
Salolaiset Sanna Länsilinna ja Vesa Nuutila hankkivat ensimmäisen omistusasuntonsa Salon Tupurista noin puolitoista vuotta sitten. Tuolloin asuntolainojen korot olivat matalat ja oman asunnon hankkiminen luonnollinen valinta. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti asuntoon muuttamisen jälkeen, ja nyt lainan korot ovatkin jo miltei ennätyskorkealla.
– Asunnonhankinta tuntui silloin todella luontevalta, kun korko oli niin matala. Jos nyt pitäisi asuntoa hankkia, niin miettisimme kaksi kertaa, Vesa Nuutila sanoo.
Sanna Länsilinna kertoo, että asuntolainaan tehtiin tarkistus viime vuodenvaihteessa, jolloin lainakustannukset nousivat merkittävästi.
– Me ehdimme maksaa matalampaa korkoa noin vuoden. Vasta joulukuussa korko päivittyi.
Länsilinnan ja Nuutilan asuntolaina on sidottu 12 kuukauden euriboriin, joka tarkistetaan kerran vuodessa. Vuodenvaihteessa tehty tarkistus nosti koron yhdeksänkertaiseksi alkuperäisestä. Tällä hetkellä pariskunta maksaakin lainakustannuksista joka kuukausi satoja euroja enemmän kuin aiemmin.
– Tällä hetkellä maksamme kuukaudessa enemmän korkoa kuin lyhennämme lainaa. Se tuntuu jotenkin älyttömältä, Länsilinna pohtii.
Pariskunta ei ole voinut pienentää kuukausittaista lyhennyssummaa, sillä heillä on lainassaan 25 vuoden lyhennysaika. Se on ASP-lainalle pisin mahdollinen.
Pariskunnan arkeen korkojen nousulla ei ole toistaiseksi ollut merkittävää vaikutusta, sillä he ovat saaneet paikattua korkeampia lainakustannuksia säästöillä. Länsilinna ja Nuutila kertovat kuitenkin pyrkivänsä siihen, että rahaa kuluisi vain välttämättömiin menoihin. Suurempia hankintoja he kertovat nyt lykkäävänsä.
– Pyrimme siihen, ettemme joutuisi käyttämään vielä paljoa säästöjä, että rahaa jäisi pahan päivän varalle. Pitää pyrkiä siihen, ettei elä omien tulojensa yli, Nuutila kertoo.
– Emme osta mitään turhaa, Länsilinna täydentää.
Länsilinna ja Nuutila arvioivat, että haasteita voi kuitenkin olla edessä, jos korot pysyvät korkealla pitkään tai nousevat vielä nykyistä korkeammalle. Tilannetta vaikeuttaa se, että korkojen ohella myös muut kustannukset ovat nousseet.
– Ruokakaupassa pärjäsi ennen pienemmällä summalla kuin nykyään. Hintojen nousu näkyy kaikessa, Länsilinna toteaa.
Pariskunnalle syntyi Leo-vauva tämän vuoden keväällä. Perheenlisäyksen vuoksi rahaa päivittäisiin menoihin kuluu nyt aiempaa enemmän. Myös tulot ovat pienemmät, kun Länsilinna on äitiyslomalla.
Länsilinna arvioi, että kasvaneet korkokulut vaikuttavat siihen, miten pitkään hän voi olla vauvan kanssa kotona.
– Minulla oli haaveena jäädä Leon kanssa kolmeksi vuodeksi kotiin. Voi olla, että minun on pakko mennä vuoden päästä töihin.
Vesa Nuutila uskoo, että monen asuntovelallisen kukkarossa korkojen nousu tuntuu hyvin merkittävästi. Erityisen huolissaan hän on yksinhuoltajista sekä opiskelijoista, joita kurittavat opintolainojen nousseet kustannukset.
– Kaikilla ei ole näin hyvä tilanne, Nuutila arvioi.

Sama ongelma kaikilla duunareilla, joilla asuntolainaa. Rahat eivät tunnu enää riittävän, vaikka kuinka pihistelee. Inflaation myötä ruokakauppamenot myös kasvaneet satoja euroja kuukaudessa.
Hämmästyttävää miten laajasti Suomessa on tuudittauduttu siihen, että korot ovat pelkästään marginaalin suuruiset. Pankit eivät ole tehneet niitä kuuden prosentin ja 25 vuoden stressitestejä lainanhakijoille ihan vain huvin vuoksi. Nollakorkojen aika oli selvästikin aivan liian pitkä, sillä ihmisten ymmärrys korkokehityksestä vaikuttaa hämärtyneen. Parhaiten tämä on näkynyt asuntosijoittajien määrän merkittävänä kasvuna vuosien saatossa. Oma osansa tässä tietysti on ollut myös rakennusyhtiöiden harjoittamalla yhtiölainakikkailulla. Muutaman vuoden lyhennysvapaan jälkeen rahoitusvastike on noussut osin jopa kestämättömiin summiin. Yllätyksenä sen ei tietysti olisi pitänyt kenellekään asianosaiselle tulla, sillä kauppoja tehdessä nämä tiedot on sopimuksista saanut lukea. Täysin erillinen asia on vielä se, että kustannusten nousu… Lue lisää »