Kuka johtaa Salon kaupunginhallitusta? Kansanedustaja Saku Nikkanen paljastaa vihdoin oman ratkaisunsa

2
Kesätauko eduskunnasta. Kansanedustaja Saku Nikkanen ei halua robottia leikkaamaan nurmikkoa. Hän hoitaa pihaa mieluummin siimaleikkurilla ja perinteisellä ruohonleikkurilla. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo.

Sosiaalidemokraattien tuore kansanedustaja Saku Nikkanen on päätöksensä tehnyt. Hän jatkaa Salon kaupunginhallituksen puheenjohtajana toistaiseksi.

– Pohdittavaa ja puntaroitavaa oli paljon, mutta haluan hoitaa homman loppuun saakka

Ratkaisua pönkitti Nikkasen mukaan vahva tuki kotoa ja SDP:n valtuustoryhmästä.

Huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen Saku Nikkanen oli odottanut, että hän pääsisi aloittamaan työt valtakunnanpolitiikassa. Kokoomuksen Petteri Orpon johtamat hallitusneuvottelut Säätytalossa venyivät kuitenkin ennätyspitkiksi.

– Eduskunnassa oli kokeneidenkin kansanedustajien mukaan tosi hiljaista. Valiokuntiin ei tullut uusia asioita, ja vähän ihmeteltiin, että mitä täällä oikein tehdään.

Nikkanen koki, ettei hän ehtinyt saada kunnon tuntumaa uuden työnsä kuormittavuudesta. Sekin mietitytti.

Saku Nikkanen (46) on yrittäjäperheen poika. Äidillä oli aikoinaan ollut naistenvaateliike, ja isä myi saumattomia sadevesijärjestelmiä. Suvussa oli tarjolla poliittisia aatteita sosiaalidemokraateista keskustan kautta kokoomukseen.

Nikkanen pelasi intohimoisesti jalkapalloa ja jääkiekkoa SalPassa ja Salo HT:ssä.

Lama ja konkurssi raunioittivat Nikkasten perheen arjen 1990-luvun alussa. Perhe eli äidin pienellä laitosapulaisen palkalla, josta piti vielä maksaa velkoja konkurssipesälle.

Tuli muitakin ongelmia. Teini-ikäisellä pojalla ei aina ollut hyvä olla kotona.

– Sosiaalitoimisto auttoi, jotta pystyin jatkamaan pelaamista.

Kiekkojunnua kyyditsi jäähallille harjoituksiin joukkueenjohtaja Jyrki Toivonen, vahva salolainen demarivaikuttaja. Häneltä Nikkanen kyseli ensimmäisen kerran politiikasta.

Saku Nikkanen sanoo, ettei hän valinnut SDP:tä niinkään puolueen ideologian takia.

– Tärkeintä oli ymmärtää hyvinvointivaltion turvaverkkojen merkitys. Olen kiitollinen mallille, jossa jokainen pyritään pitämään mukana yhteiskunnassa ja kiinni työssä. Sitä SDP on aina puolustanut.

Nikkanen on salolaisen yrittäjäperheen poika. Hänestä olisi voinut tulla itsekin yrittäjä. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo.

Urheilumiehenä Nikkasta voisi kutsua oikean laidan demariksi. Pelipaikka näkyy arvokartalla. Ylen vaalikoneen vastausten perusteella Nikkanen on myös konservatiivisempi kuin demarit keskimäärin.

– Arvostan yrittäjyyttä, ja olen ylpeä yrittäjäperhetaustastani. Työntekijät tarvitsevat hyviä yrityksiä ja yritykset tarvitsevat hyviä työntekijöitä. Ei ole olemassa toista ilman toista, ja menestyminen perustuu hyvään sopimuskulttuuriin.

Nikkanen arvelee, että hänestä itsestäänkin olisi voinut tulla yrittäjä, jos ”sopiva sauma” olisi löytynyt. Sosiaali- ja terveyspolitiikassa Nikkanen sanoo kuitenkin menneensä välillä jopa vasemmalta ohi.

– Hyvinvointivaltio perustuu kovaan työntekoon, ja työ on parasta sosiaaliturvaa, mutta elämä voi joskus heittää kapuloita rattaisiin. Silloin tarvitaan turvaverkkoja.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen alkutaivalta Nikkanen on seurannut vaivaantuneena. Hän on kohuista ja mainehaitoista samaa mieltä kuin muukin oppositio.

– Nyt pitäisi päästä eteenpäin, ja antaa hallituksen edes yrittää.

Nikkasta askarruttaa hallitusohjelma, josta ei hänen mielestään selviä tarkalleen, kuka tekee ja mitä oikeasti tullaan tekemään. Tähän hän tarttui myös puhuessaan eduskunnan täysistunnossa juuri ennen kesätaukoa.

”Hallitusohjelma suorastaan pursuaa puhetta, jossa ilman sen kummempaa konkretiaa ”kannustetaan”, ”vahvistetaan”, ”kehitetään”, ”edistetään”, ”parannetaan”, ”uudistetaan” ja niin edelleen”, Nikkanen lausui.

Huolissaan Saku Nikkanen on muun muassa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkauksista sekä aikeista lakkauttaa aikuiskoulutustuki. Toisaalta hallitus lupaa edistää oppisopimuskoulutusta, jonka turvin Nikkanen on itsekin valmistunut sekä merkonomiksi että liikunnanohjaajaksi.

– Hallitusohjelmassa on paljon myös hyviä kirjauksia. Pitää vain varmistaa, että ne toteutuvat.

Heti eduskuntavaalien jälkeen Nikkanen totesi, että hänen on puntaroitava ja pohdittava tarkkaan asemaansa Salon kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

– Ensimmäiset kaksi vuotta kaupunginhallituksessa meni muissa asioissa kuin Salon kehittämisessä. Se on merkittävin syy, miksi haluan jatkaa.

Nikkanen huomauttaa, että oli sote-uudistusta, kaupungin strategian päivittämistä ja kaupunginjohtajaksi valittu Tero Nissinen, jonka pesti päättyi lopulta irtisanoutumiseen luottamuspulan takia.

SDP:n eduskuntaryhmässä on Nikkasen lisäksi ainakin kaksi uutta kansanedustajaa, jotka tulivat valituksi kaupunginhallitusten puheenjohtajina.

Eemeli Peltonen jatkaa Järvenpään kaupunginhallituksen johdossa, mutta Anna-Kristiina Mikkonen päätti luopua Savonlinnan kaupunginhallituksen nuijasta kahden puheenjohtajavuoden jälkeen.

Saku Nikkanen istuu eduskunnassa heidän välissään.

Koivistomainen fundeeraaja

Saku Nikkanen tunnetaan poliitikkona varovaisesta, ehkä vähän jahkailevastakin puhetavasta. Kuulijalle syntyy vaikutelma, että hän varoo sanomasta liikaa tai ainakaan kovin kärkevästi.

– Ehkä olen vähän sellainen koivistomainen fundeeraaja. En tykkää nopeista enkä hätäisistä päätöksistä, Nikkanen sanoo.

Ilmankos Nikkanen arvostelee sosiaalista mediaa, jossa ”ruokitaan vastakkainasettelua eikä pystytä käymään kovin hedelmällistä keskustelua”.

– Somessa politiikka näyttäytyy ihmisille hirveän riitaisena. Arvostan henkilökohtaista kanssakäymistä. Politiikassa täytyy olla myös niitä, jotka tarjoavat yhteistyön kättä.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tosi on
4 kuukautta sitten

Olisiko nyt kyse vallan himosta? Pystyykö oikeasti hoitamaan näinkin merkittävää tehtävää OTO kuin kaupunginvaltuuston Pj.
Periaate yksimies yksi virka on hyvä.

Marko
4 kuukautta sitten
Reply to  Tosi on

Mites se persujen kansanedustaja,on haalinut aika monta työtä. Kansanedustaja, kauppias, kaupunginhallitus. Periaate pitäisi olla sama sitten kaikilla. Tässähän ei tietenkään ole kyse vallanhimosta?