
Vanhojen vaatteiden ja tavaroiden lahjoittaminen hyväntekeväisyysjärjestöille on parhaimmillaan erinomainen tapa kierrättää ja auttaa apua tarvitsevia. Toisinaan lahjoitusten joukossa on kuitenkin käyttökelvotonta tavaraa ja jopa suoranaista jätettä.
Salon Setlementti ry:n puheenjohtaja Paula Matikainen kertoo, että kyseessä on valitettavan yleinen ongelma. Yhdistykselle lahjoitetaan vuosittain noin viisikymmentä kuutiota vaatteita ja tavaraa, joista noin neljännes päätyy lopulta jätteeksi.
Määrä on kuitenkin hieman vähentynyt viime vuosina, sillä aiemmin jopa puolet yhdistyksen vastaanottamasta tavarasta oli käyttökelvotonta.
Matikaisen mukaan käyttökelvottomat tavarat aiheuttavat ylimääräistä työtä yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijöille, jotka lajittelevat tavarat ja toimittavat ne kierrätykseen.
Vaivan lisäksi yhdistykselle aiheutuu lisäkustannuksia. Matikainen arvioi, että jätemaksuihin kuluu yhdistyksen kassasta vuosittain lähes tuhat euroa.
Matikainen uskoo, että ihmiset tuovat käyttökelvottomia tavaroita ja vaatteita lahjoitettavaksi eri syistä. Usein tavaroita ole vaivauduttu käymään läpi lainkaan. Toisinaan syynä on se, ettei niitä raaskita heittää pois.
– Joillakin on vielä sellainen ajatus, että kyllä köyhälle vähän huonompikin kelpaa, Matikainen sanoo.
Salon Setlementti ry:lle lahjoitetut tavarat ja vaatteet ovat Paula Matikaisen mukaan käyttökelvottomia kolmesta syystä: ne ovat joko likaisia, rikkinäisiä tai väärin säilytettyjä.
Likaiset tavarat ja erityisesti vaatteet päätyvät miltei aina polttokelpoisen jätteen joukkoon, mutta rikkinäisiä tavaroita ja vaatteita voidaan usein vielä hyödyntää.
Varsinkin monet puuvillasta valmistetut tekstiilit ovat kierrätyskelpoisia, ja niitä voidaan jatkokäyttää esimerkiksi teollisuudessa. Vaikeammin kierrätettäviä ovat puolestaan rikkinäiset tekstiilit, joissa on useampaa erilaista materiaalia.

Väärin säilytetyt tavarat ja vaatteet päätyvät useimmiten polttokelpoiseksi jätteeksi. Varsinkin vaatteet kärsivät ja saattavat homehtua, jos niitä säilytetään pitkiä aikoja kosteissa tai viileissä olosuhteissa.
– Väärällä säilytyksellä ja varastoinnilla saadaan mitä tahansa pilalle, Matikainen sanoo.
Salon SPR:n kirpputorilla kyse ei ole aivan yhtä suuresta ongelmasta, vaan käyttökelvotonta lahjoitustavaraa tulee sinne hieman vähemmän. Näin kertoo Marja-Leena Forssén Suomen Punaisen Ristin Salon osastolta.
Tästä huolimatta myös SPR toimittaa polttokelpoiseen jätteeseen vuosittain useita säkkejä vaatteita ja tavaraa, kuten kuluneita ja likaisia vaatteita ja kenkiä sekä rikkinäisiä astioita ja koriste-esineitä.
Forssénin mukaan olisi toivottavaa, ettei käyttökelvotonta tavaraa tuotaisi hyväntekeväisyysjärjestöille lainkaan. Hän neuvookin lahjoittajia harkitsemaan tarkkaan, millaiset vaatteet ja tavarat kelpaavat lahjoitettavaksi ja mitkä puolestaan joutavat kierrätykseen tai polttokelpoisen jätteen joukkoon.
– Sellaisia vaatteita, joita voisi pitää itse tai antaa tuttavalle, voi lahjoittaa, Forssén sanoo.
Lahjoitustavaraan liittyvät ongelmat ovat vaivanneet myös Anna Tukesi ry:tä, jolle tuodusta tavarasta noin kolmannes oli aiemmin käyttökelvotonta.
Toiminnanjohtaja Sari Pesosen mukaan yhdistys on kuitenkin selättänyt ongelman, ja tällä hetkellä lahjoitetusta tavarasta vain hyvin pieni osa päätyy jätteeksi.
Lahjoitukset alkoivat siistiytyä, kun yhdistys alkoi aktiivisesti opastamaan lahjoittajia esimerkiksi sosiaalisen median kanavillaan.
– Muistutimme, että vastaanotamme vain puhdasta, ehjää ja hyväkuntoista tavaraa, ja sellaista, jota voisi ajatella itsekin käyttävänsä, Pesonen sanoo.
Pesonen arvioi, että lahjoitusten hyväkuntoisuuteen vaikuttaa myös se, että tavarat pitää itse tuoda yhdistyksen toimipisteeseen, jossa ne tarkastetaan ennen niiden vastaanottamista.
Pesonen uskoo, että ihmiset antavat käyttökelvotonta tavaraa lahjoitettavaksi päästäkseen siitä mahdollisimman helposti eroon.
– Voi kahmaista kaiken samaan kassiin ja toimittaa hyväntekeväisyysjärjestölle.

Näin kierrätät vaatteet ja kodintekstiilit
- Hyväkuntoiset, ehjät ja puhtaat vaatteet ja tekstiilit voi myydä tai lahjoittaa.
- Käyttökelvottomat, mutta puhtaat ja kuivat vaatteet ja tekstiilit voi toimittaa Lounais-Suomen Jätehuollon maksuttomaan poistotekstiilikeräykseen.
- Salossa keräystekstiilejä vastaanottavat esimerkiksi Korvenmäen jäteasema ja Salon Taitokeskus.
- Poistotekstiilikeräykseen kelpaavat myös reikäiset, ratkenneet ja pinttyneet tekstiilit.
- Keräykseen eivät puolestaan kuulu asusteet, pehmustetut tekstiilit, alusvaatteet, sukat, sukkahousut, uimapuvut eivätkä matot.
- Kirpputorille, lahjoitukseen tai poistotekstiilikeräykseen kelpaamattomat tekstiilit kuuluvat polttokelpoiseen jätteeseen.
lähde: Lounais-Suomen Jätehuollon nettisivut
