
Hukkuneeksi epäilty mies on edelleen kateissa Salossa. Näin kertoo rikoskomisario Jutta Store Lounais-Suomen poliisista.
STT:n uutisessa (30.7.2023) kerrottiin, että keski-ikäisen miehen epäiltiin hukkuneen lauantaina Puolakkajärvellä. Miehen omaiset olivat löytäneet paikalta veneen, joka oli täyttynyt vedellä. Miestä ei ollut näkynyt missään.
Lounais-Suomen poliisilaitos oli saanut tiedon tapahtuneesta miehen omaisilta ilta kahdeksan jälkeen lauantaina. Henkilöä alettiin etsiä Rajavartiolaitoksen helikopterin, pelastuslaitoksen ja poliisin voimin.
Jutta Storen mukaan etsintöjä jatketaan edelleen. Alueella on parhaillaan koira- ja poliisipartiot etsimässä miestä.
Salon Seudun Sanomien kuvaaja kävi paikalla maanantaina. Puolakkajärven pohjoisrannalla työskenteli kaksi miestä ja koira. Partio oli liikkeellä veneellä.