Stoken eli Johannes Stocklinin biiseistä löytyy Barbie-elokuvaa ja toksisuutta – Salon räppiskeneä vaivaa keikkapaikkojen puute

0

Johannes Stocklin säätää erilaisten instrumenttien tasoja tietokoneensa musiikkiohjelmassa. Uusi kappale vaatii hiomista ennen kuin räppärin urasta haaveileva Stocklin on tuotokseensa tyytyväinen.

Koko 18-vuotisen elämänsä Salossa asunut Stocklin on herättänyt musiikillaan kiinnostusta erityisesti paikallisten nuorten keskuudessa.

Stocklinin ensimmäinen kappale Toksisii julkaistiin Spotifyhin lähes tasan vuosi sitten. Kappale on edelleen artistin kuunnelluin (15 000 kuuntelukertaa). Ennen julkaisua hän oli työstänyt musiikkia vajaan vuoden.

– En halunnut silloin julkaista vielä mitään, joka olisi mielestäni keskeneräistä, Stocklin kertoo.

Johannes Stocklin on tehnyt musiikkia pian kaksi vuotta, mutta ensimmäisen kappaleen julkaisua hän odotti: hän ei halunnut julkaista keskeneräistä. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Idea oman musiikin tekemiseen syntyi intohimosta kuunnella musiikkia. Hänen rap-musiikkinsa esikuvia Suomessa ovat olleet muun muassa Gettomasa, William ja Fabe, joilta Stocklin kerää edelleen vaikutteita.

– Kun kuuntelin paljon musiikkia, tuli sellainen olo, että haluan itsekin olla tekemässä sitä, hän muistelee.

Parhaiten Stocklin tunnetaan nykyisin artistinimellään Stokke. Artistinimi oli helppo valita, sillä hänen kaverinsa olivat jo aiemmin kutsuneet Stocklinia sukunimestään muodostuvalla lempinimellä ”Stokke”. Stocklin paljastaa, että häntä kutsutaan enää harvoin kavereiden kesken Johannekseksi.

Studio Ollikkalan vanhalla teurastamolla on Stocklinin oma valtakunta, jossa hän irtautuu hetkeksi todellisuudesta. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Stocklinin studio sijaitsee Ollikkalassa vanhan teurastamon tiloissa, jossa on nykyään enimmäkseen toimistotilaa. 11 neliömetrin kokoinen studiohuone toimii Stocklinin valtakuntana. Musiikin avulla hän pääsee hetkeksi toiseen maailmaan pois arkielämän todellisuudesta.

Prosessi uuden kappaleen taustalla alkaa biitistä eli musiikista räppäämisen taustalla. Stocklin joko työstää biitin itse, saa sellaisen kavereiltaan haluamillaan mausteilla tai ostaa biitin YouTubesta.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Katso video ja kuuntele: räppäri Stokke tekee musiikkia studiollaan

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Tällä vuosituhannella kiistatta suosituimmaksi musiikkigenreksi noussut rap jakautuu moneen alatyyliin. Stocklin kuvailee omaa tapaansa tehdä räppiä melodiseksi räpiksi. Se on hidastempoisempaa rap-musiikkia kuin yleensä ja siinä korostuvat lauletut osuudet.

Kappaleiden lyriikat ovat pyörineet toistaiseksi räppäreille tyypillisten aiheiden, kuten rahan ja suosion ympärillä. Lyriikat perustuvat osittain Stocklinin omiin kokemuksiin rap-musiikin tuomalla värikynällä.

– Koen, että musiikki on viihdettä. Silloin sitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti, eikä kaiken tarvitse olla totta.

Stocklin paljastaa, että musiikki menee usein lukion edelle. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Nouseva räppäri näkee kuitenkin selvän eroavaisuuden Stoken ja Johannes Stocklinin persoonissa.

– Useimmiten ne ovat kaksi eri tyyppiä. Stokke on ainakin tunteellisempi, hän pohtii.

Stocklin julkaisi heinäkuussa ensimmäisen EP:n (minialbumin), josta löytyy kuusi kappaletta. Minialbumi kulkee nimellä TB4L. Mitä merkkiyhdistelmä tarkoittaa?

– ­Toxic boys for life, Stocklin vastaa.

Aivan. Toksisuus eli ihmisten myrkyllisyys teemana toistuu Stocklinin kappaleissa jatkuvasti. Uuden minialbumin kappaleet keskittyvät pääosin samaan teemaan.

– Nykymaailma on niin toksinen ja ihmiset luovat liikaa negatiivista ilmapiiriä. Tämä lähti myös siitä, että ensimmäinen kappaleen nimi oli Toksisii ja halusin tehdä siihen liittyen isomman projektin.

Stocklinin kappaleissa toistuu teemana ihmisten myrkyllisyys, sillä hänen mielestä nykyään käytetään liikaa aikaa negatiivisen ilmapiirin luomiseen. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Minialbumin introssa Stocklin laulaa muun muassa, että ”Tulin nostaa Salon tempoo”. Se liittyy hänen mukaansa rap-artistien vähyyteen Salon alueella.

– Täällä ei juurikaan muita räppäreitä ole, ja siihen koetan tehdä muutosta.

Sosiaalinen media ja nettimaailma mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi aloittaa musiikinteon. Stocklinin mukaan tämä madaltaa kynnystä aloittaa, mutta samalla kiristää artistien välistä kilpailua. Tekijöitä on nyt enemmän kuin koskaan.

Hän nostaa esiin yhden selvän vahvuuden: kyvyn reagoida ajankohtaisiin trendeihin. Esimerkiksi viime perjantaina julkaistu single kertoo vuoden katsotuimmasta elokuvasta Barbiesta. Vastaava tuskin olisi ollut mahdollista suurissa levy-yhtiöissä.

Suurin työ tehdään tietokoneen musiikkiohjelmalla, sillä Stocklin pitää biittiä yhtenä keskeisimmistä palasista. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Stocklin on vielä omakustanteinen artisti, joten hän maksaa kulut itse ja toisaalta saa mahdolliset tuotot omaan lompakkoonsa. Hänellä on kirkkaana mielessä unelma: tehdä musiikista täysipäiväinen ammatti. Muutaman vuoden sisällä hän toivoo pääsevänsä aloittamaan live-esiintymiset yleisölle.

– Haaste on, ettei Salosta taida löytyä varsinaisesti tällaisiin keikkoihin sopivaa paikkaa.

Stocklinin viimeinen ja kolmas vuosi alkoi juuri Salon lukiossa. Nouseva artisti vakuuttaa, että jos kutsu kävisi esiintymään esimerkiksi lukiolaisten eteen, hän olisi siihen valmis.

– Usein musiikki voi mennä koulun edelle. Jos jossain vaiheessa on paljon musajuttuja meneillään, koululle ei välttämättä jää aikaa, hän myöntää.