Viime päivien paahtava helle väistyy sadealueen tieltä juhannuksena

0
Perttelin Hossusjärvellä juhannusyötä koristi aamukaste.

Lämpötilat tippuvat juhannukseksi Salon seudulla.

– Näyttää siltä, että torstaina menisi sadealue Salon yli. Sää muuttuu aivan epävakaaksi, päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta kertoo.
Hän enteilee perjantaille poutaa ja aurinkoa, mutta lauantain ennuste on vielä epävarmaa. Silloin Salossa saattaa ilmetä hajanaisia sadekuuroja.

Lauantaille Valta ennustaa jopa 30-40 prosentin sateen riskiä. Perjantaina sateen todennäköisyys on vain 20 prosenttia. Esimerkiksi Somerolla sadekuurot ovat enemmän odotettavissa kuin Salon keskustassa.

– Lauantaina ennuste heikkenee eikä tiedetä miten sadealueen käy. Se voi liikkua johonkin suuntaan tai jäädä paikoilleen, Valta tuumaa.

Salon Seudun Sanomissa kirjoitettiin (20.6.2019), että Salon seudulla juhannuksen lämpötilat harvoin yltävät hellelukemiin, ja edes joka vuosikymmenellä ylin lämpötila ei ylitä 25 astetta. 2010-luvullakin helteinen juhannus koettiin vain kerran. Kuitenkin vuodesta 2019 juhannuksena ylin lämpötila on hypännyt yli kahdenkymmenenviiden vuosi toisensa jälkeen. Tänäkin vuonna pysytellään hellerajalla juhannuksen aikoihin, vaikka viime päivien 30 asteen lukemista lämpötila laskee huomattavasti.

Juhannusaatoksi meteorologi arvioi ylimmäksi lämpötilaksi 27 astetta Somerolla ja Salossa. Kemiönsaarella lämpömittarit näyttäisivät 25-26 astetta, ja yöllä lukemat saattavat pudota jopa 14 asteeseen.

Valta huomauttaa, että myös UV-säteilyt voivat laskea.

– Juhannuksena aurinko paistaa. UV-ennuste näyttää juhannukseksi hieman tippuvan, vaikka on selkeää. Silloin ei todennäköisesti ole UV-varoitusta. Tiistaina on kuusi ja juhannuksena pitäisi olla 5,4, niin säteily on vain hieman heikompi. Kyllä nahka kärähtää, jos on pitkään auringossa suojaamattomana, mutta vähän hitaammin kärähtää kuin jos säteily on kuusi.

Sää suosii auringonpalvojien lisäksi veneilijöitä. Ilmatieteen laitoksessa ennustetaan kohtalaista tai navakkaa tuulta erityisesti Kemiönsaaren alueelle, kun tuulennopeus on kuudesta kymmeneen metriä sekunnissa.

– Voisin sanoa, että kohtalaista veneilysäätä näyttää tulevan, riippuu toki millä paatilla on liikkeellä. On hyvät purjehdussäät.

 

Juhannuksen lämpötiloja Kärkässä

Ylin lämpötila juhannusaattona ja juhannuspäivänä
2019 +26,4 °C, +19,7 °C,
2020 +28,7 °C, +26,3 °C,
2021 +25,2 °C, +26,1 °C,
2022 +25,5 °C, +28 °C,

Alin lämpötila juhannusyönä
2019 +11,3 °C
2020 +17,7 °C
2021 +16,8 °C
2022 +11,1 °C