Ville Sipari avaa Saloon valmennusstudion, jossa voi treenata yksityisesti

0
Sipari esittelee ilmanpaineella toimivaa taljaa. Normaalista painopakkataljasta poiketen hihna liikkuu kauemmas, jopa kolmen metrin etäisyyteen. Laitteella voi tehdä myös räjähtäviä liikkeitä.

Ville Sipari avaa Radiokirppiksen yläkertaan kuntosalin, jossa on valmennusstudio ja hierontahuone.

Sipari on puoli vuotta vieraillut Salossa, ja hierontapalvelut aukeavat pitkän suunnittelun jälkeen viimein tiistaina. Loput palvelut lähtevät käyntiin tilojen valmistuessa.

Toiminta poikkeaa normaalista kuntosalista niin, että studioon voi varata yksityisen tai ryhmälle suunnatun valmennusajan. Sipari avasi Liikutuksen ensimmäisen kerran jo alkuvuodesta 2020 Kouvolassa, josta koko toiminta siirtyy nyt hiljalleen Saloon.

– Idea oli elänyt 10–15 vuotta varmaan. Se lähti siitä, että vaikka olen itse treenannut koko ikäni, aina vieraalle salille mennessä joutuu katselemaan ja miettimään, mitä tekisi, Sipari kuvailee.

Sipari kertoo muuttaneensa uuden parisuhteen alettua.

Sipari kertoo hierovansa fascearaudoilla, joilla käsitellään lihaskalvoja. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Sipari on itse kouluttautunut valmentaja ja hieroja, joten hänen kanssaan pääsee yhdessä tutustumaan laitteisiin ja tekemään treeniohjelmaa.

– Tämä on turvallinen paikka aloitella salilla, ja täällä voi rauhassa treenata. Ei tarvitse jonottaa laitteisiin ja välineisiin, Sipari kertoo.

Yritys on Siparin mukaan koronavuosistakin huolimatta menestynyt. Hän sai Kouvolassa paljon kiitollista asiakaspalautetta, sillä asiakkaat arvostivat mahdollisuutta yksityiseen treenaamiseen.

Myös Salossa konseptille vaikuttaa olevan kysyntää, sillä jo ensimmäiselle viikolle on tullut kymmenkunta varausta.

– Tällä viikolla on jo kymmenkunta asiakasta. Olen hyvin tyytyväinen, että ihan tyhjästä lähden liikkeelle, ja että on jo tämän verran varauksia heti ekalle viikolle, Sipari kiittelee.

Yksityisyyden lisäksi Sipari korostaa tarkkaan valikoitua välineistöään. Sali on suunnattu kaikenlaisille treenaajille, elämäntapamuutos-asiakkaista urheilijoihin.

Ville Sipari näyttää valmennusstudionsa laitteistoa. Kuvassa näkyy vauhtipyörä, jolla pystyy harjoittamaan koko vartaloa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Sipari kertoo panostaneensa vapaapainoihin ja pariin erikoisempaan laitteeseen, joita voi hyödyntää laajasti erilaisissa liikesarjoissa.

– Ajatuksena on monipuolinen välineistö, jossa käytetään mahdollisimman paljon omaa kroppaa. Perinteisiä yhteen lihakseen keskittyviä kuntosalilaitteita ei ole. Muutama erikoisempi kapistus on, jota ei todennäköisesti muualta Salosta löydy, Sipari listaa.

Yksi kapistuksista on vauhtipyörä, jonka vastus mukautuu sen käyttäjän voimiin. Kun kahvaa vetää, se laskeutuu takaisin kovempaa. Käyttäjä pystyy itse määrittelemään vauhdin, ja erilaisten kahvojen ja asentojen avulla laitteella voi tehdä jopa kokovartalotreenin.

Sipari uskoo järjestävänsä avajaispäivän tai avoimien ovien päivän elo-syyskuun vaihteessa, kunhan kaikki valmistuu.

Esimerkiksi hierontahuoneeseen hän suunnittelee vielä lattioiden kunnostusta ja seinien maalausta. Toiminta alkaa pyörimään kuitenkin asteittain jo heti elokuun alussa.

– Kartoituskäyntejä alan pitämään ensi viikon maanantaista lähtien. Sitten ihmiset voivat käydä tutustumassa ja kattomassa olisiko sopiva paikka valmennukselle.

– Kaikki ovat samalla viivalla ja yhtä tervetulleita, Sipari vakuuttaa.