Särkisalolainen Eeva Söderman on valinnut kotipuutarhaansa kolmea perennaa. Yksi niistä on vuorenkilpi, jota löytyy useammasta paikasta eri puolilta pihaa.
Söderman suosii kasvia sen helppohoitoisuuden ja näyttävyyden vuoksi. Hän on istuttanut vuorenkilpeä maanpeittokasviksi pihan vaikeakulkuisille alueille, esimerkiksi rinteille, joihin on vaikeaa päästä ruohonleikkurilla.
Särkisalon maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtajana toimiva Eeva Söderman suosittelee vuorenkilpeä laiskalle kotipuutarhurille, sillä kasvi selviää hyvin vähällä hoidolla. Hänen mukaansa riittää, kun poimii ruskeat lehdet ja kukinnot pois ja lannoittaa kasvia silloin tällöin.
– Minun mielestäni vuorenkilvet eivät vaadi jatkuvaa hoitoa. Käyn joskus ihmettelemässä ja tervehtimässä niitä, Söderman kertoo.
Taimistoviljelijät ry:n toiminnanjohtaja Hanna Tajakka kertoo, että vuorenkilpi on varsin vanha laji suomalaisissa kotipuutarhoissa. Sitä on käytetty aina 1900-luvun puolivälistä alkaen.
Tajakan mukaan kasvi on kestosuosikki, jonka suosio on säilynyt näihin päiviin saakka. Hän uskoo, että lajin suosiota selittää juuri helppohoitoisuus ja monikäyttöisyys.
– Istutusvaiheen jälkeen kasvia ei tarvitse hoitaa, leikata eikä lannoittaa.
Hanna Tajakka kertoo, että vuorenkilpi soveltuu monenlaisiin kasvuympäristöihin. Parhaiten se kuitenkin viihtyy kuivassa, kivikkoisessa tai kallioisessa maastossa, jossa muita kasveja ja siten kilpailua on vähän.
Kasvi sietää kuivuutta pitkiäkin aikoja ja saattaa jopa kärsiä, jos sille on tarjolla liikaa kosteutta. Vuorenkilpi onkin maanpeittokasvina hyvä vaihtoehto esimerkiksi nurmikolle, joka kestää kuivuutta huonosti.
Vuorenkilpi leviää maanvartta pitkin tekemällä maarönsyjä. Kasvun alkuvaiheessa leviäminen on hidasta, mutta viihtyisällä kasvupaikalla kasvi levittäytyy pikkuhiljaa.
Hanna Tajakan mukaan ei kuitenkaan ole vaaraa, että vuorenkilpi lähtisi leviämään hallitsemattomasti tai syrjäyttäisi luonnonvaraisia kasveja.
Kasvi kukkii kerran kesässä. Se muodostaa näyttävät, kirkkaan pinkit kukinnot. Tajakka kertoo, että kukkiminen tapahtuu Etelä-Suomessa huhti–toukokuun aikana ja pohjoisemmassa Suomessa puolestaan touko–kesäkuun aikana. Syksyllä vuorenkilpi saa näyttävän ruskavärityksen.
Hanna Tajakan mukaan suomalaisten puutarhoissa esiintyy kahta eri vuorenkilpilajia, hertta- ja soikkovuorenkilpeä. Herttavuorenkilpi on näistä yleisempi.
Lajit erottaa toisistaan eri muotoisesta lehdestä: herttavuorenkilven lehti muistuttaa muodoltaan sydäntä, kun taas soikkovuorenkilven lehti on pitkänomaisempi. Lajit viihtyvät varsin samanlaisissa olosuhteissa.
Hanna Tajakan mielestä vuorenkilpi on erinomainen peruskasvi erityisesti kuivalle ja aurinkoiselle kasvupaikalle. Hän suosittelee sitä ennen kaikkea aloitteleville puutarhanhoitajille.
– Vuorenkilvestä on helppo aloittaa puutarhaharrastus, Tajakka toteaa.
PUUTARHAN PERINTEINEN PERENNA
Vuorenkilpi
- Noin 20–40 senttimetriä korkea kukkakasvi.
- Kasvin lehdet ovat pyöreät, kiiltävät, nahkeat ja ainavihannat.
- Kukkii alkukesästä. Muodostaa pienet mutta näyttävät pinkit kukinnot.
- Menestyy monenlaisilla kasvupaikoilla ja leviää voimakkaasti.
- Esiintyy luonnonvaraisena Keski- ja Itä-Aasiassa.
- Tunnettu kasvi luonnonlääketieteessä
lähde: Kekkilän kasvikirjasto
Kyllähän vuorenkilpi on kasvina kaunis, helppo ja leviää hyvin sekä kukkii todella kauniisti. Siinä on kuitenkin yksi ”vika”. Ne pahuksen valkohäntäpeurat syövät vuorenkilpiä kuten lapset karkkeja ilmaisessa karkkikaupassa. Keväällä lumien sulattua näkyvissä on vuorenkilvistä vain pieniä juurenpätkiä ja mustaa maata. Kaikki muu on syöty. Ainoa mikä auttaa on rakentaa vuorenkilpien ympärille metallinen hieman piikkinen verkkoaita.