
AINA silloin tällöin paatuneinkin kesäteatteriluuta joutuu hylkäämään kyynisyytensä, eläytymään esityksestä ja hämmästelemään vielä kotimatkallakin, että mitä tulikaan nähtyä – ja ennen kaikkea missä.
Kiikalan Kipinöiden kesäteatteriesitys Tuu tanssimaan! osoittaa, että alan kiinnostavinta tarjontaa voi löytyä yllättävistä paikoista, kuten Kiikalan vanhalta suojeluskuntatalolta, nykyisin seuratalona tunnetusta pytingistä keskellä metsää. Siellä esitetään tämän suven parasta salonseutulaista kesäteatteria.
Rankkasateen putoamista niskaan ei tarvitse pelätä, sillä Kipinät näyttelee sisätiloissa. Sen verran inspiroiva Tuu tanssimaan! on, että tuskinpa pientä monsuunisadetta olisi taivasallakaan huomannut.
Esityksen ulkoiset puitteet ovat vaatimattomat. Matalan lavarakenteen takaa löytyy maalattu metsämaisema, ja sen lisäksi tarvitaan vain teltta ja sylillinen halkoja. Illuusio erämaaleiristä syntyy pienin elein, ja vaikka illuusio ei visuaalisesti olisikaan eheä, näytelmäteksti täydentää puuttuvat palaset.
OLLAAN syvällä metsässä, jonne sattuma ja lehti-ilmoitus on paiskannut kuusi hyvin erilaista naista. Osa tuntee toisensa, useimmat ovat toisilleen tuntemattomia. Tarkoitus on leikkiä selviytymispeliä, jossa tulentekokin tapahtuu puukalikoita vastakkain hinkkaamalla. Siitä ei tietenkään tule mitään, vaikka porukassa on ikuista partiolaista ja lappilaista porokeisarin tytärtä sekä Itä-Helsingin betonilähiöiden kasvattia.
Survival gamesta siirrytään nopeasti tunnustuksellisuuteen. Jokaisella naisella on traumansa ja kiviriippansa, josta he tiedostamattaan haluavat eroon. Ollaan kuin aikuisten rippileirin iltanuotiolla. Erämaa auttaa avautumaan, vaikka vain muutaman virstan päässä olisi kirkonkylä ja sen houkuttelevat kuppilat.
Välillä pannaan lauluksi ja tanssiksi. Se on Kipinöiden vahvinta osaamisaluetta. Etenkin Venla Viisasen laulua voisi kuunnella aamunkoittoon saakka. Se täräyttää kesäteatteriyleisön alas tuoleiltaan – kuinka harrastajateatterissa voidaan laulaa upeammin kuin suunnilleen yhdessäkään suomalaisessa laitosteatterissa!
Lauluilla on selkeä tarinaa kuljettava ja etenkin sen tematiikkaa syventävä roolinsa – ja välillä puhdas shokkiarvo: kun Meiju Suvaksen tunnetuksi tekemä Pure mua iskee päin naamaa, uneliainkin yleisönosa on herätelty, sillä niin eriparinen tuo suomi-iskelmän espanjalaistaustainen pikkutuhma hitti on suhteessa esityksen muuhun lauluvalikoimaan.
Ilmeisimpien radiohittien sijasta Tuu tanssimaan! -näytelmän käsikirjoittajakaksikko Simone Koivisto ja Mirka Aapio, yhteiseltä taiteilijanimeltään Koi-Pio, on valinnut vähemmän soitettuja biisejä. Niiden sanoituksista löytyy jutun henkilöhahmoja avaavia säkeitä. Draamatekstin ja laululyriikoiden koherenssi on aukoton.
KOI-PIO vastaa myös ohjauksesta. He luottavat kollektiivin voimaan. Kenenkään roolihahmoa ei nosteta toisen edelle, ja jokainen näyttelijä tekee tasalaatuista jälkeä.
Jokaisen salonseutulaisen kesäteatterifanin kannattaa kiirehtiä Kiikalaan, sillä näin valmista ja innoittavaa esitystä ei ihan joka helteillä kohtaa.
Simone Koivisto – Mirka Aapio: Tuu tanssimaan! Kiikalan Kipinöiden kesäteatteriesitys 3.7. Ohjaus: Simone Koivisto ja Mirka Aapio. Musiikki: Sanna Räisänen. Koreografia: Venla Viisanen. Rooleissa: Jutta Maunula-Aaltonen, Linda-Lotta Rautio, Mirka Aapio, Venla Viisanen, Anne Karhunen, Simone Koivisto. Seuraava esitys tänään keskiviikkona klo 19. Esitykset jatkuvat 16.7. saakka.
Artikkelia muokattu 4.7.2023 kello 14.52. Korjattu kuvatekstistä Venla Viisasen nimi.
Oli todella hyvä esitys! Suosittelen lämpimästi.