Teatteri Provinssin syksyn uusi revyy on hiomaton, mutta tautisen hyvä – ”Näytöksessä voi tapahtua mitä vain”

0
Teatterin Provinssin syksyä valmistelee joukko tuttuja salolaisia näyttelijöitä ja toimijoita. Kuvassa Ella Valanne (vas.), Gildas Houessou, Esa Nummela, Sanna Jousi, Anniina Jokinen, Joonas Suominen, Hannamaija Nikander, Samuli Jokinen ja Hannes Suominen. Kuva: SSS/Marko Mattila

Teatteri Provinssilla valmistaudutaan kesäteatterikauden jälkeen tulevaan syksyyn, joka tarjoaa monenlaista nähtävää ja koettavaa teatterista stand upiin ja konserteista estradiviihteeseen.

Luvassa on tuttuun tapaan sekä Provinssin omaa tuotantoa että vierailuesityksiä, joita nähdään liki kolmenkymmenen näytöksen verran.

Provinssin päänäyttämöllä käynnistyvät keväällä ensi iltansa saaneen draamanäytelmä Mestarin näytökset. Näytelmän uusintaensi-ilta nähdään syyskuun loppupuolella, ja näytös esitetään kaikkiaan kahdeksan kertaa. Daniel Kehlmannin käsikirjoittaman draaman on ohjannut Hannes Suominen.

Provinssin omaa tuotantoa edustaa myös Hei me revytään!, joka saa ensi-iltansa lokakuun loppupuolella. Hannes Suomisen, Heikki Mäkäräisen ja Joonas Suomisen käsikirjoittama revyy nähdään salolaisen tapahtumaravintola Musinen lavalla kaikkiaan neljätoista kertaa.

Revyynäytös palaa Provinssin ohjelmaan useamman vuoden tauon jälkeen. Tämän vuoden näytöksen näyttelijäkokoonpano on sama kuin vuonna 2019, mutta esityspaikka, käsikirjoittajat ja sketsit ovat vaihtuneet.

Joonas Suominen vakuuttaa, että luvassa on ennennäkemätön ja vauhdikas revyynäytös. Viihdyttävän revyykokemuksen takaavat 11 sketsiä sekä 17 kappaleesta muodostettu hittipotpuri.
– Siitä tulee tautisen hyvä, Suominen sanoo.

Uuden revyyn harjoitukset alkavat syyskuussa. Joonas Suomisen mukaan revyynäytöstä ei kuitenkaan harjoitella yhtä pitkään kuin monia muita näytelmiä, jotta se säilyisi tuoreena ja jotta sketsit naurattaisivat myös näyttelijöitä itseään.
– Tämä ei ole loppuun saakka hiottu, Joonas Suominen sanoo.
– Näytöksessä voi tapahtua mitä vain, hän jatkaa.

Teatteri Provinssin tuottajan Seppo Suomisen mukaan tapahtumaravintola Musine tarjoaa oivalliset puitteet revyylle.
– Musine sopii äärimmäisen hyvin tämän tyyppiseen näytelmään.

Samaa mieltä on myös Musinen yrittäjä Sanna Jousi.
– Revyy istuu hyvin Musinen näyttämölle.

Seppo Suominen kertoo, että revyy saattaa saada jatkoa myös talvella, ja se saatetaan myöhemmin nähdä myös Salon ulkopuolella.

Teatteri Provinssin tuottaja Seppo Suominen korostaa paikallisen kulttuuritarjonnan tärkeyttä. Kuva: SSS/Marko Mattila

Teatteri Provinssi on järjestänyt yhteistyössä Ravintola Musinen kanssa myös kolme Salohallin suurkeikkaa, joissa nähdään Vesterinen yhtyeineen, Juha Tapio sekä Ismo Leikolan stand up -show Sanomista. Vesterinen yhtyeineen myi konsertillaan Salohallin täyteen jo tämän viikon perjantaina.

Seppo Suominen pitää tärkeänä, että Salossa järjestetään suurkeikkoja. Hänen mukaansa se pitää salolaisen kulttuurielämän elinvoimaisena.
– Meidän salolaisten pitää yrittää pitää puoliamme, muuten kaikki valuvat Turkuun.

Suominen muistuttaa, että laaja kulttuuritarjonta hyödyttää myös salolaisia palveluntarjoajia, kuten ravintoloita ja hotelleja.

Salohallin suurkeikat saavat jatkoa myös tämän syksyn jälkeen, ja ensi vuodelle on ehditty jo varata yksi keikka.

Salohallin suurkeikkojen lisäksi vierasnäytöksiä nähdään myös Provinssin päänäyttämöllä. Kaikkiaan liki kolmenkymmenen vierasnäytöksen tarjonnasta löytyy muun muassa teatterivierailuja, estradiviihdettä, konsertteja ja stand upia.

Teatterivierailuilla nähdään muassa Martti Suosalon tähdittämät Voi Luoja! ja Kiviä taskussa. Perheen pienimpiä viihdyttävät puolestaan Maisteri Molto, Benny Törnroos ja Muumipeikon tähtihetki sekä Saiturin joulu.

Päänäyttämön konserteissa kuullaan esimerkiksi Jesse Kaikurantaa, Jorma Uotista, Olli Halosta ja Club for Fiveä. Stand upia edustavat Ismo Leikolan lisäksi Jacke Björklund, Ernest Lawson sekä Ali Jahangiri.

Teatteri Provinssi on valmistautunut tulevaan syyskauteen myös uudistamalla päänäyttämön katsomoa. Osaan katsomoa saatiin tällä viikolla uudet tuolit Karjaan elokuvateatterista. Poistetut tuolit olivat puolestaan peruja Salon seudun ammattiopiston audiotoriosta, ja ne oli hankittu jo reilut kymmenen vuotta sitten.