Pelastettuja uuhia ja pässejä Kruusilassa hoivaava lammastarhuri Kalevi Waris on helpottunut. Toista vuotta pakkasessa säilötty Hupu on vihdoin tuhkattu. Samaan valkoiseen tuhkapussiin päätyi keskiviikkona myös Isoäiti, jonka sydän oli jo niin heikko, että se sammui rauhoituspiikistä.
– Olen hyvillä mielin, että saan niiden tuhkat kotio, Waris lausuu.
Kahdesta lemmikkilampaasta jäi poltossa jäljelle vain reilu pari kiloa. Hupu ja Isoäiti olivat tärkeitä paitsi Warikselle myös Salon Eläintuhkaukselle. Perniöläisyritys on nyt Suomen ainoa tuhkaamo, jolla on lupa polttaa yli 18 kuukauden ikäisiä märehtijöitä.
Salon Seudun Sanomat kertoi eläkkeelle jääneestä lihanleikkaajasta ja lihamyyjästä tänä keväänä. ”Kruusilan laupias kotilampuri ja hänen katraansa”, lehti otsikoi huhtikuussa.
Kotilampuri oli Kalevi Waris (65), joka piti huolta seitsemäntoista lampaan laumasta. Waris oli pelastanut eläimet karitsoina pirkanmaalaiselta tilalta, jossa hän oli työkseen leikannut lampaan- ja lehmänruhoja. Karitsat olivat emojensa ja tilan isännän hylkäämiä.
– Minun sydämeni ei sallinut sitä, että ne jätetään nälkään kuolemaan. Uhkasin tehdä eläinsuojeluilmoituksen, Waris kertoi lehdessä.
Tilanpitäjä julmistui, ja antoi orpokaritsoja vapaa-aikana hoivanneelle lihanleikkaajalle potkut. Palkkoja oli rästissä, mutta Waris tiesi, ettei niitä maksettaisi. Tilisiirron sijasta hän halusi mukaansa vanhan lampaan, joka sai oikeutetusti nimen Isoäiti. Oli syksy 2019.
Isoäidistä tuli Wariksen katraan matriarkka.
Keskiviikkona Kalevi Waris asetteli Isoäidin ja Hupun tuhkapussin italialaisen pikkupakunsa etuistuimelle. Niiden viereen hän laski penkille kaksi vaaleanpunaista ruusua. Perniön Eläintuhkauksella on tapana antaa kukat, kun asiakkaat tulevat noutamaan lemmikkejään.
– Tietysti etupenkille. Minnekäs muualle, Waris totesi.
Maanantaina Waris oli vielä kuskannut Hupun ja Isoäidin Perniöön pakettiauton tavaratilassa. Hän oli luvannut lampailleen jo karitsoina, etteivät ne päätyisi raatojenkuljetusrekassa Honkajoelle Honkajoki Oy:n hävitettäväksi.
– Haluan kunnioittaa niiden loppua.
Kauniista ajatuksesta tuli Ruokavirastolle hallinnollinen ongelma. Virtsakivien takia jo viime vuonna lopetettu Hupu päätyi Wariksen pakastimeen odottamaan viranomaisten ratkaisua.
Syynä on BSE eli hullun lehmän tauti. Lemmikkilampaitakaan ei saa tuhkata ilman Ruokaviraston lupaa. Vei aikaa ennen kuin asia lopulta järjestyi. Valvontaeläinlääkäri Anne Timonen kiipesi maanantaina vielä tuhkaamon uuniin, ja otti Hupun ja Isoäidin aivoista näytteet.
– Sitä minä en halunnut nähdä, Kalevi Waris sanoo.
Sitten tuhkaamoyrittäjä Raine Lindeman käynnisti polton – viisi tuntia ja vähintään 850 astetta koko ajan. Edellisenä yönä isossa uunissa oli ollut kaksi hevosta.
Lindeman on kuuden vuoden aikana tuhkannut sekä isoja että pieniä eläimiä: kultakalan, iguaanin, papukaijan, kilpikonnan, käärmeen… Koirat ja kissat ovat toki tuhkattavista lemmikeistä yleisimpiä.
– Nämä olivat ensimmäiset aikuiset lampaat, Lindeman toteaa.
Eläintuhkauksella on nyt myös virallinen lupa tuhkata yli puolitoistavuotiaita märehtijöitä ainoana tuhkaamona Suomessa.
Aikuinen lammas syö tavallisesti kaksi, kolme kiloa tuoretta ruohoa päivässä. Toissakesänä Isoäiti oli vielä laiduntanut itse, mutta ikälampaan hampaat alkoivat käydä huonoiksi. Viime kesänä Waris jo nyhti lauman matriarkalle ruohoa ja tarjoili lisukkeeksi mytistettyä kauraa, porkkanaraastetta ja muita herkkuja.
Isoäiti oli sananmukaisesti täysihoidossa, kunnes sen jalat alkoivat heikentyä. Tuli aika luopua.
Eläinlääkäri Jerina Wallius Sammalon Eläinklinikalta kävi lopettamassa Isoäidin pari viikkoa sitten. Vanhan lampaan sydän oli jo niin heikko, että se sammui rauhoituspiikkiin. Kalevi Waris lausui lemmikilleen vielä viimeiset sanat:
– Sanoin sille, että perässä tullaan, jokainen vuorollaan.
Seuraavana aamuna Jerina Wallius sai Kalevi Warikselta viestin. Kotilampuri kirjoitti nukkuneensa paremmin kuin pitkiin aikoihin. Enää ei tarvinnut yötä myöten murehtia Isoäidin mahdollisia kärsimyksiä. Samaan aikaan Waris tiesi, että Isoäidillä oli ollut hyvä loppuelämä.
Kruusilan laitumilla määkii vielä kuusitoista pelastettua lammasta. Kalevi Warista helpottaa ajatus siitä, ettei niiden ruhoja tarvitse enää säilöä pakastimeen pitkiksi ajoiksi odottamaan tuhkausta. Hupu-pässi on nyt viitoittanut tien läpi lupabyrokratian.
– Tulenko tänne sitten viimeisen lampaan kanssa yhtä aikaa, Waris kysäisee vielä Raine Lindemanilta.
Lindeman naurahtaa. Asvalttimiehet olivat kuulemma kyselleet samaa mahdollisuutta ollessaan päällystämässä tuhkaamon pihaa.
Kalevi Waris ei ole vielä päättänyt, mihin paikkaan hän hautaa tuhkat pientilallaan Kruusilassa. Tuuleen hän ei aio niitä ripotella.
