistettä.

– Oli pitkä päivä. Ei minkäänlaista vauhtia oikein missään vaiheessa, Bottas totesi vakavana V Sport -kanavan haastattelussa.

– En tiedä mistä tuo johtuu, täytyy selvittää. Selvästi on jotain vikaa (autossa). Balanssi ei ole niin huono, mutta pitoa ei ole, varsinkaan nopeissa mutkissa.

Sadetta vai hikeä?

Formula ykkösten Espanjan gp-viikonloppuna saatiin auringon ohella nauttia sateestakin, ja sunnuntaiseen kisaankin pelättiin sadetta. Sitä ei kuitenkaan saatu, vaikka kesken kisan ajajajoukon yhdeltä ”meteorologilta” raporttia asiasta tulikin: Mercedeksen George Russell ilmoitti talliradiolla kisainsinöörilleen, että havaitsi pisaroita tippuvan.

Hieman myöhemmin Russell havahtui tehneensä ehkä virhearvion. Hän kysyi tallilta, onko kukaan muu kuljettaja kertonut sateesta, ja lisäsi: ”Luulen, että se on hikeä kypäräni sisäpuolella”. Talli vastasi, että sadetta ei ollut kukaan muu havainnut ja kyse lienee hiestä.

Russell ajoi kisassa kolmanneksi, ja kun kärkikolmikko kokoontui kisan jälkeen hetkeksi ”viilennyshuoneeseen” ennen palkintojenjakoa, Russellin oli mainittava sade/hiki-ongelmasta toiseksi ajaneelle tallitoverilleen Lewis Hamiltonille ja kisan voittaneelle Red Bullin Max Verstappenille.

– Luulin yhdessä vaiheessa, että sataa, mutta se olikin hikeä visiirini sisäpuolella, Russell naurahti ja sai naurunremakkaa varsinkin Verstappenilta.

Brittikuski Russell selvitti episodia myös Sky Sportsille.

– Siinä oli vähän sekavuutta. Kisan alussa tajusin, että hiukseni eivät ole täysin kypäräpiponi sisällä. Joten hiuksia oli silmillä, ja se oli aika ärsyttävää. No, sitten jarrutin ja huomasin, että sadetta putoaa visiiriini. Tajusin sitten, että sehän onkin hikipisaraa hiuksistani. Ja aina kun jarrutin, sitä tuli visiiriin. Ärsyttävää, hikoilin läpi kisan enkä pystynyt pyyhkimään sitä (hikeä visiiristä).

Janne Lehikoinen