”Hyvä, että vihervasemmistolaisista päästiin eroon” – hallitus herättää voimakkaita tunteita sekä puolesta että vastaan

12
19-vuotias Emil Junnila ajattelee, että Suomen velkaantuminen on saatava kuriin lisäämällä työpaikkoja ja kiristämällä työttömyyttä. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Uuden hallituksen ensimmäiset viikot ovat olleet tuulisia. Kohu on syntynyt muun muassa elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan epäillystä natsikytköksestä ja valtiovarainministeri Riikka Purran 15 vuoden takaisista rasistisista kirjoituksista. Junnila tyytyi eroamaan ministeripaikastaan eduskunnan luottamuksesta huolimatta. Purra irtisanoutui kirjoituksistaan ja pyysi niitä anteeksi.

Torilla Kurilan kahvilassa aurinkoista kesäpäivää vietti neljä eläkeläistä: Ilpo Sairanen, Pasi Venho, Leila Venho ja Maarit Yli-Joki. He olivat harmissaan hallituksen nykytilasta.

Nelikko kommentoi hallituksen asioita yhteisesti. He osasivat kuvitella, että nämä tapahtumat saattoivat olla vain ajankysymys.

– Tämä ei tullut yllätyksenä. Ei se yhteistyö voi tuolla kokoonpanolla voi lähteä käyntiin. Karmealta tuntuu, he sanovat.

– Uskomme, että ne (media) vielä hakemalla hakee uusia lähteitä. Kohut eivät olleet vielä ohitse. Kuoppaa kaivetaan ja syvältä.

Viime aikoina media yhdessä aktiivisten kansalaisten kanssa on tuonut julkisuuteen monien poliitikkojen vuosien takaisia sekasotkuja. Sosiaalisen median ja netin mahdollistama ilmiö on tällaisessa muodossaan uusi Suomen poliittisessa kentässä. ”Toriparlamentiksi” itsensä tituleeraavan seurueen mielestä todella kauan sitten tapahtuneita asioita ei tarvitsisi kaivaa esiin, mutta jo politiikassa mukana olleiden teot ovat merkittäviä.

– Jokainen on nuoruudessa varmasti tyhmyyksiä, niitä juttuja on turha kaivaa. Mutta kun ollaan jo menty Arkadianmäelle, niin sitten pitää olla selkärankaa.

– Silloin ennen vanhaan hallituksen osalta ei puhuttu lainkaan tällaisia asioita. Nyt porukka siellä on nuorentunut, eräs seurueesta huomauttaa ja ottaa ryypyn höyryävästä kahvista.

Toriparlamentti pudistelee päätään, kun kuulee kysymyksen, kuinka kauan hallitus tulee kestämään.

– Puoli vuottakin on jo pitkä aika. Tämä hallitus ei tule joulua näkemään. On mahdotonta saada käyntiin yhteistyötä näiden karikoiden jälkeen, he sanovat.

”Tämä hallitus ei tule joulua näkemään”

eläkeläisSeurue salon torilla

Kesäpäivää torilla viettäneet Maarit Yli-Joki, Leila Venho, Pasi Venho ja Ilpo Sairanen eivät olleet tyytyväisiä hallituksen alkutaipaleeseen. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Kuiron kahvilassa 19-vuotiaalla Eemil Junnilalla on puolestaan vastakkainen näkemys toriparlamentin kanssa.

Hänessä uusi hallitus herättää kaikin puolin positiivisia ajatuksia ja on innoissaan sen suunnittelemista uudistuksista.

– On hyvä, että vihervasemmistosta päästiin eroon. Nyt voidaan saada tolkkua Suomen talouspolitiikkaan, sillä velkaantumista ei voida jatkaa missään nimessä loputtomiin, Junnila sanoo.

Junnilan mukaan Suomeen on saatava uusia työpaikkoja ja työttömyys pitää saada kuriin.

– Ne ovat tärkeimmät prioriteetit, joilla voidaan saada omavarainen ja vauras Suomi, Junnila julistaa.

Viime aikaisia hallituksen kohuja Junnila ei arvosta pätkääkään. Hänen mielestä oli esimerkiksi täysin Vilhelm Junnilan oma vika, jos hän tällä pilasi uransa eduskunnassa.

– Jokainen saa toki ajatella mitä tahansa, mutta tuossa asemassa noin ei voi yksinkertaisesti tehdä, hän kommentoi.

”Tuossa asemassa noin ei yksinkertaisesti voi tehdä”

19-vuotias EEmil Junnila

Toisaalta Salossa pitkään asunut Eemil Junnila ei hyväksy sitä, että vanhoja kirjoituksia tai tekoja nostetaan esiin. Junnilan mielestä kaikki ovat ihmisiä ja kaikki tekevät erityisesti nuoruudessa virheitä.

– Ihan varmasti näitä asioita kaivelleetkin ovat tehneet joskus isojakin virheitä. En olisi kovin ylpeä itsestäni, jos olisin näitä lähtenyt kaivamaan.

Junnila uskoo vahvasti, että hallitus pysyy kasassa koko kauden ajan, kunhan vain pääsee kunnolla aloittamaan työnsä.

– Kaikilla hallituspuolueilla on kuitenkin sama, taloutta ajatteleva näkemys taustalla, Junnila vakuuttaa.

12 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tosi on
2 kuukautta sitten

Aivan älytöntä kaivaa 15 v vanhat kirjoitukset. Itsestäni tiedän että 15 v sitten oli aivan erimielipiteet. Tutkittiinko edellisen hallituksen ministerien esim. huumeiden käyttö 15-20 v takaa?
Rkp:llä tuntuu olevan kivaa vetoa sinne vihervasemmiston pariin oppositioon. Meno Suomessa pitää muuttua, velaksi eläminen lopetettava. Työllä pitää elää ja nämä sosiaalituet olla viimesijainen apu, lyhytaikainen, ei niiden päälle pidä elämäänsä rakentaa.
No sitten muistatteko lukijat, kuka myi Fortum sähkönsiirron sijoitus yhtiölle. Eikös se ollut ympäristöministeri Haavisto.

Make
2 kuukautta sitten
Reply to  Tosi on

Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta kantavat Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa.
Silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) ainoana ministerinä vastusti kauppaa

Ikinuori
2 kuukautta sitten
Reply to  Make

Hyvä Paavo!

Tavis torilta
2 kuukautta sitten
Reply to  Tosi on

Edellinen hallitus herätti voimakkaita tunteita puoleen jos toiseenkin. Olisipa joku keksinyt tehdä some-seurantaa ministereistä 10-15 vuoden aikajanalla, mitä olisi löytynyt. Mielestäni nyt on menneisyyttä kaivettu, ja olisi päästävä eteenpäin. Hallitukselle työrauha tai peli poikki ja vaihtopenkiltä uudet henkilöt riviin. Ensin tietysti netti- ja somekirjoitusten selvitys.

Mie itte
2 kuukautta sitten
Reply to  Tosi on

Netistä löytyy salaiset Caruna paperit. Kyseisen kaupan takana olivat pääministeri Katainen, ministeri Vapaavuori ja ministeri Haavisto. Kaikki hallituspuolueet hyväksyivät kaupan paitsi Vasemmisto, jonka ministeri jätti asiassa vastalauseen.

Kaikesta päätellen vain vasemmistolla on ollut selkeämpi näkemys valtion asioihin kansalaisten eduksi.

Lasse Reunanen / Salo
2 kuukautta sitten
Reply to  Mie itte

Ei siinä mitään salaisia papereita tarvita. Fortumin päätökset tehty yhtiön toimitusjohtajan johtoryhmässä, jonka yhtiön hallitus hyväksynyt. Yhtiökokouksessa sitten vaan annettu tieto tehdyistä kaupoista, joka jo ennalta tiedotusvälineiden kautta kerrottuna ollut. Hallituksen valinnat tehty nimitystoimikunnan esityksistä (3 suurinta osakkeenomistajaa). Ne valtion hallituksen ratkaisut tehty ns. suurimmalle osakkeenomistajalle annettujen vuotojen perusteella (kun pääsääntöisesti valmistelu kuuluisi kaikille osakkeenomistajille, yhtiökokouksissa). Ennen Fortumilla oli myös hallintoneuvosto, joka asioihin pystyi vaikuttamaan – koostui lähes pelkästään kansanedustajista. Hallintoneuvostoon ehdotin myös itseäni yhtiökokouksessa – mikäli olisin saanut siellä kannatusta äänestykseen (en saanut) – seuraavalle vuodelle hallintoneuvosto oli lakkautettu. Varsinaisessa yhtiökokouksessa keväällä 2023 ehdotin itseäni yhtiön hallitukseen – saksalaisen… Lue lisää »

Pekka
2 kuukautta sitten
Reply to  Tosi on

Velka vitonen oli Suomen huonoin ikinä ollut hallitus. Niitten mokien korjaaminen vie vuosikymmeniä. Niin se nyt vain on.

Tuuleen huutelua
2 kuukautta sitten
Reply to  Pekka

Sen vuoksi ovatkin nyt uuden hallituksen kimpussa ennen kuin se on ehtinyt edes kunnolla aloittaa työtään. Yrittävät vain peittää omia mokiaan.

Seppo Romppanen
2 kuukautta sitten

Mutta pitää muistaa,että Sanna Marinin hallitus rakensi 4 vuotta maailmalle kuvaa/mainetta ja se oli ennennäkemätöntä koko maailman arvioissa. Tämä hallitus hävitti/mokas kaikki 1 viikossa. Minä sanon,että hallitus ulos. Kuinka annetaan toimia näin vastuullisissa tehtävissä ministerinä. On aika varmaa, että mitään ei tule Orpon hallituksen uudistuksista.

Tuuleen huutelua
2 kuukautta sitten

Sanna Marin rakensi maailmalla omaa kuvaansa paistattelemalla julkisuudessa halaamassa ketä milloinkin. Saavutti tavoitteensa. Samoin me näkymättömät tavikset, saimme uuden hallituksen.

Timo Larm
2 kuukautta sitten
Reply to  Pekka

Käytä oikeita nimiä. En ymmärrä näitä puheita ”MollaMaijasta” ym. henkilöistä. Ihmisen mieli sumentuu viha-ajattelussa… Suomen huonoin – unohtuiko Viinasen hallitus?

Urpo
2 kuukautta sitten
Reply to  Timo Larm

Holkerin hallitus teki pohjatyön, jonka tuloksia Ahon/Viinasen hallitus joutui parsimaan.