Tunnettu drag-show saapuu tällä viikolla Salon Rikalanmäkeen.
Drag-Leidit Levällään -esitys sisältää tulkintoja neljältä kotimaisen iskelmämusiikin naisartistilta: Paula Koivuniemeltä, Katri Helenalta, Lea Lavenilta ja Marion Rungilta. Drag-Leidit Pola Ivanka (Mika Tepsa) ja Antti Taipale esittävät solistien hittikappaleita ja kertovat niiden taustalta myös hauskoja tarinoita. Mikko Mattila säestää show’ta pianolla.
Drag-Leidit Levällään sai alkunsa jäähallikonserttikiertueesta vuonna 2000. Tuolloin show’n nimi oli Leidit lavalla.
– Drag-Leidit oli kaikkien aikojen suurin suomalainen drag-kiertue lähes 40 konsertilla ja me lauloimme kaiken itse. Ei mitään huulisynkkaa, Pola Ivanka toteaa tiedotteessa.
Rikalanmäen yleisö pääsee myös osallistumaan esitykseen, sillä luvassa on yhteislaulua.
– Tämäkin show on live: Antti ja minä laulamme yleisön kanssa. Tulee varsinainen Drag Sing-A-Long!
Drag-Leidit Levällään Salon Rikalanmäen kesäteatterin vintillä torstaina 20. heinäkuuta kello 17.