Kolmasosa Salon oppilasmääristä on haihtunut kuudessa vuodessa – Hajalan, Teijon ja Särkisalon koulujen tulevaisuus vaakalaudalla?

10
Särkisalon koulussa on tänä syksynä vain 31 oppilasta. Salossa raja sille, käynnistetäänkö keskustelu koulun lakkauttamisesta, on 42 oppilasta. Kuva: SSS/Marko Mattila

Hajalan, Särkisalon ja Teijon alakoulujen tulevaisuudesta väännetään todennäköisesti kättä taas ensi syksynä.

Salon valtuusto päätti helmikuussa 2020, että koulujen jatkamisen tarkoituksenmukaisuuteen otetaan kantaa, jos oppilasmäärä on alittanut 42:n rajan kolme kertaa viiden vuoden aikana.

Ensimmäinen tarkasteluaika oli heti syyskuussa 2020, ja viides vuosi täyttyy ensi syksynä.

Jo nyt on selvää, että kolme alakoulua joutuu puntariin. Teijon oppilasmäärä on alittanut sovitun rajan jokaisena neljänä vuonna, ja tänä syksynä oppilaita on 20.

Hajalan ja Särkisalon koulut ovat alittaneet sovitun 42 oppilaan rajan tähän mennessä kolmesti. Hajalassa on tänä syksynä 38 ja Särkisalossa 31 oppilasta. Kiikalan Komisuo on keikkunut koko ajan rajan tuntumassa. Se on jäänyt neljän vuoden aikana kahdesti alle 42 oppilaan rajan.

Salon Seudun Sanomien saamat oppilasmäärät ovat viime maanantailta. Koulujen virallinen tilastointipäivä on 20. syyskuuta, jolloin Opetushallitus kerää tietoja oppilasmääristä.

Teijon koulussa on tänä syksynä 20 oppilasta. Kuva: SSS/Marko Mattila

Salon sivistyspalveluiden johtaja Pia Stoor sanoo, ettei kouluverkosta ole tulossa esityksiä kuluvan syksyn aikana alituksista huolimatta.

– Oppimisympäristöselvityksen yhteydessä päätettiin, että tarkastelujakso on viisi vuotta, jonka aikana voidaan tarkastella, alittuuko koulun oppilasmäärä kolmen vuoden aikana alle 42 oppilaan. Se täyttyy vasta vuoden päästä syksyllä 2024. Kouluverkkokysymys ei ole nousemassa esille tämän syksyn aikana lautakunnassa, Stoor lupaa.

Hän sanoo omana mielipiteenään, ettei kouluverkosta voi enää tulevaisuudessa tehdä päätöksiä sillä perusteella, alittaako jonkin koulun oppilasmäärä sovitun rajan jonain vuonna.

– Tähän asti on totuttu siihen, että katsotaan tiettyä määriteltyä ajanjaksoa ja oppilasmääriä. Itse toivoisin, että tehtäisiin pidemmän ajan kehittämissuunnitelma ja saataisiin sen avulla työrauha kouluille, henkilökunnalle ja kuntalaisille.

Kiikalan Komisuon koulussa on tällä hetkellä 36 oppilasta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Stoorin mukaan kouluverkko on kytkettävä jatkossa osaksi kaupungin kokonaiskehittämistä. Tämä tarkoittaa, että koulujen tulevaisuutta mietittäessä otetaan huomioon kaupungin elinvoimatekijät, strategia, kaavoitus ja yksittäiset muuttujat, kuten Tunnin juna.

– Jos kouluverkkoa ryhdytään jossain vaiheessa tarkastelemaan, tämä pitää tehdä laajassa yhteistyössä kaupungin muiden toimialojen kanssa eikä katsoa pelkästään koulujen oppilasmääriä, hän tarkentaa.

Oppimisympäristöselvityksen yhteydessä linjattiin myös, että oppilasmäärien laskiessa keskustan alueelta voidaan vähentää yksi yläkoulu ja samassa yhteydessä tarkastella keskusta-alueen kouluverkkoa. Pia Stoorin mukaan yläkouluja koskeva tarkastelu ei kuitenkaan ole lähivuosina ajankohtainen.

– Nyt tilanne on se, että yläkoulumme pullistelevat oppilaita, eikä voida ajatellakaan, että niitä voitaisiin vähentää. Yläkoulujen kohdalla minkäänlainen tarkastelu ei ole tarpeen 5–6 vuoteen. Sen jälkeen tilanne alkaa muuttua, koska alakoulujen pienemmät ikäluokat siirtyvät yläkouluihin.

Sama koskee Salon lukioita: menee vielä vuosia, että syntyvyyden lasku ja ikäluokkien pieneneminen alkavat näkyä oppilasmäärien laskuna lukioissa asti.

 

Ekaluokkalaisten määrä laskee yhä

Koulunsa aloittavien määrä jatkaa laskuaan Salossa. Elokuussa koulutiensä aloitti 410 lasta, kun viime vuonna luku oli 420 ja sitä edellisenä 478.

Luku on laskenut tasaisesti ainakin viimeiset seitsemän vuotta. Vielä vuonna 2017 ekaluokkalaisia oli yli kuusisataa.

– Tämä tieto ei tule meille yllätyksenä. Olemme olleet tietoisia, että syntyvyys laskee ja sitä myötä ykkösluokkalaisten määrä laskee. Syntyvyys on Salossa vakiintunut noin 300 lapseen vuodessa, Salon sivistyspalveluiden johtaja Pia Stoor sanoo.

Stoor muistuttaa, että muutokseen on reagoitu pitkin matkaa. Kaupunki on esimerkiksi lakkauttanut Hiiden ja Saurun koulut. Myös opettajanvirkoja on katsottu kriittisesti.

– Jos on ollut tarpeen tarkastella yksittäisten koulujen tilaratkaisuja rakennuksen kuntoon liittyvissä asioissa, kuten Meri-Halikon tapauksessa, on tehty päätöksiä siitä. Meri-Halikon osalta päätettiin hankkia pienten lasten moduulikoulu, jota on mahdollista laajentaa, jos tarvetta tulee.

Pia Stoorin mukaan sivistyspalvelut on joutunut reagoimaan myös yllättäviin tilanteisiin. Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi Suomeen ukrainalaisia turvapaikanhakijoita, ja Salokin joutui järjestämään heille opetusta.

– Tilanteet muuttuvat joskus nopeasti. Meillä on nyt 138 ukrainalaista kouluissa, ja tämä on nostanut joidenkin koulujen oppilasmääriä. Eikä tämä tähän jää: ukrainalaisia tulee edelleen lisää Suomeen.

Halikon Hajalan koulussa on 38 oppilasta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Alakoulujen oppilasmäärät

Salon Seudun Sanomat kysyi Salon sivistyspalveluilta alakoulujen oppilasmääriä. Luvuissa eivät ole mukana valmistavan opetuksen oppilaat. Luvut ovat viime maanantailta.

  • Alhaisten koulu 247 oppilasta
  • Hajalan koulu 38
  • Hähkänän koulu 63
  • Inkereen koulu 115
  • Kaivolan koulu 82
  • Perniön Kirkonkylän koulu 232
  • Kiikalan Komisuon koulu 36
  • Kuusjoen koulu 99
  • Mustamäen koulu 183
  • Muurlan koulu 100
  • Märynummen koulu 71
  • Ollikkalan koulu 230
  • Salo Svenska Skola 8
  • Pajulan koulu 133
  • Sirkkulan koulu 61
  • Suomusjärven koulu 61
  • Särkisalon koulu 31
  • Teijon koulu 20
  • Toijan koulu 68
  • Tupurin koulu 326
  • Vaskion koulu 59
  • Armfeltin alakoulu 247
  • Uskelan Kavilankadun yksikkö 376
10 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tosi on
1 kuukausi sitten

Sopimus on sopimus jos alittaa nii kiinni vain .
Myönnän Sarkisalo on sijaintinsa tähden ongelmallinen mutta kun on sovittu ei sovi livetä

Johanna
1 kuukausi sitten

Onko se ihme?! Varmasti lapsiperheet katoavat Salosta kun kaikki lapsiperheen palvelut rauhalliselta maaseudulta on kadonnut…

Jaa
1 kuukausi sitten

Joutuvat nämä vähät lapset sitten maksamaan paitsi omien vanhempiensa ehkä myös naapurinsa eläkkeet.

Aksu
1 kuukausi sitten

Hajala on pyhä lehmä, sitä ei lopeteta ikinä.

Ajattelin vaan
1 kuukausi sitten

Yhtä pitkä matka on laitakaupungille kyyditä koululaiset. Paluukyydissä voisi tulla vaikkapa palvelukyytiläiset keskustaan.
Saataisiin kylät elämään, kun ei vietäisi koulua.

Yrmy
1 kuukausi sitten
Reply to  Ajattelin vaan

Nuo 32 kiikalalaista mahtuvat yhteen bussiin, mutta esimerkiksu 247 alhaislaista vaatisi jo aika monta bussia. Ja valtaosa köröttäisi tyhjänä takaisin.

Tunnin junan rahoilla sais monta uutta koulua
1 kuukausi sitten

Miten tunnin juna liittyy koulukeskusteluun? Koska nopein juna ei Salossa pysähdy, Salon saama hyöty on minimaalinen, samoin säästetty aika, verrattuna tuhoon mitä se tekee. Pelkästään kaksoisraiteen tekeminen Hajala-Salo, n. 8 kilometriä, vie kodin 4-5 talon omistajalta, tunneleita ja siltoja tulee mahdoton määrä. Saatikka kuinka paljon maata joudutaan paaluttamaan, ja meluvallit pitää rakentaa.

Tosi on
1 kuukausi sitten

Niitä uusia kouluja ei tarvita, koska oppilaat loppuvat. Kerran jo vinkin annoin, että ei niitä uusia oppilaita puhumalla tule vaan vaaditaan toimenpiteitä vällykamarissa.

Tarkkailija A
1 kuukausi sitten

Nykyhallitus on päättänyt toteuttaa Salo-Turku kaksoisraiteen, ja sitä myöten tulee paikallispysäkkejä mm. Hajalaan. Asukasmäärä kasvaa, koska liikenneyhteydet paranevat, kuten myös tarve päivähoidolle ja koululle.

Niinpä
1 kuukausi sitten
Reply to  Tarkkailija A

Hajalassa ei ole enää koulua silloin, kun kaksoisraide on saatu rakennettua.