Neljä saavillista kylpyankkoja molskahtaa Salonjokeen – Sirpa Stenström toi hyväntekeväisyyskilpailun tuliaisina Saksasta

0
Ankat lasketaan uimaan Salonjokeen kävelysillalta. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Keltaiset kumiankat taistelevat nopeudesta Salon keskustassa viikon päästä torstaina. Ankanuitto-hyväntekeväisyystapahtumassa kerätään samalla rahaa salolaisten erityislasten ja -nuorten hyväksi.

Yhteensä 1 500 numeroitua ankkaa toimivat uintimatkallaan arpoina, ja niistä 49 nopeinta palkitaan.

– VPK:n nuoret Salosta pudottavat ensiksi yhden ankan jokeen ja tekevät koeuiton. Sillä katsotaan, mihin päin ankat lähtevät uimaan. Nuoret puomittavat joen ja ovat ankkoja vastassa veneellä. He nostavat ylös 49 nopeinta, kertoo tapahtuman järjestävän Rotary Reach -klubin Sirpa Stenström.

Ankat molskahtavat Salonjokeen samanaikaisesti neljästä saavista kävelysillan kohdalta. Neljänä edellisenä vuotena ne ovat lähteneet uimaan Salonsillalle päin, ja matkaan sillalta toiselle on mennyt puolisen tuntia. Kilpailun päätteeksi kaikki ankat kerätään joesta ylös odottamaan vuoden päästä koittavaa uutta uimareissua.

Ankat uivat Salonjoessa puomilla rajatulle alueelle.

Ankkojen uintikilpailut järjestetään Salossa nyt viidettä kertaa. Stenström kertoo saaneensa idean taannoisella ulkomaanmatkallaan.

– Olimme mieheni kanssa Lyypekissä Saksassa, jossa paikalliset rotarit järjestivät vastaavan tapahtuman.

Ankat ovat uineet vuosittain varoja 7 500 euroa. Summalla on Stenströmin mukaan hankittu muun muassa sohva Hakastaron kouluun, painopeittoja lapsiperheisiin, kustannettu kouluille leiri- ja retkipäiviä sekä hankittu erityisryhmien käyttöön aistiteltta ja -seinä.

Rotary Reach -klubi myy ankka-arpoja torstaisin torilla. Ankanuittotapahtuma kävelysillalla Salossa torstaina 3.8. klo 17.00.

Jokainen ankka on numeroitu.