
Perttelissä herättiin maanantaina ikävästi: pelastuslaitos sai puoli viiden aikaan hälytyksen suuresta rakennuspalosta. Kookas, runsaan 700 neliön kokoinen heinäpaalivarasto oli syttynyt tuleen Haalin tilalla Rekijoentien varrella.
– Lisäksi rakennuksessa on lantasäilöitä. Tulipalo oli syttynyt heinäpaaleissa ja levinnyt seinä- ja kattorakenteisiin, kertoo päivystävä palopäällikkö Sebastian Holm Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
– Tällä hetkellä heinäpaaleja tyhjennetään läheiselle pellolle, jotta palokuormaa saadaan rakennuksesta pois. Jälkisammutustyöt ovat menossa. Todennäköisesti puolenpäivään saakka täällä ainakin viivytään, Holm totesi maanantaina aamuyhdeksän aikoihin.
Parinkymmenen metrin päässä palavasta varastosta sijaitsee kaksi avonavettaa, joissa on useita satoja nautaeläimiä.
– Kävi tuuri, että tuuli puhalsi poispäin navetoista. Toisissa olosuhteissa kipinät ja savu olisivat lentäneet niitä kohti ja eläimet olisi pitänyt siirtää.
Holmin mukaan varma syttymissyy ei ole vielä tiedossa, mutta heinäpaalit saattavat syttyä tietyissä olosuhteissa itsekseen.
– Kyllähän näitä vuosittain meille tulee vastaan. Pari vuotta sitten tässä lähellä, Kiikalan ja Suomusjärven välissä oli samantyyppinen heinäpaalipalo.
Heinäsato on tänä vuonna ollut Suomessa huono, joten korvaavaa heinää voi olla vaikea saada muualta. Joutuuko Haalin hiehohotelli nyt vakavaan pulaan?
Hiehohotellin isäntä Juho Korvenoja vastaa, että tulipalosta kärsineessä varastossa oli lähinnä kuivikkeita ja kuivaa heinää, ei tilan pääasiallista ruokintakomponenttia eli säiliörehua.
– Toki tästä poikkeusjärjestelyjä tulee, mutta eiköhän ne saada hoidettua.
Hän arvioi, että savuna meni ilmaan kuusinumeroinen summa. Rakennus ei palanut maan tasalle mutta vahingoittui pahasti. Tilalla on vakuutukset.
Ylen uutisen mukaan heinävarastossa ei ole sähköjä, mutta Korvenoja ei tiedä, mistä tämä käsitys on peräisin.
– Kyllä siellä on aurinkosähköjärjestelmät katolla.
Hän kiittelee avuliaita naapureita, jotka ovat tulleet avuksi tyhjentämään varastoa paaleista. Hänellä ei ollut vielä maanantaina tiedossa, kuka palon alun perin huomasi ja hälytti pelastusviranomaiset.
Uutista päivitetty 21.8.2023. Kello 9.11 lisätty Sebastian Holmin antamat tiedot ja kello 10.18 Juho Korvenojan. Tekstistä poistettu virheellinen tieto siitä, että rakennuksessa ei olisi sähköjä. Uutista päivitetty myös 22.8. kello 10.10. Korjattu virheellinen tieto siitä, että Haalin tila sijaitsisi Kiikalassa eikä Perttelissä.