Kolumni: Sanoja syövä poliitikko ei kelpaa urheilujohtajaksi

3
Kansainvälisen Olympiakomitean suomalaisjäsenellä Sari Essayahilla (kd.) ei ollut aikaa kommentoida valtiovarainministerin rasismikohua.

Suomen Olympiakomitea piti vuoden 2021 syyskokouksensa Helsingissä Radisson Blu Royal -hotellissa. Kokouksessa päivitettiin järjestön strategia, jossa jo aiemmin muodottomaksi paisuneeseen toimenkuvaan lisättiin urheilun ja huippu-urheilun rinnalle myös liikunta.

– Jatkossa Olympiakomitean roolina on entistä vahvemmin tukea koko liikuntakulttuuria arkiliikunnasta huippu-urheiluun, kuului muutos tiivistettynä.

Näin reilun 10 miljoonan euron vuosibudjetilla pyörivästä Olympiakomiteasta tuli koko suomalaisen liikunnan ja urheilun ylin instanssi ja kuuluvin äänitorvi.

Samassa kokouksessa Olympiakomitea päivitti myös Reilu Peli -nimellä kulkevat urheiluyhteisön eettiset periaatteet, jotka perustuvat Suomen lakiin, kansainvälisiin sopimuksiin ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Tuon kokouksen jälkeen suomalaisessa urheilussa ja liikunnassa on tullut ilmi paljon pahaa, kuten seksuaalista ahdistelua, häirintää ja rasismia. Osansa kolhuista on saanut myös Jan Vapaavuoren (kok.) johtama Olympiakomitea, joka ei ole aina toiminut omien periaatteidensa mukaisesti.

Tuoreimmat lommot jäivät kuitenkin suurelta yleisöltä huomaamatta.

Eduskunta äänesti kaksi viikkoa sitten elinkeinoministerin ja pitkän linjan äärioikeistohumoristin Vilhelm Junnilan (ps.) luottamuksesta. Junnilalle luottamuksensa antaneiden joukossa oli kaksi tuoretta ministeriä ja Olympiakomitean hallituksen jäsentä: varapuheenjohtaja Sari Multala (kok.) ja Kansainvälisen Olympiakomitean suomalaisjäsen Sari Essayah (kd.).

– Yhteiskunnassamme voimistuva vihapuhe on kuin tartuntatauti, jonka leviämiseen jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Rasismille on sanottava yksiselitteinen ja ehdoton ei. Poliittisilla johtajilla on tässä valtava vastuu, lukee Multalan kotisivuilla.

Junnilalle luottamuksensa antoivat myös muut hallituspuolueiden sporttiedustajat, kuten entinen pikaluistelija Mika Poutala (kd.), Leijonien ex-maalivahti Sinuhe Wallinheimo (kok.) sekä Susijengissäkin pelannut koripalloilija Ville Kaunisto (kok.).

Urheilugaalassa vuoden esikuvapalkinnon pokannut Poutala kuvailee kotisivuillaan olevansa ”siltojen rakentaja eri lailla ajattelevien ihmisten välille”. Wallinheimo taas vakuuttaa omilla kotisivuillaan, että ”kaikenlaiselle rasismille, vihapuheelle ja tahattomalle loukkaamiselle on vedettävä selkeät rajat”.

Näille sporttiedustajille natsiflirtti oli siis ok ja omat sanat pelkkää kuumaa ilmaa ja pullanmuruja.

Tosin kristillisdemokraattien puheenjohtaja Essayah sai tällä viikolla vielä uuden mahdollisuuden tarkentaa vihapuhelinjaansa valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps.) koskevassa rasismikohussa.

Entinen kilpakävelijä Essayah ei kuitenkaan halunnut vastata median haastattelupyyntöihin eikä edes todeta ilmeisen unohtunutta faktaa, ettei rasismi ole politiikkaa vaan rikos. Sen sijaan Essayah vetosi EU-kiireisiinsä Strasbourgissa ja muistutti hallitusohjelman linjauksista.

Olympiakomitean puheenjohtaja Vapaavuori on taas kaikkia suomalaisen urheilujohtamisen perinteitä kunnioittaen vetäytynyt hallituskohun ajaksi pehmeään porvaripoteroonsa.

Politiikka kuuluu urheiluun ja urheilu politiikkaan. Siitä huolimatta suomalaisen urheiluväen on jossain vaiheessa pohdittava vakavasti, onko sanojaan syövä ja urheilua kiillotusrättinä käyttävä poliitikko sittenkään paras henkilö luottamustoimeen.

Sillä toisin kuin politiikassa, urheilussa merkitsevät vain teot.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Urheilija EVP
2 kuukautta sitten

Aivan loistavaa analyysiä kaksimaismoraalisista poliitikoista!

ULLE nimim.väsynyt tapakasvattaja
2 kuukautta sitten

Riikka Purra vaihtoon, ei hyvä esimerkki. Oppilaanikin pyörittelevät silmiään. Hän edistää rasismia.

ossi
2 kuukautta sitten

Ei Purra mitään ole tehnyt. Ei saa uskoa kaikkea mitä media suoltaa. Kaikki puolueet pelkää perussuomalaisia. Asiaa kovasti esille tuomat ovat ottaneet asiayhteydestä muutaman sanan ja toitottavat sitä maailmalle. Ovat tehneet hyttysestä norsun.
Oppositio on pilannut Suomen maineen.