Johanna Försti tähdittää Baltic Jazzia – festivaali sai uuden toiminnanjohtajan puutarhakoneyrityksestä

0
Johanna Försti on nähty esimerkiksi Tanssii Tähtien kanssa, Tähdet, tähdet ja Obladii -televisiosarjoissa. Hän on laulanut useissa jazz-, pop- ja soul-kokoonpanoissa. Kuva: Henri Niemistö

Jazz soluttautuu jälleen tulevana viikonloppuna Taalintehtaan ruukkikylän kesään. Kemiönsaarella Baltic Jazz -festivaalissa on tänä vuonna 9 ilmaista ja 15 maksullista konserttia – sekä jazzkatu.

– Jazzkatu järjestettiin viimeksi neljä kesää sitten. Paikalliset ovat paljon sitä pyydelleet takaisin, kertoo festivaalin tuore toiminnanjohtaja Jani Tuomaala.

– Ja kyllähän jazzkatu tuo festivaalitunnelman koko ruukkikylään, kun katu suljetaan autoilta, jazz soi ravintoloiden edustoilla ja paikalla on myyjiä. Viime vuonna ilmaiskonsertteja pidettiin torilla, mutta se ei tuntunut yhtään samalta.

Tuomaala toimi aiemmin Salossa myynti- ja markkinointijohtajana Falmek Oy:ssä. Ruohonleikkurit ja kaasugrillit vaihtuivat jazzmusiikiksi, kun Tuomaala alkoi lomautuksen vuoksi harkita urasuunnitelmia uusiksi ja Baltic Jazzin toiminnanjohtajan pesti avautui.

– Pari kertaa piti miettiä, voisiko tämä sopia minulle, mutta onneksi laitoin hakemuksen. Tämä on ollut todella mielenkiintoista.

Baltic Jazzin uusi toiminnanjohtaja Jani Tuomaala. Kuva: kotialbumi

Tämänkesäisen Baltic Jazzin varsinaisten pääkonserttien sydän on puistossa ja Verstaassa, ja lisäksi jazzia kuullaan esimerkiksi Ullman’s Villassa, Kasnäs Paviljongissa sekä Söderlångvikin kartanossa. Ullman’s Villa on ensimmäistä kertaa mukana.

Nimekkäin esiintyjä on televisiostakin tuttu Johanna Försti. Hän laulaa perjantaina 65th Anniversary of DDT Jazzband -juhlakonsertissa kunniavieraana. Artistivieraita on myös Ruotsista ja Yhdysvalloista.

Lapsille järjestetään lauantaina Aarne Alligaattorin konsertit, ruotsiksi ja suomeksi. Lauantai-iltana on puolestaan edessä Swing Factory, jossa soivat Screamin’ Jay & The Bones, SoulSisters sekä yhdysvaltalainen Professor Cunningham & His Old School.

Sunnuntaiaamulla Verstaassa on jazzjumalanpalvelus, joka radioidaan. Söderlångvikin kartanossa kuullaan sunnuntaina illalla festivaalin päätöskonsertti, jossa esiintyy Angelika Klas & Seppo Hovi Trio.

– Festivaalissa haluttiin tarjota koko perheelle jotain. Baltic Jazzin ainoa K18-esitys on sunnuntai-illalla rock-musiikin ystäville. Siellä esiintyvät Cream Pistols, Steinhard ja TrrTrrTrr, Tuomaala esittelee.

Hän itse odottaa esimerkiksi Sofia Finnilän ja Anna Inginmaan esityksiä. Finnilä on sovittanut Stingiä jazzmaisemaan, ja hän on mukana lauantai-iltapäivän Picnic in the Park -kolmoiskonsertissa. Ingamaa taas laulaa sunnuntaina Ullman’s Villan puutarhassa Film Noir -konsertissa.

Baltic Jazz järjestetään nyt 35. kertaa. Ohjelmasta vastaa Baltic Jazzin taiteellinen johtaja, Antti Sarpila.

Baltic Jazz Kemiönsaarella 7.–9.7.