Tonkkumikilpailu oli Trömperi-päivän vetonaula: ”Ei se helppoa ole”

4
Tapahtuma-alueella oli rauhallinen tunnelma. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Musiikkia, tonkkumikilpailua, sirkusta ja lämpimiä ihmiskohtaamisia. Trömperi-päivää vietettiin sunnuntaina hyvässä säässä.

Aurinkoiseen maalaismaisemaan Halikon Hajalaan oli saapunut arviolta 50–100 ihmistä. Samu-Markus Pyykkö vastasi koko päivän musiikista.

Lapset juoksivat tapahtuma-alueella vailla huolta huomisesta. Lukuisat koirakaverit ilahduttivat useaan otteeseen iäkkäämpää väestöä.

Kahviossa ja Trömperin kestikievarissa riitti asiakkaita. Kahvipöydät olivat täynnä ja ihmiset tapasivat tuttujaan.

Tonkkumikilpailu oli selvästi juhlakansan mieleen. Kilpailun tuomarina toimi Jouko Linnamaa.

– Tarkkuuskilpailu, jossa pelivälineenä on 40 litran maitotonkka. Maitotonkkaan yritetään heittää nännikumeja. Heittoetäisyys on neljä metriä, kertoo säännöistä Linnamaa.

Tonkkumikisan tuomari Jouko Linnamaa kannustaa heittäjä Tero Mäkistä. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Virallisesti tonkkumikilpailussa heitetään kaksi kertaa kahdeksan pelivälineen sarjaa ja sitten lasketaan tulokset yhteen. Trömperissä heitettiin yksi sarja.

Päivän mittaan heittopisteellä oli jatkuvasti ruuhkaa. Turkulainen Tero Mäkinen onnistui upottamaan yhden osuman.

– Ei se helppoa ole, toteaa Mäkinen.

Tonkkumikilpailu oli suosittua puuhaa sunnuntaina. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Virolainen Rene Alberi oli pihalla esittelemässä pärekorejaan. Pärekoreihin voi esimerkiksi laittaa polttopuita, sieniä, lehtiä tai käsityötarvikkeita.

Virolainen Rene Alberi valmistaa itse pärekoreja. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Alberi on oppinut puhumaan hyvää suomea. Hän asuu talviajan Virossa, mutta keväällä käsky käy Suomeen. Virolaismies työskentelee Paimion seurakunnan kausityöntekijänä.

– Olen ensimmäistä kertaa Trömperissä. Täällä on oikein mukavaa. Piharakennus on tyylikäs ja vanhanaikainen. Junat välillä häiritsevät, nauraa Alberi.

Ihmiset kuuntelivat tarkasti, kun Rene Alberi kertoi pärekoreista. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Käsillä tehdyt pärekorit komeilevat esittelypöydässä. Alberilla on varastossaan noin 150 erilaista tuotosta. Tällä hetkellä puutyö on pelkkä harrastus, mutta tulevaisuudessa siitä saattaa kehittyä yritystoimintaa.

– Tekoaika on keskimäärin noin 1–2 tuntia. Välillä menen metsään kaatamaan männyn. Kirves ja höyläkone ovat kovassa käytössä.

Alberin puheesta paistaa iso kunnioitus Suomea kohtaan. Hän asuu Paimiossa yhdessä vaimon ja lapsen kanssa.

– Suomen luonto on upea. Viime vuonna opetin tyttäreni kalastamaan, ja nyt hän kalastaa koko ajan.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Taitaa olla niin ettei haluta kävijöitä
4 kuukautta sitten

Hyvin on taas mainostettu kun meni tämäkin päivä ohi suun, kyllä muita päiviä vaan mainostetaan ahkerasti!

Veka
4 kuukautta sitten

Salkkarissa oli kaksikin kertaa mainos ja kaupunkitiedotteessa luki myös. Kuinka paljon pitäisi mainostaa?

Tavis torilta
4 kuukautta sitten

Nykyään kaikki tiedotus kylä- ym. tapahtumista pyörii netissä jossain puskaryhmässä. Eli vain pienet ryhmät ovat tietoisia tapahtumista. Harvahan niitä sieltä netistä hakee ja tuskin edes löytäisikään, kun kirjautumiset ovat ”hepreaa” heille/meille. Sanomalehti-ilmoitus toimii edelleen tai isot ”plakaatit” tapahtumapaikan läheisyyteen, että satunnaiset ajelijatkin uskaltavat paikalle poiketa.

Ehdotus
4 kuukautta sitten

Olen huomannut saman, kotiseututapahtumista tiedotetaan lähinnä niiden järjestämisestä vastaavien maatalousyrittäjien kesken. Muistamatta että kaupungissa ja kesämökeilläkin on lukuisia perheitä, joita nämä tapahtumat kiinnostavat. Trömperille on opasteet vanhan ykköstien varressa. Voisiko niihin lisätä tapahtumasta kertovan kyltin muutamaa viikkoa aikaisemmin?