Vähävaraisten ei tarvitse enää vipata sukulaisilta: sosiaalista luottoa saa jatkossa muuallakin kuin Salossa ja Turussa

0
Sosiaalisen luoton hakemusten käsittelyaika on Varhassa 1–3 kuukautta. Kuva: TS-arkisto/Jane Iltanen

Vuodenvaihteessa salolaisten sosiaalinen luototus jäi tauolle, kun palvelu siirtyi muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden mukana Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle. Nyt luototus saa jatkoa: Varsinais-Suomen hyvinvointialue tiedottaa ryhtyvänsä elokuun alussa myöntämään sosiaalista luottoa.

Varsinais-Suomessa ainoastaan Salo ja Turku olivat aiemmin myöntäneet lainoja sosiaalisin perustein. Nyt käytäntö laajenee koko maakuntaan.

Sosiaalinen luotto on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille yksityishenkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta saada muuta luottoa kohtuullisilla ehdoilla mutta jotka pystyvät maksamaan velkansa takaisin. Tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä tukea itsenäistä pärjäämistä.

Salo ja Turku olivat myöntäneet lainoja vapaaehtoisena palveluna. Sosiaalisesta luototuksesta tulee hyvinvointialueiden lakisääteinen tehtävä elokuussa.

Varhan mukaan sosiaalinen luotto ei vaikuta hakijan mahdollisuuksiin saada toimeentulotukea. Lainamäärä on vähintään 200 euroa ja enintään 15 000 euroa.

Luottoa myönnetään esimerkiksi velkakierteen katkaisemiseen, asumisen turvaamiseen ja kriisitilanteiden ratkaisemiseen.

– Mikäli emme voi myöntää hakijalle sosiaalista luottoa, autamme häntä muilla tavoin tilanteen selvittämisessä ja kartoitamme muita palveluita, joita hän tarvitsee, Varhan johtava sosiaalityöntekijä Elina Wiljanen sanoo tiedotteessa.

Sosiaalisen luoton piirissä oli vuoden lopussa 30 salolaista.

Varha laati sosiaalisen luototuksen pelisääntöjä yhteistyössä Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sotekeskus -hankkeen sekä muiden hyvinvointialueiden kanssa.