Paikulla kohti uusia tapoja

0
Paikun kyydissä voi suunnata vaikka Teijon kansallispuiston maisemiin. Kuva: TS-arkisto/Riitta Salmi

Salossa on myös tänä kesänä tarjolla todella edullinen keino luoda uusia kesämuistoja: Paikku.

Paikallisliikenteen linja-autojen kyytiin pääsee ilmaiseksi heinäkuun 28. päivään asti.

Asiakkaille maksutonta jaksoa kokeiltiin myös viime kesänä, ja kokeilujakso nelinkertaisti matkustajamäärät. Vaikkei Paikku normaalistikaan ole erityisen kallis kulkumuoto, maksuttomuus selvästi houkuttelee.

Maksuton jakso tarjoilee autoilijoillekin oivan tilaisuuden laajentaa omaa arkista kokemuspiiriään.

Koska Salo on maantieteellisesti hyvin laaja, bussin kyydissä voi toteuttaa hyvin monenlaisia retkiä.

Keskustan kahviloiden ja kauppojen lisäksi bussilla pääsee luontoon ja kyliin. Matkalla ei tarvitse kantaa murhetta sen enempää bensan hinnasta, parkkipaikoista kuin tielle loikkivista peuroista.

Salon kaltaisessa laajassa kaupungissa henkilöauto on monesti välttämätön. Bussilla ei aina pääse, vaikka tahtotila olisikin.

Toimivaa joukkoliikennettä on varsin haastavaa rakentaa sinne, missä ei ole joukkoja.

On kuitenkin hyvä muistaa, että Salossakin moni asuu kätevästi joukkoliikennereittien varrella. Moni automatka on enemmän tapa kuin välttämättömyys.

Joukkoliikenteen suosiminen tuo isossa mittakaavassa paljon hyötyjä: päästöt pienenevät, liikennemelu vähenee, kaupunkitilan käyttö tehostuu. Ympäri maailmaa valtavan suuri määrä kaupunkikeskustojen julkista tilaa on tällä hetkellä varattu autojen säilyttämiseen.

Terveyshyötyjäkin on tarjolla. Joukkoliikenteen käyttö lisää aktiivisuutta, kun matka kumipyörien päällä ei ala aivan kotioven edestä.

Kesälomalla voi olla hyvä hetki hieman ravistella tottumuksia ja testata, löytyykö linja-autosta tunnelmaa. Ehkä samalla viriää ajatus siitä, voisiko joukkoliikenne olla yksi kulkumuoto muiden joukossa myös arkena.