Martti Santakari
Hämmästyttävää, miten nopeasti ja taukoamatta kirjosieppoemot kantavat ruokaa poikasilleen. Ei kestä montaakaan tovia, kun taas tullaan. Pesän ulkopuolelta kuuluu terävä kutsuääni pöntössä olijoille: kidat auki! Emon nokka pursuaa hyönteisiä, tai sitten sillä on tuomisina yksittäinen isompi saalis.
Kirjosieppo on pihapiirin mieluinen vieras. Muuttomatkalta palattuaan se herättää eloisalla olemuksellaan pihan ja puutarhan eloon. Sen seurasta saa nauttia toukokuulta heinäkuulle. Pesinnän päätyttyä kirjosiepot jotenkin hiljakseen katoavat valmistautuakseen pitkään muuttomatkaan. Loppukesällä mustavalkoinen koiras vaihtaa höyhenpukunsa ruskeanvalkean naaraan väriseksi.
Moni voi tehdä kotipihaltaan, tai suorastaan keittiönikkunasta, havaintoja kirjosiepon puuhista. Samaa on tutkittu tieteellisestikin, tehty jopa väitöskirja. Kirjosiepon käyttäytymisestä, pesinnästä ja ravinnosta tiedetään paljon. Yksi yksityiskohta on erityisen mielenkiintoinen.
On laskettu ja arvioitu, että keskimäärin 5–7 linnun kirjosieppopoikue saa kahden viikon pesäpoikasaikanaan syötäväkseen yhteensä noin 15 000 hyönteistä. Ruokavalio koostuu esimerkiksi muurahaisista, kovakuoriaisista, kärpäsistä, hämähäkeistä, hyttysistä, paarmoista ja korennoista.
Puutarhassa pesiessään kirjosiepot ja muutkin hyönteissyöjälinnut pitävät siis kurissa erilaisten tuhohyönteisten määrää.
On siinä poikasiaan ruokkiessaan vanhemmilla kiirettä. Jälkikasvusta huolehtiminen täyttää koko tuon elämänvaiheen. Sekin tiedetään, että koiraalla saattaa olla lähistöllä toinenkin poikue huollettavanaan. Tai sitten se on lähtenyt vallan omille teilleen ja jättänyt puolisonsa yksinhuoltajaksi.
Alku- ja sydänkesä on munistaan kuoriutuneiden ja kuoriutuvien linnunpoikasten varhaislapsuuden aikaa. Silloin ne saavat emoiltaan tarvitsemaansa huolenpitoa ja ravintoa, elämän eväitä. Onkohan niilläkin niin kuin ihmislapsilla, että varhaisimmat ajat ja kokemukset määrittävät niiden elämää pitkälle tulevaisuuteen?
