Sami Toiviainen on yksi yli neljästätuhannesta salolaisesta, joka ajaa Toyota-merkkisellä henkilöautolla. Traficomin mukaan Salon suosituin automerkki on japanilainen Toyota. Automalleista Corolla oli tilastojen kärkipaikalla.
Kesäkuisena aamuna Toiviainen avaa toimistonsa takaoven ja esittelee juuri pestynsä valkoisen Toyota Corolla Touring Sportsin. Nykyinen Corolla on Toiviaisen toinen. Aikaisemmin hän on ajanut myös Toyota Versolla. Vuoden 2022 malli on tyylikäs moderni auto. Auton omistaja saa nauttia 122 hevosvoiman tehosta, mutta myös auton muut ominaisuudet saavat suitsutusta.
– Olen ollut Toyotaan todella tyytyväinen. Autossa on hyvä ajettavuus ja se on varsin hiljainen. Ajan varsin paljon, joten myös matala keskikulutus on hyvä asia. Tässä kyseisessä mallissa takakontti on tilava, joten esimerkiksi lapsiperheet varmasti arvostavat sitä. Hallintalaitteet ovat helppokäyttöisiä, eikä ylimääräisiä vipuja ole. Ehdottomasti voisin ajaa Toyotalla vaikka kuinka pitkään.
Toiviainen on asfalttiteillä varsin yleinen näky, sillä kokenut kuljettaja on ajanut Suomea ristiin ja rastiin työn takia jo toistakymmentä vuotta. Suurista kilometrimääristä huolimatta isoja onnettomuuksia ei ole sattunut. Yksi pieni vastoinkäyminen tapahtui varsin yllättävässä paikassa.
– Elämäni aikana olen ajanut yhden pienen kolarin liikenneympyrässä. Täytän kohta 50 vuotta, niin eiköhän se kerro siitä, että olen varsin turvallinen kuski.
Autot herättävät ihmisissä paljon muistoja, niin hyviä kuin pahoja. Kun toimistossa muistellaan autoilun huippuhetkiä, yksi tuulennopea muisto ponnahtaa mieleen.
– Olen saanut kokeilla 500-sarjan Mercedes-Benziä. Ajoin sen Suomesta Saksaan ja takaisin. Sillä oli aika siistiä ajaa. Ei tarvinnut paljon miettiä kun meni Autobahnin ohituskaistalle, että meneekö se ohi vai ei.
– Joskus pienenä poikana tädin miehellä oli vanhanmallinen Mini Cooper. Hän oli maalannut sen siististi punaiseksi. Silloin olen kuulemmat sanonut, että kun olen 50, niin minulla on Mini, naurahtaa lapsuuttaan muistellut Toiviainen.
Vaikka autoilu ja autot ovat tärkeässä roolissa elämässä, niin omien sanojen mukaan Toiviainen ei ole ollut koskaan mikään ”rasvanäppi”. Toiviaisen perheessä isä on ollut ensimmäiseltä ammatiltaan autoasentaja, joten korjaukset ja remontit ovat aikoinaan jääneet hänen harteilleen. Vaikka Toiviainen ajaa jo kolmatta Toyotaansa, niin kyseinen automerkki ei ole kuitenkaan hänen suosikkinsa. Lapsuuden haaveet auton suhteen tulevat keskustelussa selväksi. Myös nykyteknologian mahdollistama ”rakentaminen” herättää kiinnostusta.
– Lapsuudessa halusin Mini Cooperin ja nimenomaan vanha sellaisen! Joskus olen miettinyt, että rakentaisin netissä auton itselleni, unelmoi juuri haastattelupäivänä kesälomansa aloittava Corolla-omistaja.
31.3 Salossa oli liikennekäyttöisiä henkilöautoja 30 137. Bensiiniautoja oli 20 835, dieselautoja 7537 ja sähköautoja 592.
Liikennekäytössä 31.03.2023 olevat automerkit top 10 -lista (Salo)
1. Toyota (4466)
2. Volkswagen (3393)
3. Volvo (2433)
4. Ford (2194)
5. Mercedes-Benz (2025)
6. Nissan (1631)
7. Opel (1492)
8. Skoda (1387)
9. Audi (1194)
10. Peugeot (1173)
Lähde: Traficom
Salon suosituimmat automallit top 10 -lista
1. Toyota Corolla (1100)
2. VW Golf (1100)
3. Toyota Yaris (700)
4. Toyota Avensis (700)
5. Skoda Octavia (700)
6. Ford Focus (700)
7. VW Passat (600)
8. Ford Fiesta (500)
9. Nissan QashQai (500)
10. Volvo v70 (500)
(Luvuissa esiintyy rekisterivirheitä, joten luvut ovat suuntaa-antavia)
Lähde: Traficom