Hävittäjä säikäytti Märynummella – silminnäkijä luuli aluksi autonsa hajoavan

5
Ilmavoimilla on 62 Hornet-hävittäjää. Kuvan kaksipaikkainen Boeing F/A-18D Hornet aseistuksineen ei liity sunnuntaiseen tapaukseen. Kuva: Puolustusvoimat

Ilmavoimien hävittäjä hämmensi märynummelaisia sunnuntaina iltapäivällä. Salon Seudun Sanomien saamien silminnäkijähavaintojen mukaan hävittäjä aiheutti lentomelua Märynummen alueella sunnuntaina puoli kolmen aikaan.

Ilmavoimien viestintäkeskuksesta vahvistetaan, että Salon seudulla on ollut Ilmavoimien lentotoimintaa F/A-18 Hornet-kalustolla kyseisenä ajankohtana. Ilmavoimat ei halunnut avata Hornetin tehtävän tarkoitusta tai sisältöä tarkemmin.

Autoa ajamassa ollut silminnäkijä kuvaili lentokoneen ääntä niin ”pelottavan kovaksi”, että hän luuli autonsa hajoavan. Hävittäjä lensi Vaskiontietä ajaneen silminnäkijän yli pari sataa metriä suoraan eteenpäin ja kaarsi sitten kohti Turkua. Toinen silminnäkijä mainitsee, että lentokoneen ääni alueella voimistui ja vaimeni välillä.

Ilmavoimien viestintäkeskuksesta kerrotaan sähköpostilla, että asutuskeskusten tiheästi asuttujen osien tai ulos kokoontuneen väkijoukon yläpuolella minimilentokorkeus on lähtökohtaisesti noin 300 metriä. Muilla alueilla sotilasilmailussa minimilentokorkeudeksi riittää näkösääolosuhteissa päivällä se, että koneet pysyvät selvästi erossa esteistä.

Hornetit poistuvat pian Suomen taivaalta, sillä Puolustusvoimat on saamassa uudet F-35-monitoimihäivehävittäjät vuosikymmenen loppuun mennessä. Yhdysvaltain puolustusministeriön vuonna 2014 julkaisemien tietojen mukaan uudet F-35-koneet ovat suurin piirtein yhtä äänekkäitä kuin nykyiseen Ilmavoimien lentokalustoon kuuluvat F/A-18 Hornetit.

5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Olihan se kova ääni
4 kuukautta sitten

Kyllä se kuului täällä Halikon asemallakin, tuntui et lasit helisee talossa. Tässä on muutenkin medihelin yms. reitti Salosta Turkuun, et kaikenlaista ääntä kuuluu välillä. Medihelit kulkevat aika matalalla.

Avun tarjoaja
4 kuukautta sitten

Mediheli ei enää operoi eli ei lennä.
Se on Finnhems.
Merkillinen väärinkäsitys yhä vaikka mMdiheli on lopettanut toiminsa jo vuonna 2012.
Jos lääkärihelikopterin lento häiritsee, kannattaa muistaa että joskus voi olla itse tai joku läheinen senkin avun tarpeessa.

Tosi on
4 kuukautta sitten

Onko aihe valittaa sotaväen toiminnasta näinä aikoina.
Maanpuolustus tehtävissä olivat varmaan, ei huvilennolla

pertti
4 kuukautta sitten
Reply to  Tosi on

On aihetta vaslittaa tietysti ja tottakai. Ei se ole maanpuolustusta jos rauhan aikana lentää matalalla.Kyllä sen täytyi olla huvilennoksi mieletävä.

MDI
4 kuukautta sitten
Reply to  pertti

Omien hävittäjien ääni on vapauden ääntä ja voitko Pertti kuvitella, että tehtäviä on erilaisia ja harjoitellakin täytyy kaikissa korkeuksissa. Huvilentoja niillä ei lennä kukaan.