Vielä viimeiset järjestelyt, niin lauantaina pääsemme aloittamaan. Näin totesi Humppamusiikin ystävät ry:n puheenjohtaja Kimmo Haapanen perjantaina.
Humppa- ja lavatanssimusiikkiin erikoistunut Raatalan Humpparalli järjestetään 16. kerran Kauppilan ladon ympäristössä.

Seitsenpäiväisen festivaalin ohjelma koostuu tutuista elementeistä. Jokaisena iltana esiintyy kolme tanssiorkesteria, ja muina aikoina levymusiikki viihdyttää tanssijoita ympäri vuorokauden.
Railakkaamman musiikin ystävät on otettu huomioon, sillä ulkolavalla on tarjolla pop- ja rock-musiikkia.
Tapahtuman järjestäjänä toimii Humppamusiikin ystävät ry. Haapasen ja Juha Vähä-Heikkilän lisäksi talkoovoimissa on useita kymmeniä ihmisiä.

– Viime sunnuntaina aloitettiin ensimmäiset talkoot. Aamusta iltaan täällä on touhuttu, kertoo Haapanen.
Viime kesänä Humpparalli palasi koronavuosien jälkeen takaisin normaaliin. Festariviikolle odotetaan 3500–4000 kävijää.
– Parikymmentä vaunua on jo kysellyt, että vieläkö on tilaa, kertoo Haapanen.

Ulkotapahtumien haasteena on aina sää. Viime vuonna myrskyinen ja sateinen ilma rokotti avauspäivän tunnelmaa.
– Toivotaan hyvää säätä. Tässä on tehty niin paljon töitä, että jos huono sää kiusaisi meitä, niin kyllä se huonon fiiliksen jättäisi, myöntää Vähä-Heikkilä.
– Takavuosina Oulusta tuli esiintymään yksi porukka. Silloin satoi vettä koko päivän ja ketään ei ollut katsomossa, muistelee Vähä-Heikkilä.

Päivä ennen h-hetkeä Kauppilassa käy kova kuhina. Talkoolaiset järjestelevät kahviota, viimeistelevät lavoja ja hoitavat yleistä siivousta.
Festivaalin keskiössä on musiikki. Lavatanssia, humppaa, valssia ja iskelmää. Tanssiorkesterit esiintyvät talkoohengessä.
– Esiintyjät ovat tuttuja keskenään, ja he jopa buukkaavat toisiaan tänne. Mistään ohjelmatoimistosta ei ketään hankita, kertovat järjestäjät.

Perjantaina humppapaikalle saapuivat ensimmäiset innokkaat. Asuntoautossa vihtiläiset Aulis Ahonen sekä Sirpa Hämäläinen olivat odottavalla tuulella.
– 2016 olimme täällä ensimmäisen kerran. Myös koronavuosina osallistuimme tapahtumaan. Olemme täällä joka päivä, kertoo Ahonen.
Hämäläinen kertoo nauttivansa muiden karavaanarien näkemisestä. Hyvä musiikki ja tanssi on syy siihen, miksi kaksikko käy Humpparallissa vuosittain.
– Kaikki bändit ovat hyviä. Ehkä Helminauha on kuitenkin suosikki, paljastaa kaksikko.
Sääennusteen mukaan lauantain avajaispäivää saattaa varjostaa sade- ja ukkosrintama. Onko sillä mitään vaikutusta tanssi-intoon?
– Ei. Me emme ole sokerista, päättää Hämäläinen.
Esiintyjät ladossa ja ulkolavalla
8.7. Aurora, Aikalisä, Armi Tenkula & Afrikan tähti, Fairiers In Boots, Johnny & The Dodgers
9.7. Patajätkä, Pasi Kivimäki ja N.Y.T, Ville Heinäsuo & Wanha Fernanda, Ikuisuus, Härme
10.7. Trio Pilsneri, Janiina / Arto Nuotio & Putkiratio, Minna Saarinen & Kuutamolla, B3
11.7. Weranta, Jussi Lammela & Ville Mäkimattila Co, Törmälä Bros, Wounded Silence
12.7. Mr. Breathless & Esa Pulliainen, Albert Salminen & The Gallants, Sakke Kotilainen & Focus, Hashtag Rekry, Härme
13.7. Helminauha, Mikael Kuhasen Aikuisviihdeorkesteri & Isto Hiltunen, Anniina Suhonen & Ork, Rockover
14.7. Juha Simola Quartet, Eki Jantunen & Mutkattomat, Sanna Linna & Lumumba
Humpparalli 8.7-14.7.
Mäentie 210, Salo (Kuusjoki)
Positiivista julkisuutta Salon seudulle. Viime vuonna katsoimme AlfaTV:sta humpparallin tansseja ja tänä vuonna löytyi netistä Youtube-kanavalta Iskelmä-kanava, joka lähettää humppakarnevaalit. Sillä kanavalla on myös Somero hyvin esillä.