Ihmisen kävellessä lantio tekee monivaiheista kolmiulotteista liikettä. Vastaavaa kahdeksikon muotoista liikettä lantioon saa, kun istuu kävelevän hevosen selässä. Tähän perustuu se, että ratsastus tekee hyvää alaselälle.
Ratsastusterapeutit ovat käytännössä havainneet vaikutuksen, ja moni ratsastuksen harrastajakin on sen huomannut. Aiheesta on kuitenkin puuttunut tutkittua tietoa. Nyt sitä tuo Sanna Mattila-Rautiaisen väitöstutkimus.
Mattila-Rautiainen tekee tutkimustaan Itä-Suomen yliopistossa, mutta käytännön osuudesta puolet suoritettiin Salossa Sanna Järvelän SJ-tallilla. Järvelä ja toinen tallilla toimiva ratsastusterapeutti Anne Rokka pitivät koehenkilöille 12 terapiakertaa.
Mattila-Rautiainen oli itse mukana käytännön osuuden toisessa puolessa. Hän on työskennellyt ratsastusterapeuttina vuodesta 1990, ja alan tutkiminen on hänelle todellinen unelmatyö.
– Yliopistossa olen työelämätohtorin nimikkeellä. Puolet ajasta teen tohtoritutkijatyötä ja puolet ratsastusterapiaa.
Mattila-Rautiainen, Järvelä ja Rokka ovat kaikki pohjakoulutukseltaan fysioterapeutteja.
Tutkimus tarjoaa terapeuttien lisäksi tietoa lääkäreille, jotka miettivät hoitovaihtoehtoja selkäpotilailleen. Ratsastusterapiaan tullaan aina lääkärin lähetteellä.
Järvelä ja Rokka kertovat, että SJ-tallin ratsastusterapia-asiakkaiden joukossa on harvemmin selkäkipuisia. Tavallisemmin heidän asiakkaillaan on psykiatrisia tai neuropsykiatrisia diagnooseja tai esimerkiksi cp-vamma tai ms-tauti.
– Myös selkäkipuun ratsastusterapia on varsin vaikuttava kuntoutusmuoto, ja toivoisimme että siihenkin saataisiin useammin maksusitoumuksia, Järvelä sanoo.
– Hienoa oli, että saimme tähän tutkimukseen asiakkaat Salosta, Rokka kiittää.
Sanna Mattila-Rautiaisen tutkimuksessa on aineiston analyysi vielä meneillään, mutta osa tuloksista on julkaistu. Mitä tähän mennessä on saatu selville?
– Hevosen oikeanlaisen liikkeen avulla voidaan vaikuttaa alaselkäkipuisen virheelliseen liikemalliin ja päivittäiseen toiminnallisuuteen, Mattila-Rautiainen tiivistää.
– Kävely on ihmiselle automaattinen perustoiminto, joka voi häiriintyä esimerkiksi niin, että toinen puoli tekee enemmän töitä ja rytmi tulee epäpuhtaaksi.
Hevosen selässä ihmisen lantio pääsee taas liikkumaan symmetrisesti tasaisessa rytmissä. Tämä mahdollistaa oikean liikkeen uudelleenoppimisen.
– Hevosen selässä istuessaan ja visuaalista palautetta saadessaan koehenkilöt näkivät itse, että selkä liikkuu yllättävän paljon, eikä se satukaan. He olivat ehkä ajatelleet, etteivät voisi kivun vuoksi liikkua.
Koehenkilöt oli valittu diagnoosien perusteella siten, että kaikilla oli pitkäaikainen, krooninen selkäkipu. Joillakin kivun syytä ei ollut kuvantamisessa löytynyt, joillakin oli esimerkiksi leikattu välilevyn pullistuma.
Heiltä kysyttiin tutkimusjaksolla ja kuuden kuukauden kuluttua, mitä vaikutuksia he olivat havainneet.
– Uni oli parantunut monilla, ja kumartuminen ja kurkottelu oli helpottunut. Myös istumisessa, seisomisessa ja kävelyssä oli kaikissa muutoksia parempaan. Joku kertoi vähentäneensä kipulääkkeiden käyttöä, jollakin tasapaino oli parantunut.
Fyysisen vaikutuksen lisäksi esiin nousi psyykkinen puoli. Yhteys hevoseen koettiin tärkeäksi.
Ennen väitöskirjan valmistumista on vielä tulossa tuloksia lihastoiminnan sähköisestä mittauksesta, jota tehtiin silmämääräisen havainnoinnin lisäksi. Kuvatusta materiaalista ollaan myös analysoimassa nivelkulmien muutoksia keinoälyn avulla.
Hevonen on talutettu rampin viereen. Sanna Järvelä ja Anne Rokka havainnollistavat, millaista ratsastusterapia on. Rokka esittää selkäkipuista asiakasta ja Järvelä toimii terapeuttina, jonka tiimiin kuuluvat terapia-avustaja Ella Nieminen ja suomenhevonen Vikke.
Ratsun selässä ei ole satulaa vaan pehmeä patja ja erillinen kahva.
– Hevosen tuottama lämpö välittyy patjan läpi. Lämpö ja liike vaikuttavat yhdessä rentouttavasti, jos on esimerkiksi kireyksiä lantion ja alaraajojen alueella, Järvelä sanoo.
Varusteet valitaan yksilöllisesti. Vaihtoehtoina on monenlaisia patjoja tai vaikka lampaantalja. Jollekin sopii paremmin tietynlainen satula.
Rokka kiipeää Viken selkään rampin päältä. Jos on liikerajoitteita tai kipuja, on helpompaa päästä selkään korkeammalta. Terapeutti auttaa ja tukee asentoa tarpeen mukaan.
Sitten lähdetään liikkeelle. Avustajan tehtävä on ohjata hevosta terapeutin ohjeiden mukaan, jolloin terapeutti voi keskittyä asiakkaaseen.
– Avustajana toimiminenkin vaatii perehdytystä. Siinä pitää osata toimia samassa liikerytmissä hevosen kanssa ja tarkkailla esimerkiksi, kulkeeko hevonen suoraan, Järvelä kertoo.
Anne Rokka ja Sanna Järvelä puhuvat hevosesta kuntoutuskumppanina, joka on paljon muutakin kuin liikkeen tuottaja. Se ottaa asiakkaan vastaan omalla tavallaan.
Tutkimuksen koehenkilöiden suhdetta hevoseen vahvisti se, että he saivat valita itselleen kahdesta, ratsastusterapeuttien esivalitsemasta hevosesta paremman tuntuisen.
– Hevonen hyväksyy ihmisen sellaisena kun hän on, ja se on usein motivoivaa. Hevonen ei patista harjoittelemaan, Rokka sanoo.
Ratsastusterapeutti havainnoi, kuinka liike näkyy asiakkaassa, ja säätelee hevosta sen mukaan. Aina ei pystytä aloittamaan sellaisesta liikkeestä, joka saa vartalon liikkumaan parhaalla tavalla.
– Esimerkiksi jos kipu saa jännittämään, on perusteltua aloittaa varovaisemmin, jolloin asiakas uskaltautuu pikkuhiljaa mukaan. Reipas alku saattaa tuoda suojareaktion, jossa selässä istuja jännittyy liikettä vastaan, Järvelä kertoo.
Rokka näyttää, millainen voi olla vino ja jännittynyt asento hevosen selässä.
– Kroonisessa kivussa varsinainen syy on ehkä jo parantunut, mutta jäljellä on kipukokemus, joka saa pelkäämään liikkumista. Kipu on voinut aiheuttaa asennon, joka jää päälle ja ylläpitää kipua, hän selittää.
Kivun muuttama liikemalli ei palaudu itsestään, mutta se voidaan palauttaa. Juuri tällaisissa tapauksissa apu voi löytyä ratsastusterapiasta. Järvelä kertoo esimerkin tutkimuksen koehenkilöstä, jonka toimintakyvyssä tapahtui suuri muutos:
– Ensimmäisellä kerralla hän tuli korkeammalla taksilla, sillä hän ei päässyt kivun ja liikerajoitusten vuoksi tavallisen auton kyytiin. Viimeisellä kerralla hän ajoi itse omalla henkilöautollaan.
Terapiahevosen pitää olla herkkä ja säädeltävä
Ratsastusterapiassa hevosen tulee olla tarkkaan valittu ja tehtäväänsä koulutettu. Sanna Järvelän SJ-tallin terapiahevosista osa on hänen itse kasvattamiaan suomenhevosia.
– Vikke on yksi omista kasvateistani. Jo sen emä ja isä on valittu sillä silmällä, että varsasta voisi tulla sopiva terapiakäyttöön, Järvelä kertoo.
Jalostusvalinta onnistui. 14-vuotias Vikke on tehnyt terapiatyötä 6-vuotiaasta. Lisäksi sillä ratsastetaan normaalisti. Se osaa erottaa ratsastuksen, jossa kuunnellaan ratsastajan apuja, ja terapian, jolloin selässä olevan ihmisen asentoon ja liikahduksiin reagoidaan eri tavalla.
– Jos hevosen selässä on epäsymmetrisesti istuva asiakas, sen jälkeen on tärkeää, että hevonen vetreytetään taas.
Terapiahevosta valitessa on osattava katsoa, että sillä on virheetön ja riittävän vahva rakenne. Liikkeiden täytyy olla puhtaat, eli hevonen kävelee suoraan ja säännöllisen nelitahtisesti.
– Liikettä pitää pystyä säätelemään niin, että saadaan kootumpi lyhyt käynti tai irtonainen pitkä käynti sen mukaan, millaista liikettä kukin asiakas tarvitsee.
Vikke on juuri tällainen helposti säädeltävä ja myös sopivan herkkä.
– Usein ehkä ajatellaan, että ratsastusterapiahevosten pitäisi olla todella rauhallisia ja hitaasti reagoivia. Niin ei kuitenkaan ole, vaan hevosen on parempi olla herkkä ja pienillä avuilla toimiva.
Koska hevonen on luonnostaan pakoeläin, terapiahevonen koulutetaan tottumaan asioihin, jotka saattaisivat pelottaa. Sellaisia voivat olla vaikka maneesin oven avautuminen tai sateenvarjo kentän reunalla.
– Terapeutti, hevonen, asiakas ja avustaja muodostavat tiimin, jolla pitää olla luottamus keskenään, Järvelä sanoo.
